Ei ne pappiasiat olleetkaan niin stressaavia mitä luulin! Viskasin haluamaani pappia sähköpostilla muutama päivä takaperin ja eilen sain vastauksen..
"Hei, olen kyseisen viikon lomalla."
Mitä?! EIIIII! Tunsin jo draamaqueen/bridezilla-kyyneleiden kihoavan silmäkulmiini. Kunnes maltoin lukea viestin loppuun.
"Tulen kuitenkin mielelläni vihkimään teidät!"
Mitä? Siis ihan mahtavaa, tyyppi tulee lomaltaan töihin ihan vaan meidän takia! Meille tulee maailman paras pappi ja olen maailman onnellisin morsian!
Ei mulla muuta, supermahtavaa joulua kaikille tyypeille!
tiistai 23. joulukuuta 2014
perjantai 19. joulukuuta 2014
Pappihommien sietämätön vaikeus
Miten vaikeaa on saada just tietty pappi hoitamaan vihkiminen?
No ilmeisesti tosi vaikeaa. Olen ihan pikkuskidistä lähtien ravannut seurakunnan leireillä ja vanhempana kolusin aktiivisesti seurakunnan nuorten tapahtumissa ja olin aktiivinen isonen. Olin myös mukana kouluttamassa uusia isosia ja herra ties mitä kaikkea. Totta kai siinä hommassa tulee seurakunnan työntekijät tutuiksi.
Näistä tutuista papeista muutama on edelleen meidän seurakunnalla töissä ja varsinkin yksi on ylitse muiden. Tämä pappi on tullut tutuksi jo sieltä ala-asteelta lastenleireiltä ja kulkenut sen jälkeen aktiivisesti rinnalla. Konfirmaationi hoiti tämä nimenomainen pappi ja hänen kanssaan on useat leirit kahlattu onnistuneesti läpi.
Joten tottakai tahtoisin, että tämä nimenomainen henkilö hoitaisi myös sen meidän vihkimisen. Ventovieraan kanssa työskentely on aina ihan erilaista, ja varsinkin kirkkoharjoitukset sujuisivat varmasti kepeissä ja huumorintäytteisissä tunnelmissa tutun, hauskan ihmisen kanssa.
No mikä tässä nyt mättää?
Soitin äsken kirkkoherranvirastoon ja kysyin, miten saan tietyn papin. Ja vastaus oli vähän sen tyylinen kuin "et mitenkään". Eli, papithan eivät vielä tiedä tulevan kesän työvuorojaan eivätkä ilmeisesti edes kesälomiaan. Keväällä toukokuun tienoilla on tulossa joku "pappikokous", missä vuoroja sitten jaetaan. Ihan kiva, meidän häät on kuitenkin kesäkuun ensimmäinen lauantai, joten vähän kiirusta pitää.
Voi sitä turhautumisen määrää puhelun jälkeen! Uskon, että seurakuntamme kaikki papit ovat ihan loistavia, ei siinä mitään. Mutta tuttu ihminen on aina tuttu ihminen. Kirkkoherranviraston työntekijä oli kuitenkin superavulias ja urkki tietooni, ettei haluamani pappi ole ainakaan rippileirillä sillä viikolla! Eli toivoa on! Hän sanoi myös, että tietenkin voin ottaa haluamaani pappiin yhteyttä, mutta takeita siitä, onko siitä välttämättä mitään hyötyä, ei ole. Iik.
En uskaltanut soittaa papille, koska en ole yhtään varma, miten heidän työaikansa menee. Kai työasioissa pitää kuitenkin soittaa työaikana? Mutta eikö työaikana pappi ole kirkossa vetämässä jotain messua, eihän silloin voi vastata puhelimeen? Etsin jo kaikki messuaikataulut käsiini ja suunnittelin viettäväni koko joulunajan kirkonpenkillä etsien pappiani, mutta tajusin sentään itsekin sen menevän vähän liiallisuuksiin. Joten päätin olla moderni ja kypsä ihminen, ja laittaa papille hyvin sekavan ja aasinsiltojen täyteisen sähköpostin. Jes!
Nyt siis vaan sormet ja varpaat ja kaikki ulokkeet ristiin, että pappi vastaa sanoilla: "Totta kai tahdon vihkiä teidät!" En hulluimmissa kuvitelmissakaan uskonut, että tästäKIN asiasta saan revittyä tällaisen määrän stressiä. Pitihän tämäkin nähdä.
Kuva: X
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Nörttihäät
Jos mulla olisi kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja menisin naimisiin ITSENI kanssa ja häävieraatkin olisivat meikäläisiä..
Ni mulla olisi kyllä ihan supernörtit häät! RRRRakastan Star Warseja, MARVELin tuotoksia, vanhoja Nintendo-juttuja, Harry Potteria, Star Warsia ja Star Warsia. Ja ihan älyttömästi. Voisin katsoa elokuvia ja lukea kirjoja kaiket päivät. Välillä siihen kylkeen pelata vähän Super Nintendoa. Mitä jos näitä juttuja olisikin häissä?
Mikä siis meikäläisen mielestä olisi maailman paras idea ikinä, mutten usko että sulho kauheasti innostuu.. Mutta aina voi vähän etsiä silmäkarkkia itselleen ja katsella, miten muut ovat onnistuneet nörttihäissä!
Kutsukortit näyttäis tältä!
Jälkkäripöytään näitä kaikkia, kiitos!
Ja asusteet ehdottomasti teeman mukaan..
Pöytänumerot on so last season, nyt jyrää pöytäplaneetat!
Vai miten toimisi tupajako?
NO olishan toi ihan sairaan coolia!!!
Ihan tosiasiallisesti, olisi kiva tuoda ripaus näitä kiinnostuksenkohteita mukaan häihin. Haaveilin hirveästi tuon yhden kakun innoittamana SW-kakunkoristeesta, mutta Jannen kaverin häissä kesällä oli sellainen! Ei juuri se, mitä minä himoitsin, mutta kuitenkin. Nyt olisin auttamatta matkija, jos jotain Star Warsia häihin tunkisin! Mikä pettymys. Ehkä se Imperial March sitten kirkkoon astellessa..
Kuvat: X, X & X
Ni mulla olisi kyllä ihan supernörtit häät! RRRRakastan Star Warseja, MARVELin tuotoksia, vanhoja Nintendo-juttuja, Harry Potteria, Star Warsia ja Star Warsia. Ja ihan älyttömästi. Voisin katsoa elokuvia ja lukea kirjoja kaiket päivät. Välillä siihen kylkeen pelata vähän Super Nintendoa. Mitä jos näitä juttuja olisikin häissä?
Mikä siis meikäläisen mielestä olisi maailman paras idea ikinä, mutten usko että sulho kauheasti innostuu.. Mutta aina voi vähän etsiä silmäkarkkia itselleen ja katsella, miten muut ovat onnistuneet nörttihäissä!
Kutsukortit näyttäis tältä!
Jälkkäripöytään näitä kaikkia, kiitos!
Ja asusteet ehdottomasti teeman mukaan..
Pöytänumerot on so last season, nyt jyrää pöytäplaneetat!
Vai miten toimisi tupajako?
NO olishan toi ihan sairaan coolia!!!
Ihan tosiasiallisesti, olisi kiva tuoda ripaus näitä kiinnostuksenkohteita mukaan häihin. Haaveilin hirveästi tuon yhden kakun innoittamana SW-kakunkoristeesta, mutta Jannen kaverin häissä kesällä oli sellainen! Ei juuri se, mitä minä himoitsin, mutta kuitenkin. Nyt olisin auttamatta matkija, jos jotain Star Warsia häihin tunkisin! Mikä pettymys. Ehkä se Imperial March sitten kirkkoon astellessa..
Kuvat: X, X & X
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Meillä on valokuvaaja!
Meinasi ihan kriisiä pukata.
Kysyin muistaakseni jo kesäkuussa yhdeltä hyvältä ystävältäni, voisiko hän ottaa meistä häiden potrettikuvat. (Pelkät potrettikuvat siksi, että halusin hänen olevan itse hääjuhlassa vieraana eikä suinkaan kameramiehenä.) Hän suostui ja olin ikionnellinen, yksi asia pois stressilistalta.
Dokumentaarisen kuvauksen hoitajaa olikin jo vähän vaikeampi löytää. Joku, joka ottaa hyviä kuvia ja omistaa pelit ja vehkeet, muttei kuitenkaan ole täysin ammattilainen eikä veloita ammattilaishintoja. Kysyin eräältä tutultani, kuka kuvaa paljon koiria (...) ja tämä ilokseni suostuikin. Kuvaukset olisivat hoidossa siis!
Tai sit ei. Tämä potrettikuvien hoitaja ilmoittikin muuttavansa Itävaltaan alkusyksystä ensi kesään asti. Hän tulisi takaisin Suomeen EHKÄ kesäkuun alussa, muttei ole vielä ihan varma. Ahaaa. No, en mä voi pitää varmana valokuvaajana sellaista, joka ei tiedä missä maassa on meidän häiden aikaan! Voi perse! Kävin myös miettimään tätä meidän dokumentaarista kuvapuolta, että onkohan se sittenkään ihan niin hallussa mitä kuvittelin sen olevan. Pyytämälläni henkilöllä ei ole minkäänlaista kokemusta tapahtumakuvauksesta, saati sitten hääkuvista. Koirien kuvaaminen pellolla ja kisoissa on kuitenkin ehkä vähän eri asia, kuin isot hääjuhlat.
Ja paniikki oli valmis! Piirun verran vajaa puoli vuotta aikaa häihin ja meiltä puuttuu niin tähdellinen asia kuin valokuvaaja.
Kunnes päätin avoimesti valittaa, kitistä, itkeä ja vinkua asiasta ihan kaikille. Ja lopulta eräs kaverini, Tiia, vastasikin mulle!
Mä meinasin heilutella käpälääni valokuvaajan pestiin, mutta potrettikuvaus ei kyllä taida olla mun heiniä :c
Tekninen toteutus kyl onnistuu, mut mun taiteellinen sieluni ei osaa kehitellä hienoja kuvaussessioita :D
Ja se oli siinä! Supertaitava ja lahjakas tyyppi, ketä en jostain ihmeen syystä tullut ajatelleeksi ollenkaan! Nyt kun miettii, niin mun olisi HETI pitänyt kysyä just tätä ihmistä meille kuvaamaan eikä edes harkita ketään muita! Lupasin että voin itse vähän miettiä erilaisia poseerausjuttuja ja katsotaan sitten yhdessä mitä saadaan aikaiseksi. Ainakin tekninen osaaminen on ihan huikeeta enkä todellakaan usko, että potrettikuvat tuottavat minkäänlaisia vaikeuksia!
Tyylinäytteitä tästä lahjakkuudesta voi uteliaimmat käydä tsekkailemassa BLOGISTA, sen jälkeen kaikki viimeistään ymmärtää, miksi olen näin onnellinen!
Tiia lupasi aloittaa kuvausrupeaman ihan aamusta, niin saadan mun valmistautumusjutskutkin kuvattua! Tälläisestä ei ollut sen koirakuvaajan kanssa mitään puhetta! Sen jälkeen Tiia seuraa meitä kirkkoon, ottaa potrettikuvat, juhlapaikan kuvat.. Ihan kaiken! Olin budjetoinut kuvaushommiin jotain 500-600€ ja toivoin hirveesti ettei sitä summaa tarvis ylittää. Eikä muuten tarvinut, alitettiin se ihan kunnialla!
Oi onnea!
Kysyin muistaakseni jo kesäkuussa yhdeltä hyvältä ystävältäni, voisiko hän ottaa meistä häiden potrettikuvat. (Pelkät potrettikuvat siksi, että halusin hänen olevan itse hääjuhlassa vieraana eikä suinkaan kameramiehenä.) Hän suostui ja olin ikionnellinen, yksi asia pois stressilistalta.
Dokumentaarisen kuvauksen hoitajaa olikin jo vähän vaikeampi löytää. Joku, joka ottaa hyviä kuvia ja omistaa pelit ja vehkeet, muttei kuitenkaan ole täysin ammattilainen eikä veloita ammattilaishintoja. Kysyin eräältä tutultani, kuka kuvaa paljon koiria (...) ja tämä ilokseni suostuikin. Kuvaukset olisivat hoidossa siis!
Tai sit ei. Tämä potrettikuvien hoitaja ilmoittikin muuttavansa Itävaltaan alkusyksystä ensi kesään asti. Hän tulisi takaisin Suomeen EHKÄ kesäkuun alussa, muttei ole vielä ihan varma. Ahaaa. No, en mä voi pitää varmana valokuvaajana sellaista, joka ei tiedä missä maassa on meidän häiden aikaan! Voi perse! Kävin myös miettimään tätä meidän dokumentaarista kuvapuolta, että onkohan se sittenkään ihan niin hallussa mitä kuvittelin sen olevan. Pyytämälläni henkilöllä ei ole minkäänlaista kokemusta tapahtumakuvauksesta, saati sitten hääkuvista. Koirien kuvaaminen pellolla ja kisoissa on kuitenkin ehkä vähän eri asia, kuin isot hääjuhlat.
Ja paniikki oli valmis! Piirun verran vajaa puoli vuotta aikaa häihin ja meiltä puuttuu niin tähdellinen asia kuin valokuvaaja.
Kunnes päätin avoimesti valittaa, kitistä, itkeä ja vinkua asiasta ihan kaikille. Ja lopulta eräs kaverini, Tiia, vastasikin mulle!
Mä meinasin heilutella käpälääni valokuvaajan pestiin, mutta potrettikuvaus ei kyllä taida olla mun heiniä :c
Tekninen toteutus kyl onnistuu, mut mun taiteellinen sieluni ei osaa kehitellä hienoja kuvaussessioita :D
Ja se oli siinä! Supertaitava ja lahjakas tyyppi, ketä en jostain ihmeen syystä tullut ajatelleeksi ollenkaan! Nyt kun miettii, niin mun olisi HETI pitänyt kysyä just tätä ihmistä meille kuvaamaan eikä edes harkita ketään muita! Lupasin että voin itse vähän miettiä erilaisia poseerausjuttuja ja katsotaan sitten yhdessä mitä saadaan aikaiseksi. Ainakin tekninen osaaminen on ihan huikeeta enkä todellakaan usko, että potrettikuvat tuottavat minkäänlaisia vaikeuksia!
Tyylinäytteitä tästä lahjakkuudesta voi uteliaimmat käydä tsekkailemassa BLOGISTA, sen jälkeen kaikki viimeistään ymmärtää, miksi olen näin onnellinen!
Tiia lupasi aloittaa kuvausrupeaman ihan aamusta, niin saadan mun valmistautumusjutskutkin kuvattua! Tälläisestä ei ollut sen koirakuvaajan kanssa mitään puhetta! Sen jälkeen Tiia seuraa meitä kirkkoon, ottaa potrettikuvat, juhlapaikan kuvat.. Ihan kaiken! Olin budjetoinut kuvaushommiin jotain 500-600€ ja toivoin hirveesti ettei sitä summaa tarvis ylittää. Eikä muuten tarvinut, alitettiin se ihan kunnialla!
Oi onnea!
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Hullu kontrollifriikki
Jotenkin naivistisesti kuvittelin, että mun pääkoppaa ei mitkään häät saa sekotettua. Pysyn tyynenä ja rauhallisena, olen lähes zen.
AHAHAHHA miten väärässä olinkaan.
Sovimme siipan kanssa, että hänen vastuualueensa näissä bileissä olisivat juomat. Minä en siihen asiaan puuttuisi, mies ja bestman menköön Viroon ja hankkikoot sieltä mitä hankkivat. On ollut puhetta miedoista alkoholijuomista, skumpasta, viineistä ja drinkkibaarista. Miedoissa alkoholijuomissa ollaan samoilla linjoilla, kalja on hyvää ja kunhan sitä riittää. Ja tottakai siideriä ja lonkeroakin varmaan joku juo (hyi) ni sitä sit kanssa. Skumpasta miehellä oli kukkaroystävällinen idea ja henkilökohtaisesti en kuohareista ymmärrä yhtään mitään, joten siihenkään en ole mitään sanonut, hoitakoot minua fiksummat.
Ja sitten päästiin viineihin. Aikaisemmin on ollut puhetta viinitonkista, ne on helppoja ja edullisia. Kuitenkin treffattuani pitopalvelun, sai pitopalvelun nainen minut haaveilemaan viinipulloista pöydissä. Ne olisi siinä kivan helposti saatavilla, ei tarvitse hakea santsilasillista buffetpöydän päästä ja sitäpaitsi, kivat pullot käyvät melkein pöytäkoristeista. Ei nyt ehkä, mutta ainakaan ei tarvitsisi käydä väkisin kehittelemään mitään pöytäkoristeita, ettei mene pöydät liian sekaisen näköisiksi. Ihanan helpottava idea!
No mitäs mä siitä drinkkibaarista sitten kävin mussuttamaan? Noh, drinkkibaari on mun mielestä ihan mahtava idea! Heti ensimmäiseksi mielessäni kävi työkaverini, kuka ei yksinkertaisesti juo mitään muuta alkoholia kuin viskibanaanicolaa. Ja samainen tyyppi on saanut koko meidän työporukan hurahtamaan siihen viskibanaanicolaan. Eli ehdottomasti drinkkibaari jo senkin takia, että saadaan tämä pyhä juoma tarjolle. Meillä oli ollut aiemmin puhetta siitä, että hankittaisiin joku tyyppi hoitamaan sitä drinksubaaria. Sekottamaan juomia ja ehkä vähän heittelemään pulloja coolisti. Nyt kuitenkin olen pyöritellyt sitä ideaa mielessäni eikä se kuulostakaan enää omaan korvaan niin hyvältä.
En tahtoisi hirveästi ulkopuolisia hääräämään häissämme. Pitopalvelu ja bändi on jo, eikä siinä mitään, heillä on selkeä tehtävänjako ja työajat. Mites tämä baarimikko sitten? Monelta tulisi paikalle? Monelta lähtisi? Mitä jos drinkkibaariin ei olisikaan suurta tungosta, mitä tekisi luppoajan? Ei nyt varmaan kokoajan tarvitse olla ihmisille juomia sekoittamassa, niin saattaisi pesti käydä vähän tylsäksi..? Mitä jos baaria ei hoitaisikaan kukaan, vaan vieraat saisivat itse sekoitella juomia?
Ja tadaa, yhtäkkiä "juomat on sulhasen vastuulla" menikin ihan pipariksi. Piti päästä bridezillailemaan miehen tontille. MIKSI? Luotan mieheni arvostelukykyyn ja uskon, että hän hoitaa juomapuolen loistavasti. Eikä sillä nyt ihan oikeasti ole mitään merkitystä onko ne viinit pöydissä vaiko eikö. Läikytysäksidenttejä ainakin olisi vähemmän viinien ollessa tonkassa. Ehkä.
Vaikka on jo 10001 asiaa hoidettavana ja luulisi olevan helpotus, kun mies tahtoo tehdä jonkin asian alusta loppuun yksin, eikä itse tarvitse stressata lainkaan, niin SILTI pitää mennä sinne sörkkimään. "Eiku mitä jos se oliskin näin.." yhtäkkiä kuvittelen olevani joku häiden ammattilainen tai hääsuunnittelija, kuka tietää miten hommien pitäisi mennä ja asiat pitäisi tehdä juuri niin mitä olen itse päässäni pohtinut.
Jossain vaiheessa pitäisi pitää jonkinmoista kutsukorttipajaa, monet ystävät ovatkin ilmoittautuneet halukkaiksi askartelemaan (ja juomaan kaljaa..) ja nyt pelottaa, että olenko kenenkään kanssa edes puheväleissä tälläisen "askarteluiltaman" jälkeen. Mitä jos joku kehtaa vaikka ehdottaa jotain omaa ideaansa?! Tai liimaa pitsiä vähän vinoon?! Varmaan saan hirveän kohtauksen ja heitän koko konkkaronkan pihalle..
Ärsyttää. Paljon helpommalla pääsisi, jos osaisi delegoida hommia joillekin muillekin. Vähän jakaa vastuuta eikä edes yrittää olla kaikesta niin kartalla. Luottaa muiden osaamiseen. Nyt päätinkin, etten aio enää ihan oikeasti puuttua tähän juoma-asiaan. Mies saa suunnitella ja toteuttaa drinkkibaarin parhaaksi katsomallaan tavalla ja siitä tulee varmasti aivan mahtava. Viinit tonkissa on paljon kätevämpää näin järjellä ajateltuna, joten aivan sama minulle miten se loppupeleissä tulee olemaan!
Joutuuko tässä nyt ihan ihmisenä kasvamaan tämän häärumban takia, haha. Muita hulluja kontrollifriikkejä vai olenko ainut tässä hommassa järkeni menettänyt?
AHAHAHHA miten väärässä olinkaan.
Sovimme siipan kanssa, että hänen vastuualueensa näissä bileissä olisivat juomat. Minä en siihen asiaan puuttuisi, mies ja bestman menköön Viroon ja hankkikoot sieltä mitä hankkivat. On ollut puhetta miedoista alkoholijuomista, skumpasta, viineistä ja drinkkibaarista. Miedoissa alkoholijuomissa ollaan samoilla linjoilla, kalja on hyvää ja kunhan sitä riittää. Ja tottakai siideriä ja lonkeroakin varmaan joku juo (hyi) ni sitä sit kanssa. Skumpasta miehellä oli kukkaroystävällinen idea ja henkilökohtaisesti en kuohareista ymmärrä yhtään mitään, joten siihenkään en ole mitään sanonut, hoitakoot minua fiksummat.
Ja sitten päästiin viineihin. Aikaisemmin on ollut puhetta viinitonkista, ne on helppoja ja edullisia. Kuitenkin treffattuani pitopalvelun, sai pitopalvelun nainen minut haaveilemaan viinipulloista pöydissä. Ne olisi siinä kivan helposti saatavilla, ei tarvitse hakea santsilasillista buffetpöydän päästä ja sitäpaitsi, kivat pullot käyvät melkein pöytäkoristeista. Ei nyt ehkä, mutta ainakaan ei tarvitsisi käydä väkisin kehittelemään mitään pöytäkoristeita, ettei mene pöydät liian sekaisen näköisiksi. Ihanan helpottava idea!
No mitäs mä siitä drinkkibaarista sitten kävin mussuttamaan? Noh, drinkkibaari on mun mielestä ihan mahtava idea! Heti ensimmäiseksi mielessäni kävi työkaverini, kuka ei yksinkertaisesti juo mitään muuta alkoholia kuin viskibanaanicolaa. Ja samainen tyyppi on saanut koko meidän työporukan hurahtamaan siihen viskibanaanicolaan. Eli ehdottomasti drinkkibaari jo senkin takia, että saadaan tämä pyhä juoma tarjolle. Meillä oli ollut aiemmin puhetta siitä, että hankittaisiin joku tyyppi hoitamaan sitä drinksubaaria. Sekottamaan juomia ja ehkä vähän heittelemään pulloja coolisti. Nyt kuitenkin olen pyöritellyt sitä ideaa mielessäni eikä se kuulostakaan enää omaan korvaan niin hyvältä.
En tahtoisi hirveästi ulkopuolisia hääräämään häissämme. Pitopalvelu ja bändi on jo, eikä siinä mitään, heillä on selkeä tehtävänjako ja työajat. Mites tämä baarimikko sitten? Monelta tulisi paikalle? Monelta lähtisi? Mitä jos drinkkibaariin ei olisikaan suurta tungosta, mitä tekisi luppoajan? Ei nyt varmaan kokoajan tarvitse olla ihmisille juomia sekoittamassa, niin saattaisi pesti käydä vähän tylsäksi..? Mitä jos baaria ei hoitaisikaan kukaan, vaan vieraat saisivat itse sekoitella juomia?
Ja tadaa, yhtäkkiä "juomat on sulhasen vastuulla" menikin ihan pipariksi. Piti päästä bridezillailemaan miehen tontille. MIKSI? Luotan mieheni arvostelukykyyn ja uskon, että hän hoitaa juomapuolen loistavasti. Eikä sillä nyt ihan oikeasti ole mitään merkitystä onko ne viinit pöydissä vaiko eikö. Läikytysäksidenttejä ainakin olisi vähemmän viinien ollessa tonkassa. Ehkä.
Vaikka on jo 10001 asiaa hoidettavana ja luulisi olevan helpotus, kun mies tahtoo tehdä jonkin asian alusta loppuun yksin, eikä itse tarvitse stressata lainkaan, niin SILTI pitää mennä sinne sörkkimään. "Eiku mitä jos se oliskin näin.." yhtäkkiä kuvittelen olevani joku häiden ammattilainen tai hääsuunnittelija, kuka tietää miten hommien pitäisi mennä ja asiat pitäisi tehdä juuri niin mitä olen itse päässäni pohtinut.
Jossain vaiheessa pitäisi pitää jonkinmoista kutsukorttipajaa, monet ystävät ovatkin ilmoittautuneet halukkaiksi askartelemaan (ja juomaan kaljaa..) ja nyt pelottaa, että olenko kenenkään kanssa edes puheväleissä tälläisen "askarteluiltaman" jälkeen. Mitä jos joku kehtaa vaikka ehdottaa jotain omaa ideaansa?! Tai liimaa pitsiä vähän vinoon?! Varmaan saan hirveän kohtauksen ja heitän koko konkkaronkan pihalle..
Ärsyttää. Paljon helpommalla pääsisi, jos osaisi delegoida hommia joillekin muillekin. Vähän jakaa vastuuta eikä edes yrittää olla kaikesta niin kartalla. Luottaa muiden osaamiseen. Nyt päätinkin, etten aio enää ihan oikeasti puuttua tähän juoma-asiaan. Mies saa suunnitella ja toteuttaa drinkkibaarin parhaaksi katsomallaan tavalla ja siitä tulee varmasti aivan mahtava. Viinit tonkissa on paljon kätevämpää näin järjellä ajateltuna, joten aivan sama minulle miten se loppupeleissä tulee olemaan!
Joutuuko tässä nyt ihan ihmisenä kasvamaan tämän häärumban takia, haha. Muita hulluja kontrollifriikkejä vai olenko ainut tässä hommassa järkeni menettänyt?
lauantai 22. marraskuuta 2014
Kiinamekoista
Nyt käyn sörkkimään sellaista aihetta, mikä saa monille palkokasvit hengitysteihin. En aio tekstilläni arvostella ketään, tahdoin vain kertoa oman mielipiteeni ja sen, miksi en koskaan tilaisi hääpukua eBaysta tai muista kiinafirmoista. (Light in the Box, JJ's House..)
1. Minusta piraattituotteet on mälsiä. Mikään ei ole hirveämpää kuin olalla keikkuva feikki-Vuitton, ja sama pätee nyt häämekkoihin. Joku on kuitenkin aina sen aluperäisen tuotteen suunnitellut, ja minusta nyt vain on väärin, että toisen työn tulos otetaan omiin näppeihin ja kopioidaan surutta halvemmalla myytäväksi. Vaikutteiden ottaminen on okei, suora kopiointi ei.
2. Laatu on ihan eri planeetoilta. Alkuperäinen, huolella suunniteltu ja toteutettu tuote on usein laadukas. Ompelujälki on siistiä ja kangas hyvälaatuista. Kiinakopiossa on usein pidetty kiirettä. Äkkiä kursittu kasaan jotain vähän sinnepäin. Kangas ei useinkaan ole alkuperäisen tuotteen veroista, irtolankoja repsottaa ja koristedetaljit ovat vähän siellä sun täällä, kunhan suunnilleen näyttää oikealta.
3. Minusta on hienoa, että Suomessa on lukuisia hää- ja juhlapukumyymälöitä. Henkilökunta on asiantuntevaa ja palvelualtista ja sovittamisesta pyritäänkin tekemään ihan superihana kokemus. Jos morsiamet yksi toisensa jälkeen siirtyvät tilaamaan hääpukunsa kiinafirmoilta, voi olla että Suomalaiset hääpukuputiikit eivät enää kannatakaan. Tämä nyt on aika äärimmäinen kauhukuva, mutta ehkä pointti tulee selväksi? Suosimalla Suomalaista, mahdollistetaan suomalaisten työpaikat ja nämä ihanat hääliikkeet jatkossakin.
Minusta ei myös koskaan olisi siihen, että aikoisin tilata hääpukuni eBaysta, mutta ravaisin silti hääpukuliikkeissä sovittamassa eri mallisia mekkoja, että tietäisin mitä sieltä Kiinasta olisi sitten kiva tilata. Tuhlaisin henkilökunnan aikaa ilman minkäänlaisia ostoaikeita. (Ja kyllä, monet käyvät sovittamassa mekkoja löytämättä sitä oikeaa, mutta minusta se ei ole ajan tuhlaamista, koska tarkoitus on kuitenkin löytää se unelmien mekko sieltä liikkeestä, aina ei vain tärppää.)
4. Riskit. Siis tottakai kiinapukukin voi olla nätti ja kaunis. Mutta omien näköhavaintojeni mukaan harvemmin on. En olisi valmis ottamaan sitä riskiä, että kuorittuani mekon postipaketista, tulvahtaisi onnenkyyneleiden sijasta ihan vain rehelliset turhautuneisuuden ja surun kyyneleet.. Siis ovathan nämä koltut toki ihan superhalpoja häämekoiksi, mutta en silti olisi valmis maksamaan edes sitä sataa euroa rumasta rätistä mikä joutaisi oikopäätä roskiin. Toki moniin paikkoihin onnistuu palautuskin, mutta oman kuulemani mukaan esimerkiksi mittatilauksella tehtyjä kiinamekkoja ei voi palauttaa, meni syteen tai saveen?
Ymmärrän halun säästää mahdollisimman monessa häihin liittyvässä asiassa, koska faktahan on se, että häät maksavat ihan tuhottomasti. Mekin yritämme selvitä mahdollisimman pienellä budjetilla ja päätin yrittää säästää myös häämekossa. Kuitenkin facebookissa on useita hääpuku-kirppiksiä, tori.fistä löytää hakusanalla "hääpuku" tuhansia ja taas tuhansia häämekkoja ja sinne päivittäin ladataan uusia pukuja myytäväksi. Helsingistä löytyy myös idealtaan aivan ihana, käytettyjä hääpukuja myyvä Lovebirds-myymälä, mistä monet ovat tehneet löytöjä edullisesti. Vaihtoehtoja edullisiin hääpukuihin siis löytyy ihan tämänkin maan kamaralta, se vain vaatii vähän kärsivällisyyttä ja tutkiskelua!
Mitä mielipiteitä kopiomekot teissä herättävät? Puolesta vai vastaan, onko oma unelmien mekko jo tilattu Kiinasta vai kenties löydetty käytettynä Suomesta?
Kaikki postauksen kuvat ovat Brides Beware -facebooksivulta, suosittelen tutustumaan!
1. Minusta piraattituotteet on mälsiä. Mikään ei ole hirveämpää kuin olalla keikkuva feikki-Vuitton, ja sama pätee nyt häämekkoihin. Joku on kuitenkin aina sen aluperäisen tuotteen suunnitellut, ja minusta nyt vain on väärin, että toisen työn tulos otetaan omiin näppeihin ja kopioidaan surutta halvemmalla myytäväksi. Vaikutteiden ottaminen on okei, suora kopiointi ei.
2. Laatu on ihan eri planeetoilta. Alkuperäinen, huolella suunniteltu ja toteutettu tuote on usein laadukas. Ompelujälki on siistiä ja kangas hyvälaatuista. Kiinakopiossa on usein pidetty kiirettä. Äkkiä kursittu kasaan jotain vähän sinnepäin. Kangas ei useinkaan ole alkuperäisen tuotteen veroista, irtolankoja repsottaa ja koristedetaljit ovat vähän siellä sun täällä, kunhan suunnilleen näyttää oikealta.
3. Minusta on hienoa, että Suomessa on lukuisia hää- ja juhlapukumyymälöitä. Henkilökunta on asiantuntevaa ja palvelualtista ja sovittamisesta pyritäänkin tekemään ihan superihana kokemus. Jos morsiamet yksi toisensa jälkeen siirtyvät tilaamaan hääpukunsa kiinafirmoilta, voi olla että Suomalaiset hääpukuputiikit eivät enää kannatakaan. Tämä nyt on aika äärimmäinen kauhukuva, mutta ehkä pointti tulee selväksi? Suosimalla Suomalaista, mahdollistetaan suomalaisten työpaikat ja nämä ihanat hääliikkeet jatkossakin.
Minusta ei myös koskaan olisi siihen, että aikoisin tilata hääpukuni eBaysta, mutta ravaisin silti hääpukuliikkeissä sovittamassa eri mallisia mekkoja, että tietäisin mitä sieltä Kiinasta olisi sitten kiva tilata. Tuhlaisin henkilökunnan aikaa ilman minkäänlaisia ostoaikeita. (Ja kyllä, monet käyvät sovittamassa mekkoja löytämättä sitä oikeaa, mutta minusta se ei ole ajan tuhlaamista, koska tarkoitus on kuitenkin löytää se unelmien mekko sieltä liikkeestä, aina ei vain tärppää.)
4. Riskit. Siis tottakai kiinapukukin voi olla nätti ja kaunis. Mutta omien näköhavaintojeni mukaan harvemmin on. En olisi valmis ottamaan sitä riskiä, että kuorittuani mekon postipaketista, tulvahtaisi onnenkyyneleiden sijasta ihan vain rehelliset turhautuneisuuden ja surun kyyneleet.. Siis ovathan nämä koltut toki ihan superhalpoja häämekoiksi, mutta en silti olisi valmis maksamaan edes sitä sataa euroa rumasta rätistä mikä joutaisi oikopäätä roskiin. Toki moniin paikkoihin onnistuu palautuskin, mutta oman kuulemani mukaan esimerkiksi mittatilauksella tehtyjä kiinamekkoja ei voi palauttaa, meni syteen tai saveen?
Ymmärrän halun säästää mahdollisimman monessa häihin liittyvässä asiassa, koska faktahan on se, että häät maksavat ihan tuhottomasti. Mekin yritämme selvitä mahdollisimman pienellä budjetilla ja päätin yrittää säästää myös häämekossa. Kuitenkin facebookissa on useita hääpuku-kirppiksiä, tori.fistä löytää hakusanalla "hääpuku" tuhansia ja taas tuhansia häämekkoja ja sinne päivittäin ladataan uusia pukuja myytäväksi. Helsingistä löytyy myös idealtaan aivan ihana, käytettyjä hääpukuja myyvä Lovebirds-myymälä, mistä monet ovat tehneet löytöjä edullisesti. Vaihtoehtoja edullisiin hääpukuihin siis löytyy ihan tämänkin maan kamaralta, se vain vaatii vähän kärsivällisyyttä ja tutkiskelua!
Mitä mielipiteitä kopiomekot teissä herättävät? Puolesta vai vastaan, onko oma unelmien mekko jo tilattu Kiinasta vai kenties löydetty käytettynä Suomesta?
Kaikki postauksen kuvat ovat Brides Beware -facebooksivulta, suosittelen tutustumaan!
perjantai 21. marraskuuta 2014
"Siis mä en todellakaan oo mikää häähössöttäjä!"
Näin tänään ohimennen erästä tuttua, jonka häissä olimme kesällä. Pienet ja simppelit juhlat, muutama kymmenen vierasta, ei koristeita, ei pelejä eikä leikkejä.. Eli rennot ja konstailettomat bileet, oikein kivat.
No totta kai tämä tuttu oli bongannut Instagramiinkin päätyneen kuvan Ninkan hiuskorusta ja kysyikin "Siis et kai sä jo NYT osta hääjuttuja? Meillä oli tossa vaiheessa vasta kirkko ja hääpaikka varattuna!" Ja tässä vaiheessa huomasin suustani kantautuvan epämääräistä mutinaa "..noku sattumalta osu silmiin ja halvalla sain..", "enhää miä muuten..", "no ei meilläkää muuta oo.."
Enkä vain saanut suustani, että joo ostelenpa hyvinkin, mulla on jo mekkokin tulossa ja pappiin olin yhteydessä, koristeitakin löytyy jo laatikkotolkulla! Herkkubuffa-astiastokin on jo hanskassa. Joo totta kai meille tulee herkkubuffa. Ja 130 vierasta. Oon jo testaillu erilaisia meikkejä ja katellu sopivia alusasuja. Kengätkin kuule löytyy! Ainii mä pidän myös hääblogia! No sellasta niinku päiväkirjaa mihin en kirjoita mitään muuta kuin hääjuttuja. No lukee lukee, muut häähullut!
Eli siis, en vaan voinut tunnustaa, että hamstraan hullun lailla hääkrääsää, hamuan kaikki häälehdet, vapaa-aika kuluu hääblogeja lueskellen ja voi vitsit kun toi facebookin Häät 2015 -ryhmä on kätevä! Jotenkin koko keskustelun aikana alkoi vaan hävettää ihan hirveästi ja päätin, ettei tämä tuttu varmasti saa koskaan tietää miten hullu häähössöttäjä mä olenkaan.
Muutenkin, harvoin innostun kauheasti mistään. Tai siis, tottakai innostun, mutta asioista ei tarvitse hirveästi mainostaa. Ja itseasiassa en ole meidän häistä hirveästi mainostanut, pari kaveria ja äiti (!) on pitänyt huolen siitä, ettei mun ole tarvinut. Kaupan kassalla puolitutut onnittelee "äitisi mainitsi.." ja baariin marssiessa tutut huikkaavat: "Meet kuulemma naimisiin! Laura kerto!" hehehe. Tottakai kavereille selitän hirveät määrät hääjuttuja ja oon tosi sori siitä oikeasti, kesäkuun jälkeen loppuu, lupaan!
Mutta muille ihmisille.. En hirveästi tosiaan hiisku koko hääjutusta. Facebookissani ei ole ollut yhden yhtä hääaiheista päivitystä ja kiroan vieläkin sen päivän, kun liityin "Ostetaan/myydään hääpukuja" -ryhmään, koska sain pienen ajan päästä kuulla, että liittymiseni oli näkynyt kaikille. Ihan kaikille. Great.
Samalla kuitenkin näppäilen into piukeana jotain hikistä hääblogia. Ehkä mä olen piilohäähössöttäjä? Haluaisin olla hirveän cooli ja kuitata kaiken "oha tossa jotkuu pirskeet tulossa, en oikein tiiä, en oo vielä kauheesti aatellu, en jaksa stressata!", mutta samaan aikaan nään hääpainajaisia ja selaan sormet verillä Pinterestin "wedding" -tagin alta löytyvää materiaalia.
En tiedä mikä siinä häähössöttäjyydessä tuntuu mun päässä niin nololta. Yksi elämän suurimmista asioista, totta kai siitä saa olla innoissaan ja suunnitella etukäteen kaikkea. Mutta taas samalla tahtoisi olla niin huoleton, rento ja cool. Varsinkin cool. En mä ole tyttömäinen tyttö -tyyppiä, ei mun kuulu olla häähössöttäjä! Prinsessamekot, kiharat hiukset, korkeat korot ja vielä pussaillakin pitäisi, yök!
Tällä postauksella nyt ei ollut kyllä päätä eikä häntää, ehkä tämä oli tälläinen "piilohäähössöttäjän" tajunnanvirta-hommeli vaan. Onko muilla samoja fileitä vai olenko ainut kuka kiemurtelee todella omituisten ongelmiensa kanssa?
Kuva: X
torstai 20. marraskuuta 2014
Hääpääasia
Hei kanssamorsiot ja kaikki muutkin kauniista asioista pitävät lukijat! Jos ette vielä ole hoksanneet, niin Ninkan hää- ja juhlakaupassa on joulukuun loppuun asti loppuunmyynti ja alennuksia on paljon!
Itse olin jo pitkään himoinnut Ninkalta yhtä pantamaista hiuskorua ja kappas vain, alkuperäisen hinnan huidellessa yhdeksässäkymmenessä eurossa, oli alennettu hinta paljon lompakkoystävällisemmän kuuloinen; rapeat kuusikymmentä euroa! Pakkohan se oli laittaa ostoskoriin saman tien!
Ja vielä riittää hehkutettavaa; Tilasin hiuskorun tiistaiaamupäivänä ja keskiviikko aamuna postiluukusta kolahti lappu, jossa minua kehotettiin hakemaan suurikokoinen kirje lähimmästä postista! Eli postitus on todellakin nopeaa, korun saapumisessa kesti alle vuorokausi!
Ja mikä parasta, paketista paljastui vielä kuviakin kauniimpi koru! En voisi tämän tyytyväisempi olla!
(Jouduin lisäämään kuvat suoraan koneelta, kun yleensä siirrän Photobucketin kautta, niin toivottavasti ei ihan hirveen rakeisia tullut!)
Janne totesi heti korun nähdessään "Ethän sä halunnu tiaraa!" ... Joo, en niin eikä tämä ole tiara! Eihän..
Jos joku muukin iski silmänsä tähän koruun, niin tiedoksenne; Aion laittaa sen omien häiden jälkeen myyntiin ja tottakai ostohintaa halvemmalla! Joten jos olet kiinnostunut ostamaan korun kesäkuun alun jälkeen, paiskaa kommenttia :)
Itse olin jo pitkään himoinnut Ninkalta yhtä pantamaista hiuskorua ja kappas vain, alkuperäisen hinnan huidellessa yhdeksässäkymmenessä eurossa, oli alennettu hinta paljon lompakkoystävällisemmän kuuloinen; rapeat kuusikymmentä euroa! Pakkohan se oli laittaa ostoskoriin saman tien!
Ja vielä riittää hehkutettavaa; Tilasin hiuskorun tiistaiaamupäivänä ja keskiviikko aamuna postiluukusta kolahti lappu, jossa minua kehotettiin hakemaan suurikokoinen kirje lähimmästä postista! Eli postitus on todellakin nopeaa, korun saapumisessa kesti alle vuorokausi!
Ja mikä parasta, paketista paljastui vielä kuviakin kauniimpi koru! En voisi tämän tyytyväisempi olla!
(Jouduin lisäämään kuvat suoraan koneelta, kun yleensä siirrän Photobucketin kautta, niin toivottavasti ei ihan hirveen rakeisia tullut!)
Janne totesi heti korun nähdessään "Ethän sä halunnu tiaraa!" ... Joo, en niin eikä tämä ole tiara! Eihän..
Jos joku muukin iski silmänsä tähän koruun, niin tiedoksenne; Aion laittaa sen omien häiden jälkeen myyntiin ja tottakai ostohintaa halvemmalla! Joten jos olet kiinnostunut ostamaan korun kesäkuun alun jälkeen, paiskaa kommenttia :)
lauantai 15. marraskuuta 2014
The Dress?
Taisin löytää hääpuvun.
Marssimatta yhteenkään liikkeeseen, sovittelematta ja henkäilemättä peilien edessä. Tuhlaamatta sitä 1200 euroa minkä olin budjetoinut.
Löysin mekon käytettynä! En ihan rehellisesti uskonut sen olevan edes mahdollista, koska millä todennäköisyydellä löytäisi juuri sellaisen mekon, mistä on haaveillut jo kauan, ja vielä omassa koossaan? Kyttäsin kauan tori.fitä, "Myydään hääpukuja" -facebookryhmää sekä keskustelufoorumeiden myydään-palstoja. Bongailin omassa koossani "ihan kiva" -mekkoja ja usein koossa XS/S olivat ne "aivan ihana!" -mekot.
Kunnes tämä käveli vastaan. Ensin näin "myydään" -tekstin ja selasin kiinnostuneena kuviin. Kuvissa oli juuri sellainen mekko mitä olen katsellut, kaikki yksityiskohdat täsmäsivät JUST eikä melkein. Lopulta bongasin kokomerkinnät, "ihan kuin mun koko!!" ja lopulta silmiin hyppäsi myös hinta. 400€.. Okei, en ole vielä ostanut pukua, mutta sähköpostikirjeenvaihtoa on nykyisen omistajan kanssa käyty ja kaikki vaikuttaa lupaavalta ja siltä, että siellä odottaa minun hääpukuni.
On itseasiassa vähän pökertynyt olo siitä, että kaikki kävi näin.. vaivattomasti? Eikö mun ihan tosissaan tarvitse varata sovitusaikoja sataan eri morsiusliikkeeseen ja sovittaa siellä kymmeniä ja taas kymmeniä mekkoja..? Eikö mun ihan oikeasti tarvitse elää makaronidieetillä, kun pystynkin mekon oston jälkeen ostamaan ihan oikeaakin ruokaa?!
Yksi superrronnellinen morsian ilmoittautuu!
Kuva: X
tiistai 11. marraskuuta 2014
Luomiväri joka lupaa 24h kestoa?
Olen pitänyt vähän luvattoman pitkää hiljaiseloa blogin puolella. On ollut vähän kaikenlaista hässäkkää liittyen meidän molempien töihin, niin häät ovat kyllä olleet vihoviimeinen asia mitä on tullut ajateltua.. Mutta suunnitelmat eivät tietenkään ole muuttuneet mihinkään ja olen sentään jotain saanut aikaiseksikin!
Eli ostaa pitkää kestoa luvanneen luomivärin näihin "meikkaan itte itteni" -kokeiluihin! Ja nyt vähän hölinää siitä aiheesta!
Ostin siis Maybelline Color Tattoo -luomivärinapin värissä 35 "On and on Bronze". Pakkauksessa tuote näytti aika lupaavalta, aika suklaisen ruskea väri maustettuna sopivalla määrällä shimmeriä ja glitteriä.
Eikä minun totisesti tarvinut katua alle kymmenen euron sijoitustani. Tuote levittyy luomille vaivattomasti ja sitä on helppo häivyttää ja kerrostaa. Kiilto ja glitteri ei katoa mihinkään luomille laitettaessa vaan luomille saa kivan säihkyvän värin. Glitteriä ei kuitenkaan ole liikaa, vaan tämäkin värinappi käy vallan hyvin myös arkimeikissä, koska väri ei ole liian tumma tai hallitseva.
Tuote lupaa ihan superkestoa, mites sen kanssa kävin? Todelliseen testiin tuote pääsi mun työpäivänä. Aloitin työni aamulla 06:00 ja luomiväri päätyi luomilleni 05:15. En pohjustanut luomia mitenkään.
Kuva otettu loisteputken valossa, joten tuotteen oikea sävy ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta ainakin tuo kiilto näkyy oikein..
Työpäiväni jouduin paiskimaan hommia yksin ja jouduin viettämään aikaa kylmässä maitokaapissa, vielä kylmemmässä pakastinkaapissa sekä lämpimässä myymälässä, jossa tuli paikoitellen jopa hikoiluttavan kuuma siinä töitä tehdessä. Työpäiväni loppui 15:00 ja jouduin juoksemaan läpi räntäsateen autolleni ja taas uudestaan kotiin. Kotona jopa pyyhin naamaa kaikesta taivaalta tippuneesta märästä tavarasta. Miten luomiväri kesti hien, pakkasen ja rännän?
Ihan SUPERRRRHYVIN! Luomet näyttivät ihan samalta työpäiväni jälkeen, kuin miltä ne olivat aamulla näyttäneet. Luomiväri ei ollut paennut luomivakoon yhtään, mikä minulle käy kaikkien jauhemaisten luomivärien kohdalla pohjustuksista sun muista huolimatta! Minulla myös vuotaa silmät tosi helposti mikä nopeasti pilaa huolellakin laitetut luomivärit, mutta tähän tuotteeseen ei purrut sekään.
Eli lyhyesti: Olen ihan äärettömän tyytyväinen tähän värinappiin, hinta on tosiaankin alle 10€ ja pysyy hyvin pitkänkin päivän. (Okei, ihan 24h:ta en ole väriä kokeillut, mutta uskon sen kestävän senkin!) Minulla ei ole tuotteesa juurikaan pahaa sanaa, ainut mitä toivoisin lisää, on värivalikoima. Pronssinen väri on tosi kiva, mutta ei sitä, mitä tahtoisin hääpäivänäi laittaa. Valikoimaan on kuulunut kultainen värinappi, mutta sen valmistus on ilmeisesti lopetettu, kun en löydä tuotetta enää mistään. Ja juuri kultaa tai edes vähän dramaattisempaa pronssia on seuraavaksi lähdettävä metsästämään. Ehdottomasti tahdon lisää juuri voidemaisia värejä, jos ne näin ylivoimaisia ovat jauhemaisiin nähden!
Eli ostaa pitkää kestoa luvanneen luomivärin näihin "meikkaan itte itteni" -kokeiluihin! Ja nyt vähän hölinää siitä aiheesta!
Ostin siis Maybelline Color Tattoo -luomivärinapin värissä 35 "On and on Bronze". Pakkauksessa tuote näytti aika lupaavalta, aika suklaisen ruskea väri maustettuna sopivalla määrällä shimmeriä ja glitteriä.
Eikä minun totisesti tarvinut katua alle kymmenen euron sijoitustani. Tuote levittyy luomille vaivattomasti ja sitä on helppo häivyttää ja kerrostaa. Kiilto ja glitteri ei katoa mihinkään luomille laitettaessa vaan luomille saa kivan säihkyvän värin. Glitteriä ei kuitenkaan ole liikaa, vaan tämäkin värinappi käy vallan hyvin myös arkimeikissä, koska väri ei ole liian tumma tai hallitseva.
Tuote lupaa ihan superkestoa, mites sen kanssa kävin? Todelliseen testiin tuote pääsi mun työpäivänä. Aloitin työni aamulla 06:00 ja luomiväri päätyi luomilleni 05:15. En pohjustanut luomia mitenkään.
Työpäiväni jouduin paiskimaan hommia yksin ja jouduin viettämään aikaa kylmässä maitokaapissa, vielä kylmemmässä pakastinkaapissa sekä lämpimässä myymälässä, jossa tuli paikoitellen jopa hikoiluttavan kuuma siinä töitä tehdessä. Työpäiväni loppui 15:00 ja jouduin juoksemaan läpi räntäsateen autolleni ja taas uudestaan kotiin. Kotona jopa pyyhin naamaa kaikesta taivaalta tippuneesta märästä tavarasta. Miten luomiväri kesti hien, pakkasen ja rännän?
Ihan SUPERRRRHYVIN! Luomet näyttivät ihan samalta työpäiväni jälkeen, kuin miltä ne olivat aamulla näyttäneet. Luomiväri ei ollut paennut luomivakoon yhtään, mikä minulle käy kaikkien jauhemaisten luomivärien kohdalla pohjustuksista sun muista huolimatta! Minulla myös vuotaa silmät tosi helposti mikä nopeasti pilaa huolellakin laitetut luomivärit, mutta tähän tuotteeseen ei purrut sekään.
Eli lyhyesti: Olen ihan äärettömän tyytyväinen tähän värinappiin, hinta on tosiaankin alle 10€ ja pysyy hyvin pitkänkin päivän. (Okei, ihan 24h:ta en ole väriä kokeillut, mutta uskon sen kestävän senkin!) Minulla ei ole tuotteesa juurikaan pahaa sanaa, ainut mitä toivoisin lisää, on värivalikoima. Pronssinen väri on tosi kiva, mutta ei sitä, mitä tahtoisin hääpäivänäi laittaa. Valikoimaan on kuulunut kultainen värinappi, mutta sen valmistus on ilmeisesti lopetettu, kun en löydä tuotetta enää mistään. Ja juuri kultaa tai edes vähän dramaattisempaa pronssia on seuraavaksi lähdettävä metsästämään. Ehdottomasti tahdon lisää juuri voidemaisia värejä, jos ne näin ylivoimaisia ovat jauhemaisiin nähden!
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Tyttö joka ei käytä koruja
Täällä ilmoittautuu morsian, joka ei osaa käyttää koruja. Ei minkäänlaisia. Korvissani ei ole ikinä ollut reikiä, sormukset tuntuvat sormissa vain häiritseviltä ja kaulakoruja ei koskaan jaksa laittaa. Kuulostaako kenenkään korvaan tutulta?
Kun pääsin ripille, pidin rippiristiäni kaulassa vuosia. Se olikin helppo ja vaivaton, sitä ei tarvinut ottaa koskaan pois ja laittaa uudestaan, joten sitä ei voinut oikein unohtaakaan. Nyt taas olen kantanut kaulassani Jannen minulle ostamaa "väliaikaiskihlaa", josta taitaakin blogini joku ensimmäisistä postauksista kertoa. Se on myös vaivaton eikä sitä tarvitse ottaa kaulasta pois ja laittaa takaisin.
Ja tottakai, kihlasormus pysyy sormessa visusti. Alkuun otin sen pois aina tiskatessani ja suihkussa käydessäni, mutta tottakai unohdin aina laittaa sen takaisin sormeeni. Nyt en sitä ota pois missään tilanteessa ja olen tottunut sen olemassaoloon.
Mutta tosiaan, en siis ole koruihmisiä. En jää ihastellen henkäilemään korukauppojen näyteikkunoihin enkä koskaan toivo mitään helyjä lahjaksi. Eikä mulla tosiaankaan ole silmää näille asioille, ei ollenkaan. Ja nyt pitäisi miettiä vihkisormusta? Vastahan olen tottunut ajatukseen siitä, että yksi sormus killuu sormessa!
Blogeissa, facebookissa ja foorumeilla on näkynyt paljon postauksia sormuksiin liittyen. Monet marssivat kultasepän pakeille ja teetättävät haluamansa sormuksen. Kuulostaa hienolta, saa varmasti juuri sellaisen sormuksen, millaisesta on haaveillut eikä vastaankaan tule välttämättä ikinä samanlaista. Minulle sellainen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska minulla ei todellakaan ole päässäni selkeää visiota sormuksesta. Olen päättänyt sormusasioissani marssia kultasepänliikkeeseen ja katsella valmista valikoimaa ja toivoa, että joku hely nousee ylitse muiden ja päädyn siihen. Ja ettei se ole järin kallis.. Haha.
Olenkin nyt alkanut pyöritellä sormusasiaa päässäni yhä enemmän, ja joitain kriteerejäkin olen luojan kiitos löytänyt!
Valkokultaa. Jostain syystä sydämeni sykähtelee valkokullalle keltakultaa enemmän. Keltakultaa suosin laukkujeni metalliosissa, mutta koruissa valkokulta tuntuu mieluisammalta. Kihlani on myös valkokultaa ja vaikka eri metallien sekoittaminen onkin nyt ilmeisesti kuumin trendi, en minä sille vielä lämpene.
Timantteja. Kihlassanikin on muutamia pikkuruisia timantteja ja haluan vihkisormuksen olevan kihlaa näyttävämpi. Ja kivettömät sormukset näyttävät ehkä tylsiltä.
Ja siinä ne sitten olikin. Voi apua, näilläkö eväillä pitäisi osata sormuksia metsästää? Tein netin kautta vähän tutkimustyötä kahteen lähellä sijaitsevaan kultasepänmyymälään ja löysin kuin löysinkin jopa neljä vaihtoehtoa, mitkä voisin kuvitella sormeeni sujauttavan. Eihän tämä niin vaikeaa ehkä olekaan!
1. Näyttävä sormus pyöreällä keskustalla ja kivillä. Säihkyy niin nätisti ja olisi varmasti superupea sormessa. Hinta vain pyörii jossain lähemmäs kahden tonnin hujakoilla enkä todellakaan aio itseäni saati Jannea laittaa pulittamaan tuollaisia summia sormuksesta. Johan siinä joutuisi pitämään kuukauden suruajan jos se vaikka joskus katoaisi.. Kuvan sormus on Kultajousesta.
2. Timanttisormus erikoisella leikkauksella. En tiedä onko "leikkaus" sormusjutuissa oikea termi, mutta menköön. Tämä on aika hauskan näköinen ja muotoinen ja näyttäisi säihkyvän kivasti. Hintakin kohtuullinen. Tämäkin hely löytyy Kultajousesta.
3. Sormus timantti"raidoilla". Tässäkin tykkään siitä, että on vähän jotain jujua, eikä vain perinteistä timanttiriviä. Tämänkin hinta on alle 600€ mikä on mielestäni hyvinkin kohtuullinen! Kuvan sormus Timanttisilta.
4. Sormus ulkonevilla kivillä ja rivitimanteilla. Joo ei näiden sormusten kuvailut nyt oikein lähde.. Mutta tässä minua kiehtoo juuri nuo ulkonevat kivet. Sormus olisi myös mielestäni aika tylsä, jos noita "rivitimantteja" ei olisi ollenkaan, ne tuo kivaa lisäkimallusta tähän. Myös kukkaroystävällinen hinta ja Timanttisilta löytyy tämäkin.
Ja näissä sormuksissa ei tainnut olla mitään muuta yhteistä kuin tosiaan tuo valkokulta ja timantit. Eli mitään tiettyä tyyliä minulla ei todellakaan ole, mutta oli aika huojentavaa huomata, ettei se juurikaan haitannut, vaan löysin melko vaivatta neljä omaa silmääni miellyttävää sormusta. Ehkä tämä ei olekaan niin suuri stressinaihe mitä pelkäsin!
Kuvat: X, X, X, X.
maanantai 27. lokakuuta 2014
Morsiamen kuntoremontti
Minusta tuntuu, etten välttämättä ole ainoa ensikesän morsian, joka aikoo saada vähän kiloja karistettua ennen hääpäivää. Kaikki haluavat näyttää h-hetkellä parhaalta versiolta itsestään, mutta ainakin joillakin meillä se vaatii vähän töitä onnistuakseen..
Olen vuodessa lihonut lähes 10kg. Kilot hiipivät huomaamatta ja petollisen leviämisen tajusin vasta siinä vaiheessa, kun yhdet lempparifarkuista eivät mahtuneet enää jalkaan. Olin alkuun varma, että ne ovat vain pesussa jäykistyneet, mutta lopulta tajusin huijaavani itseäni ja pahasti. Nykypäivän "selfieitä" vuoden takaisiin verratessa huomaan poskieni levinneen ja varsinkin vaatepuolella tuntuu, ettei mikään näytä enää hyvältä päällä.
En ole mikään langanlaiha ollut sitten teini-iän, mutta normaalipainoinen ja -kroppainen kylläkin. Ei juurikaan lihaksia, muttei myöskään häiritseviä muhkuroita tai makkaroita. Vuosi sitten olin tyytyväinen kroppaani, tottakai välillä mietti, että olisipa kiva olla vähän kiinteämpi sieltä ja täältä, mutta nyt lähinnä toivon, että saisipa edes sen vuodentakaisen kehon takaisin..
Miten ihminen sitten voi edes lihoa 10 kiloa vuodessa huomaamattaan? Syömällä.
Vuosi sitten harrastin vielä roller derbyä. Se oli tosi rankkaa ja sai aina lihakset kipeäksi ja hien pintaan. Kuitenkin superepäsäännölliset työvuoroni rajoittivat harrastustani tosi paljon. Jouduin jäämään monista treeneistä pois ja lopulta vähän tipuin kelkasta. Kun "tipahtaminen" tapahtui, katosi treenimotivaationikin ihan kokonaan. Mitäpä jos rankan työvuoron jälkeen ei tarvitsisikaan lähteä kahden tunnin hikitreeneihin? Mitäpä jos voisi vaan maata Jannen kanssa sohvalla, katsoa elokuvaa hakea vaikka leffamätöksi vähän irttiksiä ja limpparia..
Treenikerrat harvenivat harvenemistaan, kunnes lopulta joskus alkukeväästä 2014 lopetin roller derbyn kokonaan. Jos sunnuntai-illaksi osui vapaa, se menikin mukavasti sohvalla maatessa ja herkkuja syödessä. Urheilusunnuntait muuttuivat ihan kokonaan mässäilysunnuntaiksi. Oli niin kivaa istua kainalokkain ja mupeltaa kilotolkulla irtokarkkeja ja huuhdella kaikki kurkusta alas Pepsillä. Huhhuh. Ja siis sitä karkkiahan piti tosiaan ostaa aina vähintään se kilo, koska silloin sai FilmTownista leffanvuokrauksen ilmaiseksi!
Mitens nyt, kun olen tajunnut olevani tuhdissa kunnossa?
Keväällä aloitin lenkkeilyn. Olen aiemminkin toki lenkkeillyt, mutta se on ollut hyvin epäsäännöllistä ja välillä oli kuukausienkin taukoa koko hommasta. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja lenkkeilin päivittäin. Lenkkeilyhomma kuitenkin lähti vähän lapasesta ja lopulta huomasin käyväni kaksi kertaa päivässä lenkillä ja tavoitteeni oli saada aina 15km päivässä rikki, mahdollisimman nopealla temmolla.
No, mulla on aina ollut vähän huonot nilkat ja ne oireili jo roller derbyillessä usein, mutta nyt sain lenkki-innollani ne lopullisesti säpäleiksi. Nilkkojen jänteet tulehtuivat, akillesjänne tulehtui ja lopulta sain myös marssimurtuman jalkapöytääni. Ihan nappiin siis. Lenkkeily jäi taas pitkäksi aikaa.
Alkusyksystä tapahtui uusi ryhtiliike. Kaivoin lenkkarit naftaliinista ja päätin aloittaa uudestaan, mutta vähän terveemmällä tavalla. Lenkille n. joka toinen päivä, lenkkireitit pois asfaltilta ja 15km/päivä -tavoite huitsinnevadaan. Ja nyt on sujunut ihan superhyvin! Olen nyt pikkuhiljaa alkanut lisätä juoksuaskelia lenkillä ja huomaan, että nilkkani eivät vihoittele juuri koskaan. Askel kulkee kevyesti ja olen tiputtanut jo muutamia kiloja! :)
Lenkkeilyn lisäksi ostin myös hiljattain kahvakuulan. Sitä on mukava välillä heilutella vaikka telkkaria katsellessa ja vaikka kuula on kevyehkö, sen kanssa tulee taatusti hiki! Myös YouTubesta löytyy todella paljon erilaisia harjoitusvideoita joista on ainakin allekirjoittaneelle ollut tosi paljon hyötyä!
Nyt suunnitemissa on aloittaa myös uiminen täydentämään palettia. Tavoitteenani on saada 15kg ihraa kropasta pois, enkä koe sen olevan mitenkään mahdoton tehtävä. FilmTownin karkkihyllyt kierrän kaukaa ja limpparia ei enää tämän katon alle raijata. Myös jos suolaisenhimo käy ihan sietämättömäksi, ostaa mieluumin ruisnachoja kuin sipsiä ja dippiä!
Olen vuodessa lihonut lähes 10kg. Kilot hiipivät huomaamatta ja petollisen leviämisen tajusin vasta siinä vaiheessa, kun yhdet lempparifarkuista eivät mahtuneet enää jalkaan. Olin alkuun varma, että ne ovat vain pesussa jäykistyneet, mutta lopulta tajusin huijaavani itseäni ja pahasti. Nykypäivän "selfieitä" vuoden takaisiin verratessa huomaan poskieni levinneen ja varsinkin vaatepuolella tuntuu, ettei mikään näytä enää hyvältä päällä.
En ole mikään langanlaiha ollut sitten teini-iän, mutta normaalipainoinen ja -kroppainen kylläkin. Ei juurikaan lihaksia, muttei myöskään häiritseviä muhkuroita tai makkaroita. Vuosi sitten olin tyytyväinen kroppaani, tottakai välillä mietti, että olisipa kiva olla vähän kiinteämpi sieltä ja täältä, mutta nyt lähinnä toivon, että saisipa edes sen vuodentakaisen kehon takaisin..
Miten ihminen sitten voi edes lihoa 10 kiloa vuodessa huomaamattaan? Syömällä.
Vuosi sitten harrastin vielä roller derbyä. Se oli tosi rankkaa ja sai aina lihakset kipeäksi ja hien pintaan. Kuitenkin superepäsäännölliset työvuoroni rajoittivat harrastustani tosi paljon. Jouduin jäämään monista treeneistä pois ja lopulta vähän tipuin kelkasta. Kun "tipahtaminen" tapahtui, katosi treenimotivaationikin ihan kokonaan. Mitäpä jos rankan työvuoron jälkeen ei tarvitsisikaan lähteä kahden tunnin hikitreeneihin? Mitäpä jos voisi vaan maata Jannen kanssa sohvalla, katsoa elokuvaa hakea vaikka leffamätöksi vähän irttiksiä ja limpparia..
Treenikerrat harvenivat harvenemistaan, kunnes lopulta joskus alkukeväästä 2014 lopetin roller derbyn kokonaan. Jos sunnuntai-illaksi osui vapaa, se menikin mukavasti sohvalla maatessa ja herkkuja syödessä. Urheilusunnuntait muuttuivat ihan kokonaan mässäilysunnuntaiksi. Oli niin kivaa istua kainalokkain ja mupeltaa kilotolkulla irtokarkkeja ja huuhdella kaikki kurkusta alas Pepsillä. Huhhuh. Ja siis sitä karkkiahan piti tosiaan ostaa aina vähintään se kilo, koska silloin sai FilmTownista leffanvuokrauksen ilmaiseksi!
Mitens nyt, kun olen tajunnut olevani tuhdissa kunnossa?
Keväällä aloitin lenkkeilyn. Olen aiemminkin toki lenkkeillyt, mutta se on ollut hyvin epäsäännöllistä ja välillä oli kuukausienkin taukoa koko hommasta. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja lenkkeilin päivittäin. Lenkkeilyhomma kuitenkin lähti vähän lapasesta ja lopulta huomasin käyväni kaksi kertaa päivässä lenkillä ja tavoitteeni oli saada aina 15km päivässä rikki, mahdollisimman nopealla temmolla.
No, mulla on aina ollut vähän huonot nilkat ja ne oireili jo roller derbyillessä usein, mutta nyt sain lenkki-innollani ne lopullisesti säpäleiksi. Nilkkojen jänteet tulehtuivat, akillesjänne tulehtui ja lopulta sain myös marssimurtuman jalkapöytääni. Ihan nappiin siis. Lenkkeily jäi taas pitkäksi aikaa.
Alkusyksystä tapahtui uusi ryhtiliike. Kaivoin lenkkarit naftaliinista ja päätin aloittaa uudestaan, mutta vähän terveemmällä tavalla. Lenkille n. joka toinen päivä, lenkkireitit pois asfaltilta ja 15km/päivä -tavoite huitsinnevadaan. Ja nyt on sujunut ihan superhyvin! Olen nyt pikkuhiljaa alkanut lisätä juoksuaskelia lenkillä ja huomaan, että nilkkani eivät vihoittele juuri koskaan. Askel kulkee kevyesti ja olen tiputtanut jo muutamia kiloja! :)
Lenkkeilyn lisäksi ostin myös hiljattain kahvakuulan. Sitä on mukava välillä heilutella vaikka telkkaria katsellessa ja vaikka kuula on kevyehkö, sen kanssa tulee taatusti hiki! Myös YouTubesta löytyy todella paljon erilaisia harjoitusvideoita joista on ainakin allekirjoittaneelle ollut tosi paljon hyötyä!
Nyt suunnitemissa on aloittaa myös uiminen täydentämään palettia. Tavoitteenani on saada 15kg ihraa kropasta pois, enkä koe sen olevan mitenkään mahdoton tehtävä. FilmTownin karkkihyllyt kierrän kaukaa ja limpparia ei enää tämän katon alle raijata. Myös jos suolaisenhimo käy ihan sietämättömäksi, ostaa mieluumin ruisnachoja kuin sipsiä ja dippiä!
perjantai 17. lokakuuta 2014
Kirotun Nelly.com
Vähän on itsellä ollut ehkä pientä "hääväsymystä". Kun pitopalvelu saatiin kuntoon, tuntui, että pystyi hengähtämään ihan kunnolla. Kaikki tärkeimmät jutut on hoidossa ja voi keskittyä näpertelyyn ja krääsään. Ja eihän niillä vielä mikään kiire ole, eihän?
Onneksi joku muu on sentään ahkeroinut, nimittäin kaasot! Kaaso M pisti Nellyltä tilaukseen mitä kauneimmat kaasonmekot ja ne tulivatkin nopeasti. Viimeviikolla säntäsinkin heti pällistelemään, miltä mekot näyttävät päällä.
Ja mitä HITTOA, kummankaan mekko ei mahtunut päälle?! Mekot olivat ihan supernättejä ja IRL paljon kauniimmat vielä mitä kuvissa. Mutta minkä ihmeen kokoisille ihmisille ne on suunniteltu? Kaasot tilasivat omaa kokoaan vastaavat mekot ja ei toivoakaan päällemahtumisesta. Ja kyse ei nyt ole siitä, että he olisivat lihavia tai edes tanakoita, ehei. Olin jo passittamassa tyttöjä Tiina Jylhän käsittelyyn, jos tisseistä ottaisi muutaman desin pois ja kylkiluita vähän hioisi ni ehkä sit..
Palautukseenhan ne sitten lähti. Harmittaa ihan vietävästi, ko. koltut olivat vielä ihan mega-alennuksessa ja hintaa reilut pari kymppiä. Olisin itselleni tilannut "muutenvaanmekoksi" saman rätin sinisenä, mutten uskaltanutkaan enää, kun en ihan periaatteesta halua tilata itselleni mitään XL-kokoista vaatetta..
M ei kuitenkaan tästä lannistunut ja etsiskeli jo uusia mahdollisia kaasomekkoja netistä. Katsotaan jos tärppäisi!
Onneksi joku muu on sentään ahkeroinut, nimittäin kaasot! Kaaso M pisti Nellyltä tilaukseen mitä kauneimmat kaasonmekot ja ne tulivatkin nopeasti. Viimeviikolla säntäsinkin heti pällistelemään, miltä mekot näyttävät päällä.
Ja mitä HITTOA, kummankaan mekko ei mahtunut päälle?! Mekot olivat ihan supernättejä ja IRL paljon kauniimmat vielä mitä kuvissa. Mutta minkä ihmeen kokoisille ihmisille ne on suunniteltu? Kaasot tilasivat omaa kokoaan vastaavat mekot ja ei toivoakaan päällemahtumisesta. Ja kyse ei nyt ole siitä, että he olisivat lihavia tai edes tanakoita, ehei. Olin jo passittamassa tyttöjä Tiina Jylhän käsittelyyn, jos tisseistä ottaisi muutaman desin pois ja kylkiluita vähän hioisi ni ehkä sit..
Palautukseenhan ne sitten lähti. Harmittaa ihan vietävästi, ko. koltut olivat vielä ihan mega-alennuksessa ja hintaa reilut pari kymppiä. Olisin itselleni tilannut "muutenvaanmekoksi" saman rätin sinisenä, mutten uskaltanutkaan enää, kun en ihan periaatteesta halua tilata itselleni mitään XL-kokoista vaatetta..
M ei kuitenkaan tästä lannistunut ja etsiskeli jo uusia mahdollisia kaasomekkoja netistä. Katsotaan jos tärppäisi!
lauantai 11. lokakuuta 2014
Pitopalvelu: Check!
Olen niiiiin onneni kukkuloilla!
Alkuun tuntui todella haastavalta niinkin yksinkertainen asia, kuin pitopalvelun hankkiminen. Sähköposteihin ei vastattu, lupailtiin palata aiheeseen parin päivän päästä eikä kenestäkään sen jälkeen kuulunutkaan enää mitään.. Puhelimiin vastaaminen tuntui myös olevan ylitsepääsemättömän hankalaa joillekin.. Näitähän oli. Onneksi äitini oli halukas auttamaan ja ulkoistinkin koko ruokapuolen hankinnan hänelle. Annoin vain toiveeni, että tahdon pitopöytään kalaa, lihaa ja salaatteja. Muun päättäköön itse.
Äiti saikin työkaveriltaan suositukset miehikkäläläisestä pitopalvelijanaisesta ja ihme ja kumma, tähän sai myös helposti yhteyttä!
Nyt torstaina meillä olikin treffit tämän naisen kanssa ja nyt voi jo sanoa: Meillä on pitopalvelu! Halusimme juhliin suht simppeliä ruokaa, vaikka olenkin välillä kaiholla lueskellut muiden mitä eksoottisimmista ruokalistoista. Meille kuitenkin on tulossa juhliin niin paljon "ruokavammaisia" ihmisiä, että ajattelimme tehdä kaiken mahd. helposti. On kasvissyöjiä jotka thank god syövät kalaa ja vastapainoksi on kutsuttu ainakin yksi kala-allergikko.. Ja gluteenitonta täytyy ehdottomasti olla, samoin maidotonta. Ja nämä ovat vain lähipiiristä ongittuja tietoja, ties mitä yllätyksiä tulee vielä, kun pyydetään kaikkia kutsuttuja ilmoittamaan ruoka-aineallergiansa, haha.
Ajattelimme siis, että kasvissyöjät saavat syödäkseen kasvisgratiinia, erilaisia salaatteja, perunaa sekä lohta. Kala-allergikolle on kalan vaihtoehdoksi porsaanfilettä. Ja muut syövät mitä tahtovat! Lisäksi on erilaisia leipiä ja levitteitä. Tämä on nyt alustava menu ja siihen saa vielä tehdä muutoksia mielin määrin jos tahtoo, mutta saa nähdä tahdommeko! Iltapalaksi meille tulee kokonainen sika sekä rutosti salaatteja. Siihen ajattelin vielä lisätä jotain kasvissyöjien iloksi, ettei tarvitse puputtaa pelkkää salaattia, mutta onneksi tässä on vielä aikaa miettiä.
Vaikka iltapalan sika ei tule pitopalvelun kautta, vaan äitini aikoo sen joltain kylänmieheltä hankkia, niin lupasi tämä supermukava pitopalvelun emäntä jäädä iltaan asti hoitamaan myös iltapalatarjoilun!
Muutenkin, en voisi olla tyytyväisempi valintaamme! Pitopalvelija on työskennellyt juhlatilassamme aiemminkin, joten hän tietää mikä toimii ja mikä ei. Häneltä saimme myös superhyviä vinkkejä kaikkeen mahdolliseen, joista kaikkea emme olleet osanneet edes ajatella. Minulla on todella hyvä tunne tästä! Ruokamme tekee ja tarjoilee ammattilainen, kenen kanssa yhteistyö varmasti sujuu ja koko juhla tulee toimimaan jouhevasti. Kaikenlisäksi saamme hankittua myös pöytäliinat tilaan edullisesti hänen kauttaan, joten niidenkin metsästyksen voi nyt lopettaa. Yksi iso asia pois to do -listalta ja nyt voi taas hyvillä mielin keskittyä koristeisiin ja muuhun pikkukrääsään! Jipii!
Kuva: X
maanantai 6. lokakuuta 2014
Mitä me EI tahdota meidän häihin
Kauheasti tulee blogiin ja itseasiassa kaikkialle muuallekin vuodatettua sitä, mitä välttämättä tahtoo häissä olevan. Millainen hääpuku, kampaus, meikki, koristeet, tunnelma.. Ihan kaikki. Mutta varmasti kaikilla on myös niitä asioita, mitkä nostattavat ihokarvat pystyyn eikä niitä todellakaan tahdo nähdä omissa häissään? No, minulla on ainakin, ja voisinkin vähän listata niitä ehdottomia EI EI -juttuja tähän!
Ja hei, kaikilla morsiamilla on erilainen tyyli ja erilaiset mieltymykset. Vaikka minun mielestäni foliopallot eivät kuulu häihin, ei minua muiden ihmisten bileissä sellaiset haittaa. Nyt kyse on siitä, mitä en omiin häihini tahdo, ja toivonkin ettei kukaan pahastu, vaikka olisi suunnitellut omiin juhliinsa kaiken tältä listalta löytyvän.
VÄRILLINEN HÄÄPUKU
Ei vain ole minun juttuni. Monissa kuvissa olen nähnyt ihan nättejä yksilöitä, mutta itselleni tulee näistä enempi mieleen wanhojentanssipuvut kuin häämekot. Omaan takaraivoon on iskostunut niin lujasti, että hääpuvun on oltava juuri valkoinen.
LIIAN ÖVERI PRINSESSAMEKKO
Ei liikaa blingiä tai kimallusta. En myöskään tahdo puvun kankaan olevan kiiltävää. Discopallot discopalloina ja häämekot häämekkoina. Omaan makuuni liian överiä, en tahdo näyttää Tuhkimolta kummitätinsä vierailun jälkeen.
LIIAN YKSINKERTAINEN PUKU
Vaikkei saa olla liikaa blingiä, niin en myöskään tahdo täysin "tylsää" pukua. Joku juju on oltava, haluan hääpäivänäni olla huomion keskipisteenä ja mekon on oltava sen mukainen.
HIHALLINEN HÄÄPUKU
Ei mulla mitään pieniä olkaimia vastaan ole, mutta en osaa kuvitella itseäni puvussa, missä on hihat. En tiedä mikä juttu mulla noihin hihoihin on, mutta en tahdo, en halua!
SATIINIKENGÄT
Nyt jos vielä pukeutumislinjalla jatketaan.. Tuntuu, että kaikki "hääkenkä" -termillä myytävät popot on satiinia. Miksi? En ymmärrä tätäkään, mistä tämä satiini-inho on tullut, mutta ei vain natsaa. Tahdon, että ostamilleni kengille on käyttöä myös jatkossa, ja tuollaisille ei varmastikaan ole. Inhokkikenkälistalle pääsevät myös teräväkärkiset korkkarit, 3-6cm korot (jos pitää olla korko, voi se olla edes kunnon korko, muuten olkoot tasapohjaiset, aamen!), remmisandaletit.. Kengistä minulla on välillä hyvin vahvoja mielipiteitä, haha. (Ps, mikään ei tunnu niin hirveältä, kuin satiinikangas kuivia, karheita käsiä vasten. Yhh!)
"HASSUNHAUSKAT" KAKUNKORISTEET
Niin nähty. Tuntuu, että näillä haetaan nykyään "persoonallisuutta" ja särmää kakun päälle, mutta tosiasiassa alkavat olla jo aika kulunut juttu. Meillä ainakaan ei ole tarvetta survoa sulhoa häkkiin, itsepähän kosi, kärsiköön seuraukset, haha!
KAIKKIA VAIVAANNUTTAVAT HÄÄLEIKIT
Tähän voisin lainata pari vuotta sitten mtv3lta tutuksi tulleen termin; "Tää on kiusallista meille kaikille." Ja niin hääleikit valitettavan usein ovat. Siis morsian henkilökohtaisesti tykkää leikkiä ja pelata erilaisia pelejä, mutta kun ollaan ison ihmisjoukon kanssa tekemisissä, ei voi kaikista sanoa samaa. Sitten kun maanitellaan ja pakotetaan porukka leikkimään vähän tuolileikkiä ja isotäti 90v kisaa samasta jakkarasta miehen serkun lapsen 6v kanssa, ei välttämättä olekaan enää kaikilla hauskaa, vaan touhu menee vaivaannuttavaksi. Haluan meille jotain ohjelmaa ja mahdollisesti leikkiäkin, mutta sen on oltava joko sellaista, mikä ei vaadi esilläoloa ja samanlaista aktiivisuutta (kuin esimerkiksi se surullisenkuuluisa tuolileikki..) tai vastaavasti jotain, mihin ei osallistuta yksilöinä, vaan on koko hääporukka samassa hommassa mukana. Tätä pitää vielä miettiä siis!
SYDÄMET, SYDÄMET KAIKKIALLA!
Ymmärrän häiden olevan rakkauden juhlaa. Ymmärrän myös sydämen olevan rakkauden symboli. Mutta pls ei jooko.. Ne iänikuiset sydänkoristeet saavat minun puolestani pysyä kaukana meidän hääpaikasta. Ei ainuttakaan sydänilmapalloa, ei sydänviirejä, -ketjuja, -paikkakortteja tai mitään muitakaan sydänkoristeita. En siis pidä sydämistä, okei? :D
RUUSUN TERÄLEHDET
Tässä toinen inhokki koristeiden saralla. En ymmärrä näitä koristetarkoituksessa yhtään! Jossain luin, että näitä voi ripotella vaikka kirkon käytävälle! Ja halkaista kallonsa liukastuttuaan niihin? Siitähän se riemu ratkeaa, häistä hautajaisiksi, päästään samalla kirkolla ja papilla, ja äkkiökös humppabändille pirauttaa soittamaan vähän melankolisempaa musiikkia! No ehkä ei. Mutta en ymmärrä. Myös pöytiin ripoteltuina olen näitä hirvityksiä nähnyt, mutta lopputulos on aina ollut omaan silmääni lähinnä sotkuinen. Ei siis meille!
Ja lopuksi..
TYLSÄT PÖNÖTYSHÄÄT
Me halutaan juhlien olevan rennot. Voi vapaasti kulkea pöydästä toiseen vaihtamaan kuulumisia, ei ole liian tiukkaa ohjelmaa, vaan pihalle voi mennä kiskomaan bisseä kun siltä tuntuu. Tanssilattialla reivataan viimeiseen asti ja esitetään toinen toistaan surkeampia tanssimuuveja! Ei jäykistellä, ei noudateta etikettiä liian pilkulleen vaan pidetään hauskaa!
JA YKSI JUTTU VIELÄ, tuli kirjoittaessa mieleen! TIARA. Siis hitto soikoon, tiara! Kyse on NAIMISIINMENOSTA eikä mistään kruunajaisista, mitä hittoa se tiara siellä päässä keikkuu?!
Mitä teillä on ehdottomalla kieltolistalla häissä?
Kuvat: X, X, X.
Ja hei, kaikilla morsiamilla on erilainen tyyli ja erilaiset mieltymykset. Vaikka minun mielestäni foliopallot eivät kuulu häihin, ei minua muiden ihmisten bileissä sellaiset haittaa. Nyt kyse on siitä, mitä en omiin häihini tahdo, ja toivonkin ettei kukaan pahastu, vaikka olisi suunnitellut omiin juhliinsa kaiken tältä listalta löytyvän.
VÄRILLINEN HÄÄPUKU
Ei vain ole minun juttuni. Monissa kuvissa olen nähnyt ihan nättejä yksilöitä, mutta itselleni tulee näistä enempi mieleen wanhojentanssipuvut kuin häämekot. Omaan takaraivoon on iskostunut niin lujasti, että hääpuvun on oltava juuri valkoinen.
LIIAN ÖVERI PRINSESSAMEKKO
Ei liikaa blingiä tai kimallusta. En myöskään tahdo puvun kankaan olevan kiiltävää. Discopallot discopalloina ja häämekot häämekkoina. Omaan makuuni liian överiä, en tahdo näyttää Tuhkimolta kummitätinsä vierailun jälkeen.
LIIAN YKSINKERTAINEN PUKU
Vaikkei saa olla liikaa blingiä, niin en myöskään tahdo täysin "tylsää" pukua. Joku juju on oltava, haluan hääpäivänäni olla huomion keskipisteenä ja mekon on oltava sen mukainen.
HIHALLINEN HÄÄPUKU
Ei mulla mitään pieniä olkaimia vastaan ole, mutta en osaa kuvitella itseäni puvussa, missä on hihat. En tiedä mikä juttu mulla noihin hihoihin on, mutta en tahdo, en halua!
SATIINIKENGÄT
Nyt jos vielä pukeutumislinjalla jatketaan.. Tuntuu, että kaikki "hääkenkä" -termillä myytävät popot on satiinia. Miksi? En ymmärrä tätäkään, mistä tämä satiini-inho on tullut, mutta ei vain natsaa. Tahdon, että ostamilleni kengille on käyttöä myös jatkossa, ja tuollaisille ei varmastikaan ole. Inhokkikenkälistalle pääsevät myös teräväkärkiset korkkarit, 3-6cm korot (jos pitää olla korko, voi se olla edes kunnon korko, muuten olkoot tasapohjaiset, aamen!), remmisandaletit.. Kengistä minulla on välillä hyvin vahvoja mielipiteitä, haha. (Ps, mikään ei tunnu niin hirveältä, kuin satiinikangas kuivia, karheita käsiä vasten. Yhh!)
"HASSUNHAUSKAT" KAKUNKORISTEET
Niin nähty. Tuntuu, että näillä haetaan nykyään "persoonallisuutta" ja särmää kakun päälle, mutta tosiasiassa alkavat olla jo aika kulunut juttu. Meillä ainakaan ei ole tarvetta survoa sulhoa häkkiin, itsepähän kosi, kärsiköön seuraukset, haha!
KAIKKIA VAIVAANNUTTAVAT HÄÄLEIKIT
Tähän voisin lainata pari vuotta sitten mtv3lta tutuksi tulleen termin; "Tää on kiusallista meille kaikille." Ja niin hääleikit valitettavan usein ovat. Siis morsian henkilökohtaisesti tykkää leikkiä ja pelata erilaisia pelejä, mutta kun ollaan ison ihmisjoukon kanssa tekemisissä, ei voi kaikista sanoa samaa. Sitten kun maanitellaan ja pakotetaan porukka leikkimään vähän tuolileikkiä ja isotäti 90v kisaa samasta jakkarasta miehen serkun lapsen 6v kanssa, ei välttämättä olekaan enää kaikilla hauskaa, vaan touhu menee vaivaannuttavaksi. Haluan meille jotain ohjelmaa ja mahdollisesti leikkiäkin, mutta sen on oltava joko sellaista, mikä ei vaadi esilläoloa ja samanlaista aktiivisuutta (kuin esimerkiksi se surullisenkuuluisa tuolileikki..) tai vastaavasti jotain, mihin ei osallistuta yksilöinä, vaan on koko hääporukka samassa hommassa mukana. Tätä pitää vielä miettiä siis!
SYDÄMET, SYDÄMET KAIKKIALLA!
Ymmärrän häiden olevan rakkauden juhlaa. Ymmärrän myös sydämen olevan rakkauden symboli. Mutta pls ei jooko.. Ne iänikuiset sydänkoristeet saavat minun puolestani pysyä kaukana meidän hääpaikasta. Ei ainuttakaan sydänilmapalloa, ei sydänviirejä, -ketjuja, -paikkakortteja tai mitään muitakaan sydänkoristeita. En siis pidä sydämistä, okei? :D
RUUSUN TERÄLEHDET
Tässä toinen inhokki koristeiden saralla. En ymmärrä näitä koristetarkoituksessa yhtään! Jossain luin, että näitä voi ripotella vaikka kirkon käytävälle! Ja halkaista kallonsa liukastuttuaan niihin? Siitähän se riemu ratkeaa, häistä hautajaisiksi, päästään samalla kirkolla ja papilla, ja äkkiökös humppabändille pirauttaa soittamaan vähän melankolisempaa musiikkia! No ehkä ei. Mutta en ymmärrä. Myös pöytiin ripoteltuina olen näitä hirvityksiä nähnyt, mutta lopputulos on aina ollut omaan silmääni lähinnä sotkuinen. Ei siis meille!
Ja lopuksi..
TYLSÄT PÖNÖTYSHÄÄT
Me halutaan juhlien olevan rennot. Voi vapaasti kulkea pöydästä toiseen vaihtamaan kuulumisia, ei ole liian tiukkaa ohjelmaa, vaan pihalle voi mennä kiskomaan bisseä kun siltä tuntuu. Tanssilattialla reivataan viimeiseen asti ja esitetään toinen toistaan surkeampia tanssimuuveja! Ei jäykistellä, ei noudateta etikettiä liian pilkulleen vaan pidetään hauskaa!
JA YKSI JUTTU VIELÄ, tuli kirjoittaessa mieleen! TIARA. Siis hitto soikoon, tiara! Kyse on NAIMISIINMENOSTA eikä mistään kruunajaisista, mitä hittoa se tiara siellä päässä keikkuu?!
Mitä teillä on ehdottomalla kieltolistalla häissä?
Kuvat: X, X, X.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Silmiä, ripsiä ja pidennyksiä
Lisää kauneuspohdintoja hääpäivää ajatellen.
Meikkivoidepuoli alkaa olla hanskassa ja seuraavaksi lähtee testiin luomivärit. Haluan metallinhohtoa, pronssia, kultaa ja ruskean eri sävyjä. Oikeastaan ruskean sävyillä tehty smoky eyes on varmaan se, mitä tässä yritän hakea. Hohtavissa luomiväreissä olen vain huomannut sen varisemis-puolen aika ongelmalliseksi. Saman valmistajan mattaluomivärit eivät välttämättä varise ollenkaan, mutta heti kun sutii jotain kiiltävää ja glitteriä, on koko naama siinä setissä.
Ajattelinkin luomiväreissä ja silmämeikissä muutenkin yrittää panostaa mahdollisimman paljon. Nyt naputtelinkin ostoskoriini Sokoksen verkkokaupasta Make Up Storen Cybershadow -luomivärin, sävyssä Gold. Näyttää kuvassa aika ruskealta, mutta katsotaan. Jos ei häämeikkiin, niin varmasti tulee muuta käyttöä!
Toinen tuote mitä pyörittelin mielessäni, on Loreal Parisin Color Infaillible -luomiväri, mikä lupaa superkestoa ja vedenpitävyyttä. Verkkokaupasta en ainakaan harmikseni löytänyt himoamiani ruskean sävyjä, mutta ehkä tämänkin laiskimuksen täytyy raahata ruhonsa ihan kivijalkamyymälään hiplaamaan ja katselemaan, olisiko valikoimaa enemmän. Ainakin mainoslauseet kuulostavat lupaavalta ja tuote näyttää kuvissa hyvältä!
Sitten asiasta lähes toiseen. Ripset! Paras testaamani ripsiväri on ollut Diorin Diorshow Iconic Extreme, joka antaa kivasti tuuheutta, pituutta sekä ennenkaikkea kestoa. Mutta. Jos ripset ovat luonnostaan nysät, niin ei siinä paljoa mikään ripsiväri tilannetta pelasta.
Olenkin pohtinut, raaskinko ottaa ripsienpidennykset hääpäivää varten. Saisi kerralla extratuuheutta ja superisti pituutta ja näyttävyyttä, voisi hyvällä omalla tunnolla haudata ripsivärit meikkipussin pohjalle. Pidennykset vain tuppaavat olemaan niin hintavia, enkä tiedä haluanko lähteä siihen huoltorumbaan mukaan. Toisaalta, häämme ovat kuitenkin alkukesästä ja voisikin ajatella, että otan ripset kesää ajatellen, en pelkästään häitä. Kesällä en meikkaa juuri koskaan ja ripsienpidennyksillä voisi olla huolitellumman näköinen ilman vaivaa.. Hirmu vaikeaa taas olevinaan, haha. Kauheasti siis tekisi mieli ne ottaa, mutta en tahtoisi jäädä pidennyskoukkuun ja ottaa niistä jatkuvaa huollettavaa itselleni. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä asiaa ja keksiä sata ja yksi hyvää perustelua, miksi elämänlaatuni tulee olemaan huonompaa ilman pidennyksiä..
Olen itseasiassa kerran ottanut pidennykset ripsiini Tallinnasta. Silloin ripsienpidennykset olivat juuri tulleet "muotiin" ja pakkohan niitä oli kokeilla huokean hinnan houkuttelemana. Ja ne oli juuri niin ihanat mitä kuvittelinkin! Laitto maksoi Tallinnassa 55€ ja huolto olisi ollut muistaakseni 20-35€ riippuen huoltovälistä. Ei siis mitenkään hirveästi rasittanut kukkaroa. Suomessa vaan on vähän kukkaroa rasittavammat hinnat enkä koskaan raaskinut ripsiäni huollattaakaan, vaan annoin niiden tippua yksi kerrallaan pois. Nyyh.
Tässä vielä pari vuotta vanha kuva, ripset ennen (ripsiväriä + jotain muuta silmämeikkiä) sekä ripset jälkeen (ilman meikkiä.)
Kyllä on aika huomattava ero!
Meikkivoidepuoli alkaa olla hanskassa ja seuraavaksi lähtee testiin luomivärit. Haluan metallinhohtoa, pronssia, kultaa ja ruskean eri sävyjä. Oikeastaan ruskean sävyillä tehty smoky eyes on varmaan se, mitä tässä yritän hakea. Hohtavissa luomiväreissä olen vain huomannut sen varisemis-puolen aika ongelmalliseksi. Saman valmistajan mattaluomivärit eivät välttämättä varise ollenkaan, mutta heti kun sutii jotain kiiltävää ja glitteriä, on koko naama siinä setissä.
Ajattelinkin luomiväreissä ja silmämeikissä muutenkin yrittää panostaa mahdollisimman paljon. Nyt naputtelinkin ostoskoriini Sokoksen verkkokaupasta Make Up Storen Cybershadow -luomivärin, sävyssä Gold. Näyttää kuvassa aika ruskealta, mutta katsotaan. Jos ei häämeikkiin, niin varmasti tulee muuta käyttöä!
Toinen tuote mitä pyörittelin mielessäni, on Loreal Parisin Color Infaillible -luomiväri, mikä lupaa superkestoa ja vedenpitävyyttä. Verkkokaupasta en ainakaan harmikseni löytänyt himoamiani ruskean sävyjä, mutta ehkä tämänkin laiskimuksen täytyy raahata ruhonsa ihan kivijalkamyymälään hiplaamaan ja katselemaan, olisiko valikoimaa enemmän. Ainakin mainoslauseet kuulostavat lupaavalta ja tuote näyttää kuvissa hyvältä!
Sitten asiasta lähes toiseen. Ripset! Paras testaamani ripsiväri on ollut Diorin Diorshow Iconic Extreme, joka antaa kivasti tuuheutta, pituutta sekä ennenkaikkea kestoa. Mutta. Jos ripset ovat luonnostaan nysät, niin ei siinä paljoa mikään ripsiväri tilannetta pelasta.
Olenkin pohtinut, raaskinko ottaa ripsienpidennykset hääpäivää varten. Saisi kerralla extratuuheutta ja superisti pituutta ja näyttävyyttä, voisi hyvällä omalla tunnolla haudata ripsivärit meikkipussin pohjalle. Pidennykset vain tuppaavat olemaan niin hintavia, enkä tiedä haluanko lähteä siihen huoltorumbaan mukaan. Toisaalta, häämme ovat kuitenkin alkukesästä ja voisikin ajatella, että otan ripset kesää ajatellen, en pelkästään häitä. Kesällä en meikkaa juuri koskaan ja ripsienpidennyksillä voisi olla huolitellumman näköinen ilman vaivaa.. Hirmu vaikeaa taas olevinaan, haha. Kauheasti siis tekisi mieli ne ottaa, mutta en tahtoisi jäädä pidennyskoukkuun ja ottaa niistä jatkuvaa huollettavaa itselleni. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä asiaa ja keksiä sata ja yksi hyvää perustelua, miksi elämänlaatuni tulee olemaan huonompaa ilman pidennyksiä..
Olen itseasiassa kerran ottanut pidennykset ripsiini Tallinnasta. Silloin ripsienpidennykset olivat juuri tulleet "muotiin" ja pakkohan niitä oli kokeilla huokean hinnan houkuttelemana. Ja ne oli juuri niin ihanat mitä kuvittelinkin! Laitto maksoi Tallinnassa 55€ ja huolto olisi ollut muistaakseni 20-35€ riippuen huoltovälistä. Ei siis mitenkään hirveästi rasittanut kukkaroa. Suomessa vaan on vähän kukkaroa rasittavammat hinnat enkä koskaan raaskinut ripsiäni huollattaakaan, vaan annoin niiden tippua yksi kerrallaan pois. Nyyh.
Tässä vielä pari vuotta vanha kuva, ripset ennen (ripsiväriä + jotain muuta silmämeikkiä) sekä ripset jälkeen (ilman meikkiä.)
Kyllä on aika huomattava ero!
lauantai 27. syyskuuta 2014
Hääpäivän pynttäys?
Toinen kaasoistani lupasi minulle, että hänen kampaajaystävänsä laittaa hiukseni hääpäivänäni veloituksetta. Se oli superhyvä uutinen ja heti helpotusta budjettiin. Ilmeisesti tämän sama henkilö voisi myös meikata minut, mutta viime aikoina olen käynyt epäröimään.
Minua ei ole ikinä meikannut kukaan muu, kuin minä itse. Meikkikokeilut pitävät sisällään hirveitä epäonnistumisia (yläasteaikojen panda-kajalit ja muut goottiväkerrykset..) mutta myös ihan mukiinmeneviä suorituksia. En todellakaan tiedä oikeaoppisesta meikkaamisesta yhtään mitään, mutta vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, mitkä värit minulle sopivat ja miten korostaa parhaita puoliani. Ulkopuolisessa meikkaajassa pelottaa se, että mitä jos se ei tiedäkään että sinertävät sävyt näyttävät urpolta silmissäni? Että ihoni verisuonet kulkevat niin pinnassa, että punakka naama puskee vaikka väkisin kaiken pakkelin läpi? Tai jotain. En tiedä, en vain osaa kuvitella että joku sutii meikkiä minun naamaani. Olenkin siis harkinnut meikkaavani itse itseni.
Olen meikannut itseni myös silloin, kun tanssin wanhat. Ihan ookoo-näköinen meikki siitä tulikin, mutta ammattilainen olisi varmasti saanut sen kestämään paremmin.. Kun tuntikausia hikoilee ja raapii naamaansa, on meikin kestävyys ihan supertärkeää. Olenkin jo nyt yrittänyt ostaa loppuneiden luottokosmetiikkapurnukoiden tilalle jotain uusia testattavaksi.
Vaikka arkikäytössä rakastan Max Factor Whipped Cream Mousse Foundation -vaahtomeikkivoidetta, (levittyy superhelposti, juuri oikea sävy, jättää ihon ihanan puolimataksi, ei kuivata...) olisi se juhlakäyttöön aivan liian "heppoinen". 8h työpäivän jälkeen jo huomaa, miten poskien ja nenän punotus on puskenut meikin läpi ja iho kiiltelee paikoitellen. Arkikäyttöön siis ok, mutta ehdottomasti tarvitaan jotain jämäkämpää hääkäyttöön.
Ensimmäisenä meikkivoidetestiini pääsi vaihtoehdoistani eniten lompakkoystävällisin tuote. Maybelline SuperStay Better Skin -meikkivoide. Halusin ehdottomasti pumppupullollisen meikkivoiteen, koska ne ovat yleensä huomattavasti riittoisampia, mitä avonaiset purkit. Tämän lisäksi purkin "SuperStay" kuulosti lupaavalta, samoin kuin tosiaan alle 16€ hinta.
Nyt olen noin viikon verran käyttänyt tätä tököttiä naamaani ja olen todella tyytyväinen! Nestemäinen meikkivoide levittyy superhelposti eikä sitä todellakaan tarvita kuin yksi pumpullinen koko naamaan, jolloin se jättää jälkeensä kauniin mattapintaisen lopputuloksen. Eli mitään erillistä puuteria ei tarvitse enää sutia jos ei välttämättä halua. Ja mites se kesto? Ihan huikea! On kestänyt useita 06:00 - 15:00 työpäiviä nassussa mukana ja sen jälkeen vielä iltariennot baarissa! Kotiin päästessäni meikki näyttää kasvoilla ihan samalta, milta se näytti kun aamulla sen levitin. Huikeaa! Kaikenlisäksi, ennen SuperStayn käyttöönottoa, minulla oli pieniä näppylöitä koko leuan täydeltä, ja nyt ne ovat mystisesti kadonneet. En tietenkään voi vannoa, että tämä johtuisi juuri uudesta meikkivoiteesta, mutta voihan se olla.
Saatan vielä jonkin kalliimman merkin edustajaa testata ihan vain mielenkiinnosta, mutta kyllä tuo Maybellinen purkki jää meikkipussin pysyväksi asukiksi! En ole varmaan ikinä ollut näin tyytyväinen mihinkään meikkiin!
Seuraavaksi etsitään superpigmenttisiä ja hyväkestoisia luomivärejä, jos on jotain mahtituotteita tiedossa, saa vinkata!
Minua ei ole ikinä meikannut kukaan muu, kuin minä itse. Meikkikokeilut pitävät sisällään hirveitä epäonnistumisia (yläasteaikojen panda-kajalit ja muut goottiväkerrykset..) mutta myös ihan mukiinmeneviä suorituksia. En todellakaan tiedä oikeaoppisesta meikkaamisesta yhtään mitään, mutta vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, mitkä värit minulle sopivat ja miten korostaa parhaita puoliani. Ulkopuolisessa meikkaajassa pelottaa se, että mitä jos se ei tiedäkään että sinertävät sävyt näyttävät urpolta silmissäni? Että ihoni verisuonet kulkevat niin pinnassa, että punakka naama puskee vaikka väkisin kaiken pakkelin läpi? Tai jotain. En tiedä, en vain osaa kuvitella että joku sutii meikkiä minun naamaani. Olenkin siis harkinnut meikkaavani itse itseni.
Olen meikannut itseni myös silloin, kun tanssin wanhat. Ihan ookoo-näköinen meikki siitä tulikin, mutta ammattilainen olisi varmasti saanut sen kestämään paremmin.. Kun tuntikausia hikoilee ja raapii naamaansa, on meikin kestävyys ihan supertärkeää. Olenkin jo nyt yrittänyt ostaa loppuneiden luottokosmetiikkapurnukoiden tilalle jotain uusia testattavaksi.
Vaikka arkikäytössä rakastan Max Factor Whipped Cream Mousse Foundation -vaahtomeikkivoidetta, (levittyy superhelposti, juuri oikea sävy, jättää ihon ihanan puolimataksi, ei kuivata...) olisi se juhlakäyttöön aivan liian "heppoinen". 8h työpäivän jälkeen jo huomaa, miten poskien ja nenän punotus on puskenut meikin läpi ja iho kiiltelee paikoitellen. Arkikäyttöön siis ok, mutta ehdottomasti tarvitaan jotain jämäkämpää hääkäyttöön.
Ensimmäisenä meikkivoidetestiini pääsi vaihtoehdoistani eniten lompakkoystävällisin tuote. Maybelline SuperStay Better Skin -meikkivoide. Halusin ehdottomasti pumppupullollisen meikkivoiteen, koska ne ovat yleensä huomattavasti riittoisampia, mitä avonaiset purkit. Tämän lisäksi purkin "SuperStay" kuulosti lupaavalta, samoin kuin tosiaan alle 16€ hinta.
Nyt olen noin viikon verran käyttänyt tätä tököttiä naamaani ja olen todella tyytyväinen! Nestemäinen meikkivoide levittyy superhelposti eikä sitä todellakaan tarvita kuin yksi pumpullinen koko naamaan, jolloin se jättää jälkeensä kauniin mattapintaisen lopputuloksen. Eli mitään erillistä puuteria ei tarvitse enää sutia jos ei välttämättä halua. Ja mites se kesto? Ihan huikea! On kestänyt useita 06:00 - 15:00 työpäiviä nassussa mukana ja sen jälkeen vielä iltariennot baarissa! Kotiin päästessäni meikki näyttää kasvoilla ihan samalta, milta se näytti kun aamulla sen levitin. Huikeaa! Kaikenlisäksi, ennen SuperStayn käyttöönottoa, minulla oli pieniä näppylöitä koko leuan täydeltä, ja nyt ne ovat mystisesti kadonneet. En tietenkään voi vannoa, että tämä johtuisi juuri uudesta meikkivoiteesta, mutta voihan se olla.
Saatan vielä jonkin kalliimman merkin edustajaa testata ihan vain mielenkiinnosta, mutta kyllä tuo Maybellinen purkki jää meikkipussin pysyväksi asukiksi! En ole varmaan ikinä ollut näin tyytyväinen mihinkään meikkiin!
Seuraavaksi etsitään superpigmenttisiä ja hyväkestoisia luomivärejä, jos on jotain mahtituotteita tiedossa, saa vinkata!
tiistai 16. syyskuuta 2014
Niin paljon hommaa..
Välillä on hirveä pelko päällä siitä, muistaako kaiken. On niin paljon suunniteltavaa, tehtävää, hankittavaa, vuokrattavaa.. Ihan pelottaa! Näppäilinkin tietokoneelle jo to do -listan, mistä on helppo yliviivata jo tehdyt asiat ja pitää itsensä kartalla siitä, mitä vielä tarvitsee. Jaan saman listan tänne, koska ainakin minusta on mielenkiintoista tutkia muiden hankintalistoja, haha.
KIRKKOON
Kirkko
Pappi
Kanttori
Esteettömyystodistukset
Vihkikaava
Virret + marssit
Muu musiikkiesitys?
Hääauto
Valokuvaaja
JUHLAPAIKALLE
Juhlapaikka
Bändi
Pitopalvelu
Astiat
Tarjoilijat
Kylmäauto pitopalvelulle
Pöytäliinat
Hääkyltit
KARKKIBUFFET
Karkit
Purkit ja astiat
Pussit
Kipot
Paperipillit
Etiketit
Koristeet
Hääpuku
Alusvaatteet
Alushame/vanne
Hiuskoriste/huntu
Laukku?
Sukkanauha
Kengät
Kampaaja
Meikki
Hääkimppu
Korut
Vihkisormus
Stay Up -sukat
Takki/neule/bolero
SULHASELLE
Vaatteet (tumma puku? saketti? mikä?)
Kengät
Parturi
Viehe
Alusvaatteet & sukat
PHOTO BOOTH
Kamera, jalusta & itselaukaisin
Tausta
Propsit
Askartelutarpeet
LÄRVIT
Olutta
Siideriä
Lonkeroa
Alkuskumpat
Viinit ruoan kanssa
Liköörejä
Viinaa
Kottikärryt
Maitotonkkia
Booliastia
Limppareita
Hervoton kasa jäätä
Kertismukeja
KORISTEET
Pompomeja
Valoja
Kukkia
Tauluja
Viirejä
SÄLÄÄ
Wc-korit
Tuhkakuppeja
Istumajärjestystä varten vanha ikkuna
KUTSUT
Pöytänumerot
Lasiset vesipullot pöytiin
Kakun koriste
Kakkuteline
KAKKU?
Tuolihuput
Iltapalaa
Kaasojen kukat
Hääohjelma
Lopullinen vieraslista!
LAIHDU JA PALJON!
Tanssikurssi?
Ja mä ihan oikeasti kuvittelin, että meillä on asiat ihan hyvällä mallilla, mutta nyt kun katsoo kaikkea mitä ei ole yliviivattu.. Miten sitä onkin noin paljon. Varmaan listalta vielä puuttuukin jotain tärkeää, lisäillään sitä mukaan mitä muistuu mieleen! On tossa myös paljon yliviivaamattomia asioita, jotka ovat kuitenkin periaatteessa hoidossa. Äiti ilmoitti hankkivansa ja kustantavansa meille alkumaljat näin niinkuin esimerkiksi ja meillä on hyvin näppäräsorminen bestman, joka saa luvan askarrella meille hääkyltit sekä kakkutelineen ainakin. Ja kakku tulee melko varmasti Jannen serkulta!
KIRKKOON
Vihkikaava
Virret + marssit
JUHLAPAIKALLE
Hääkyltit
KARKKIBUFFET
Karkit
Alushame/vanne
Sukkanauha
Hääkimppu
Stay Up -sukat
Takki/neule/bolero
SULHASELLE
Vaatteet (tumma puku? saketti? mikä?)
Parturi
Viehe
Alusvaatteet & sukat
PHOTO BOOTH
Tausta
LÄRVIT
Olutta
Siideriä
Lonkeroa
Alkuskumpat
Viinit ruoan kanssa
Liköörejä
Viinaa
Hervoton kasa jäätä
KORISTEET
Kukkia
SÄLÄÄ
Wc-korit
Lasiset vesipullot pöytiin
Kakun koriste
Kakkuteline
Hääohjelma
LAIHDU JA PALJON!
Tanssikurssi?
Ja mä ihan oikeasti kuvittelin, että meillä on asiat ihan hyvällä mallilla, mutta nyt kun katsoo kaikkea mitä ei ole yliviivattu.. Miten sitä onkin noin paljon. Varmaan listalta vielä puuttuukin jotain tärkeää, lisäillään sitä mukaan mitä muistuu mieleen! On tossa myös paljon yliviivaamattomia asioita, jotka ovat kuitenkin periaatteessa hoidossa. Äiti ilmoitti hankkivansa ja kustantavansa meille alkumaljat näin niinkuin esimerkiksi ja meillä on hyvin näppäräsorminen bestman, joka saa luvan askarrella meille hääkyltit sekä kakkutelineen ainakin. Ja kakku tulee melko varmasti Jannen serkulta!
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Kuis myö tutustuttii?
Ajattelin, että voisin avata tänne vähän sitä, miten meidän tarinamme oikein alkoi ja miten olemme nyt tässä pisteessä! (Ja sori, meistä ei Jannen kanssa ole esim. yhtään yhteiskuvaa olemassa, Janne ei ole varsinaista poseeraajatyyppiä, haha.. Joten kuvituksena salayhteiskuva!)
Kaikki alkoi vuonna 2012. Olin Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa. Piti ravata kaikissa kissanristiäisissä ja lehtihaastatteluissa. No, yksi vaalitapahtuma oli nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli entisellä lukiollani. Jokaiselta puolueelta oli kutsuttu nuoret ehdokkaat paikalle ja meitä tentattiin ajatuksistamme ja arvoistamme. Voin kertoa, että se meni omalta osaltani niin penkin alle, että vielä tänä päivänäkin hävettää. En näemmä osaakaan puhua yleisön edessä, en sitten yhtään. Kädet tärisi niin, että kaadoin mm. vesilasin pitkin pöytää. Great. Mutta, aiheeseen! Siellä oli myös Perussuomalaisilta oma nuori ehdokkaansa, ja se oli Janne.
Emme sanoneet paneelin aikana toisillemme sanaakaan eikä Janne jäänyt mitenkään mieleeni pyörimään, hän oli vain yksi ehdokas muiden joukossa, jonka tahdoin päihittää! Ja enhän minä päihittänyt. Janne pääsi vaaleissa heittämällä läpi ja itse räpiköin viimeiselle varasijalle kahmaisten kuitenkin myös lautakuntapaikan itselleni. No, sehän kismitti. Muutamat muut nuoret ehdokkaat olivat pärjänneet minua niin paljon paremmin.
Ja senhän Janne päätti tulla työpaikalleni kertomaan. Olen pienessä lähikaupassa töissä ja palvelin asiakkaita normaalisti kassalla, kun yhtäkkiä tajusin palvelevani Jannea. Muistin hänet vaalipaneelista, mutta ihmettelin miten hän oli päätynyt MINUN kauppaani, sillä koskaan ennen hän ei siellä ollut käynyt! En sanonut Jannelle mitään moikkausta kummempaa, mutta Janne päättikin tölväistä "Sulla ei vissiin ihan äänet riittäny :) Mut varasijalle kuitenkin, hieno homma!" Ja jostain syystä otin sen hirveänä solvauksena itseäni kohtaan. Muistan miten marssin työkaverilleni keuhkoamaan, että miten se kehtaakin! Se hiton persu marssii minun kauppaani leveilemään miten HÄN on päässyt läpi ja MINÄ en! Janne on myöhemmin sanonut, että se oli ihan rehellinen tsemppaus eikä mitään irvailua.. Hups.
Törmäsin tämän jälkeen Janneen satunnaisesti baareissa, mutta emme koskaan edes moikanneet toisiamme, olin niin verisesti loukkaantunut. Kunnes. Oli kesä ja kaverini synttäribileet. Tämä kaveri on pitänyt perinteisesti kesäisin takapihan grillibileet ja perinteisesti olemme myös olleet aivan naamat näissä kekkereissä. Ja tuona vuonna mahdollisesti jopa entistä enemmän. Lähdimme tästä jatkamaan kuppilaan ja siellä näin Jannen. En edes muista kenen kanssa olin baarissa liikkellä, muistan vain sen, että siellä oli Janne ja hän oli minun pikkuserkkuni kanssa liikenteessä. Ja jostakin aivan käsittämättömästä syystä marssin Jannen luokse ja aloin huutaa. Kuin hinaaja. Haukuin Jannea persuksi ja hakkasin tätä laukullani. Tosi kiva. "Hiton persu, mee vaan nurkkaan itkemään, niin ne persut aina tekee!" En tiedä mistä tämä persuviha oikein kumpusi ja miksi se purkautui noin, mutta ainakin puolen tunnin ajan seurasin Jannea pitkin baaria haukkuen sitä ihan pystyyn ja mätkien sitä sillä laukulla.. Hohhoijaa.
Seuraavana aamuna olin onnellisesti elämäni darrassa ja kaiken unohtaneena. Kunnes avasin facebookin ja huomasin kaveripyynnön. Jannelta. Edellisyö palautui mieleeni yksityiskohtia myöten. Ja morkkis oli hirveä. Hyväksyin kaveripyynnön, mutta päätin etten koskaan katso Jannea edes silmiin, olin niin nolona. Tämän jälkeen aloin nähdä Jannea joka paikassa. Jokaisessa baarissa ja pesäpallopelissä ja kaikkialla. Jollakin baarireissulla jopa päädyin juttelemaan Jannen kanssa, itselleni tehdyistä lupauksista huolimatta. Tällä kertaa Janne oli hienoisessa humalassa, mutta itse olin vesiselvä. Päätin osoittaa, että olen ihan normaali ja tasapainoinen tyyppi pohjimmiltani kuitenkin. Koko ilta juteltiin paljon ja istuimme samassa seurueessa ja oli ihan mukavaa.
Tästä meni viikko - pari eteenpäin ja istuin TAAS samassa kuppilassa. (Okei, myönnän, kävin tuolloin baareissa jatkuvasti!) Jostain syystä olin yksin ja kaivoinkin puhelimestani Facebookin esiin selatakseni sitä tylsyyteeni. Huomasin Jannen tehneen jonkin päivityksen, mistä kävi ilmi hänen olevan toisessa baarissa kaverinsa kanssa. En vieläkään tiedä tarkalleen miksi, mutta näppäilin Jannelle viestin, että tulisi mieluumin siihen baariin jossa minä olin. Ja Jannehan tuli. Juteltiin ja naurettiin ja meillä oli (tai mulla ainakin) tosi hauskaa. Pilkun jälkeen pyysin Jannea vielä pizzalle kanssani ja laitoin hänet vielä maksamaan pizzani, haha. Syötiin kaikessa rauhassa ja juteltiin ja lopulta tajusin, että ehkä tässä on pakko kohta lähteä kotiin ja hauska ilta loppuisi siihen. Janne herrasmiehenä saattoi minut kotiin ja vielä kotiovella juteltiin enkä olisi millään malttanut avata ovea ja mennä sisään. Kun tarpeeksi kauan olimme viivytelleet ja jaaritelleet, Janne kysyi, lähitinkö hänen kanssaan joskus treffeille!
No, minähän lähdin. Ja tässä sitä nyt ollaan. En ymmärrä miksi Janne halusi lähteä kanssani yhtään mihinkään, olin kuitenkin niiiiiiiin urpo sitä kohtaan silloin kännipäissäni ja annoin itsestäni niiiiiiiiiiiiiin dorkan vaikutelman ettei tosikaan. Mutta minun onnekseni Jannella taitaa olla vähän omituinen naismaku! ;)
Kirjoitan tälle joskus vielä jatkoa, nyt en viitsi mitään omaelämänkerran pituista tekstiä raapustella, eikä sitä varmaan kukaan jaksaisi lukeakaan, haha.
Kaikki alkoi vuonna 2012. Olin Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa. Piti ravata kaikissa kissanristiäisissä ja lehtihaastatteluissa. No, yksi vaalitapahtuma oli nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli entisellä lukiollani. Jokaiselta puolueelta oli kutsuttu nuoret ehdokkaat paikalle ja meitä tentattiin ajatuksistamme ja arvoistamme. Voin kertoa, että se meni omalta osaltani niin penkin alle, että vielä tänä päivänäkin hävettää. En näemmä osaakaan puhua yleisön edessä, en sitten yhtään. Kädet tärisi niin, että kaadoin mm. vesilasin pitkin pöytää. Great. Mutta, aiheeseen! Siellä oli myös Perussuomalaisilta oma nuori ehdokkaansa, ja se oli Janne.
Emme sanoneet paneelin aikana toisillemme sanaakaan eikä Janne jäänyt mitenkään mieleeni pyörimään, hän oli vain yksi ehdokas muiden joukossa, jonka tahdoin päihittää! Ja enhän minä päihittänyt. Janne pääsi vaaleissa heittämällä läpi ja itse räpiköin viimeiselle varasijalle kahmaisten kuitenkin myös lautakuntapaikan itselleni. No, sehän kismitti. Muutamat muut nuoret ehdokkaat olivat pärjänneet minua niin paljon paremmin.
Ja senhän Janne päätti tulla työpaikalleni kertomaan. Olen pienessä lähikaupassa töissä ja palvelin asiakkaita normaalisti kassalla, kun yhtäkkiä tajusin palvelevani Jannea. Muistin hänet vaalipaneelista, mutta ihmettelin miten hän oli päätynyt MINUN kauppaani, sillä koskaan ennen hän ei siellä ollut käynyt! En sanonut Jannelle mitään moikkausta kummempaa, mutta Janne päättikin tölväistä "Sulla ei vissiin ihan äänet riittäny :) Mut varasijalle kuitenkin, hieno homma!" Ja jostain syystä otin sen hirveänä solvauksena itseäni kohtaan. Muistan miten marssin työkaverilleni keuhkoamaan, että miten se kehtaakin! Se hiton persu marssii minun kauppaani leveilemään miten HÄN on päässyt läpi ja MINÄ en! Janne on myöhemmin sanonut, että se oli ihan rehellinen tsemppaus eikä mitään irvailua.. Hups.
Törmäsin tämän jälkeen Janneen satunnaisesti baareissa, mutta emme koskaan edes moikanneet toisiamme, olin niin verisesti loukkaantunut. Kunnes. Oli kesä ja kaverini synttäribileet. Tämä kaveri on pitänyt perinteisesti kesäisin takapihan grillibileet ja perinteisesti olemme myös olleet aivan naamat näissä kekkereissä. Ja tuona vuonna mahdollisesti jopa entistä enemmän. Lähdimme tästä jatkamaan kuppilaan ja siellä näin Jannen. En edes muista kenen kanssa olin baarissa liikkellä, muistan vain sen, että siellä oli Janne ja hän oli minun pikkuserkkuni kanssa liikenteessä. Ja jostakin aivan käsittämättömästä syystä marssin Jannen luokse ja aloin huutaa. Kuin hinaaja. Haukuin Jannea persuksi ja hakkasin tätä laukullani. Tosi kiva. "Hiton persu, mee vaan nurkkaan itkemään, niin ne persut aina tekee!" En tiedä mistä tämä persuviha oikein kumpusi ja miksi se purkautui noin, mutta ainakin puolen tunnin ajan seurasin Jannea pitkin baaria haukkuen sitä ihan pystyyn ja mätkien sitä sillä laukulla.. Hohhoijaa.
Seuraavana aamuna olin onnellisesti elämäni darrassa ja kaiken unohtaneena. Kunnes avasin facebookin ja huomasin kaveripyynnön. Jannelta. Edellisyö palautui mieleeni yksityiskohtia myöten. Ja morkkis oli hirveä. Hyväksyin kaveripyynnön, mutta päätin etten koskaan katso Jannea edes silmiin, olin niin nolona. Tämän jälkeen aloin nähdä Jannea joka paikassa. Jokaisessa baarissa ja pesäpallopelissä ja kaikkialla. Jollakin baarireissulla jopa päädyin juttelemaan Jannen kanssa, itselleni tehdyistä lupauksista huolimatta. Tällä kertaa Janne oli hienoisessa humalassa, mutta itse olin vesiselvä. Päätin osoittaa, että olen ihan normaali ja tasapainoinen tyyppi pohjimmiltani kuitenkin. Koko ilta juteltiin paljon ja istuimme samassa seurueessa ja oli ihan mukavaa.
Tästä meni viikko - pari eteenpäin ja istuin TAAS samassa kuppilassa. (Okei, myönnän, kävin tuolloin baareissa jatkuvasti!) Jostain syystä olin yksin ja kaivoinkin puhelimestani Facebookin esiin selatakseni sitä tylsyyteeni. Huomasin Jannen tehneen jonkin päivityksen, mistä kävi ilmi hänen olevan toisessa baarissa kaverinsa kanssa. En vieläkään tiedä tarkalleen miksi, mutta näppäilin Jannelle viestin, että tulisi mieluumin siihen baariin jossa minä olin. Ja Jannehan tuli. Juteltiin ja naurettiin ja meillä oli (tai mulla ainakin) tosi hauskaa. Pilkun jälkeen pyysin Jannea vielä pizzalle kanssani ja laitoin hänet vielä maksamaan pizzani, haha. Syötiin kaikessa rauhassa ja juteltiin ja lopulta tajusin, että ehkä tässä on pakko kohta lähteä kotiin ja hauska ilta loppuisi siihen. Janne herrasmiehenä saattoi minut kotiin ja vielä kotiovella juteltiin enkä olisi millään malttanut avata ovea ja mennä sisään. Kun tarpeeksi kauan olimme viivytelleet ja jaaritelleet, Janne kysyi, lähitinkö hänen kanssaan joskus treffeille!
No, minähän lähdin. Ja tässä sitä nyt ollaan. En ymmärrä miksi Janne halusi lähteä kanssani yhtään mihinkään, olin kuitenkin niiiiiiiin urpo sitä kohtaan silloin kännipäissäni ja annoin itsestäni niiiiiiiiiiiiiin dorkan vaikutelman ettei tosikaan. Mutta minun onnekseni Jannella taitaa olla vähän omituinen naismaku! ;)
Kirjoitan tälle joskus vielä jatkoa, nyt en viitsi mitään omaelämänkerran pituista tekstiä raapustella, eikä sitä varmaan kukaan jaksaisi lukeakaan, haha.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Kutsuräpellystä
Olen stressannut kutsuista ihan hirveästi. Minulla on mintunvihreitä avattavia kutsupohjia, mutta mitä hittoa mä niihin teen?! Pää lyö ihan tyhjää ja kaikki ideat tuntuvat joko liian tylsiltä, tai liian mahtipontisilta. Tykkään askarrella, piirtää, maalata yms. väsätä käsilläni, mutta pääkoppa on niin ideatyhjä ettei tosikaan.
Myös kutsukorttien sisäpuoli teksteineen on aiheuttanut hirveästi päänvaivaa. Testikutsuun raapustelin ihan raa'asti mustalla ohuella tussilla tekstit, mutta se näytti aivan järkyttävältä. Päätinkin, että kutsuteksit teen tietokoneella ja printtaan vähän paksummalle paperille ja liimaan (teippaan) paperin kortin sisäpuolelle.
Ja tälläistä sain aikaan! (Sukunimet sensuroitu!)
Simppeli, mutta fonteiltaan ja värimaailmaltaan juhliin sopiva. Pitää vielä katsoa mätsääkö tuo yhtään niihin korttipohjiin, vihreä on näissä ehkä aavistuksen kirkkaampi mitä korteissa. Hmm. Aion myös tehdä simppelin "hääinfon" toiselle sivulle korttia, missä tulee lukemaan tarkemmat osoitteet, häälahjatoiveet (rahaa!!1) ja kelle ilmoittautua.
En ole mikään graafinen suunnittelija ammatiltani, koulutukseltani enkä edes omassa mielessäni, joten antakaa armoa, haha. Nyt menen jatkamaan mokkapalojen leipomista, Janne täyttää tänään 31 vuotta! Herttinen!
Myös kutsukorttien sisäpuoli teksteineen on aiheuttanut hirveästi päänvaivaa. Testikutsuun raapustelin ihan raa'asti mustalla ohuella tussilla tekstit, mutta se näytti aivan järkyttävältä. Päätinkin, että kutsuteksit teen tietokoneella ja printtaan vähän paksummalle paperille ja liimaan (teippaan) paperin kortin sisäpuolelle.
Ja tälläistä sain aikaan! (Sukunimet sensuroitu!)
Simppeli, mutta fonteiltaan ja värimaailmaltaan juhliin sopiva. Pitää vielä katsoa mätsääkö tuo yhtään niihin korttipohjiin, vihreä on näissä ehkä aavistuksen kirkkaampi mitä korteissa. Hmm. Aion myös tehdä simppelin "hääinfon" toiselle sivulle korttia, missä tulee lukemaan tarkemmat osoitteet, häälahjatoiveet (rahaa!!1) ja kelle ilmoittautua.
En ole mikään graafinen suunnittelija ammatiltani, koulutukseltani enkä edes omassa mielessäni, joten antakaa armoa, haha. Nyt menen jatkamaan mokkapalojen leipomista, Janne täyttää tänään 31 vuotta! Herttinen!
maanantai 8. syyskuuta 2014
Ällösöpöjä pastillivärejä ja raitaa
Postimies toi pari pienenpientä pakettia, häihin liittyen tottakai. Nämä ovat varsinaisia turhakkeita, mutta niin söpöjä sellaisia, että olihan ne saatava. Ebayn kautta siis mintunvihreitä paperipillejä sekä pinkkejä popcorn-kupposia!
Ei mulla mitään asiaa siis ollut!
Ei mulla mitään asiaa siis ollut!
torstai 4. syyskuuta 2014
Inspiroivat häälehdet
Hiljaista on pidellyt ihan vain siitä syystä, ettei mitään tapahdu! Häiden eteen emme ole laittaneet tikkua ristiin nyt pariin viikkoon. Äitini on ollut yhteyksissä pitopalveluihin, mutta kukaan ei ole vielä kattavaa vastausta antanut, joten odottelu sen suhteen jatkuu.
Häästressiä on kuitenkin ilmassa, tuntuu että en enää muita unia näekään, kuin hääaiheisia. Tai ainakaan en muista muita enää herättyäni. Toissayönä näin unta, että minulla oli todettu syöpä ja hoitojen takia kaikki hiukseni, kulmakarvani ja ripseni olivat tippuneet, olin siis kalju morsian. Myös mekkoni oli hyvin yksinkertainen ja tylsä sekä polvipituinen. Huhhuh, hulluksihan tässä tulee.
Ikea-reissumme jälkeen kävimme tosiaan toiselta blogimorsiamelta (nyt jo vaimolta!) hakemassa sen herkkubuffa-astian, mutta sen lisäksi haaviin tarttui törkeä kasa häälehtiä lähivuosilta! Näiden parissa on aika mennyt aika rattoisasti. Vaikka kirjastosta lainaamani hääkirjat olivat tylsiä, vanhanaikaisia ja minulle hyödyttömiä, nautin näistä lehdistä valtavasti! Janne totesi, että eihän näissä ole kuin mainoksia toisensa perään, mutta ainakin allekirjoittanut tykkää katsella häämekkojen kuvia! Ja kyllä näihin on saatu mahtumaan myös todella paljon mielenkiintoisia artikkeleita mm. hääpukujen sovittamisesta, anopeista, budjetista yms. Varsinkin Häät ja Juhlat -lehdet ovat minulle mieleen! :)
Nyt jatkan vapaapäivän suursiivousurakkaa kotona! Toivotaan, että pitopalvelujutut järjestyisivät mahd. pian, niin voisi sanoa, että häiden eteen kaikki on jo ainakin varattu!
Häästressiä on kuitenkin ilmassa, tuntuu että en enää muita unia näekään, kuin hääaiheisia. Tai ainakaan en muista muita enää herättyäni. Toissayönä näin unta, että minulla oli todettu syöpä ja hoitojen takia kaikki hiukseni, kulmakarvani ja ripseni olivat tippuneet, olin siis kalju morsian. Myös mekkoni oli hyvin yksinkertainen ja tylsä sekä polvipituinen. Huhhuh, hulluksihan tässä tulee.
Ikea-reissumme jälkeen kävimme tosiaan toiselta blogimorsiamelta (nyt jo vaimolta!) hakemassa sen herkkubuffa-astian, mutta sen lisäksi haaviin tarttui törkeä kasa häälehtiä lähivuosilta! Näiden parissa on aika mennyt aika rattoisasti. Vaikka kirjastosta lainaamani hääkirjat olivat tylsiä, vanhanaikaisia ja minulle hyödyttömiä, nautin näistä lehdistä valtavasti! Janne totesi, että eihän näissä ole kuin mainoksia toisensa perään, mutta ainakin allekirjoittanut tykkää katsella häämekkojen kuvia! Ja kyllä näihin on saatu mahtumaan myös todella paljon mielenkiintoisia artikkeleita mm. hääpukujen sovittamisesta, anopeista, budjetista yms. Varsinkin Häät ja Juhlat -lehdet ovat minulle mieleen! :)
Nyt jatkan vapaapäivän suursiivousurakkaa kotona! Toivotaan, että pitopalvelujutut järjestyisivät mahd. pian, niin voisi sanoa, että häiden eteen kaikki on jo ainakin varattu!
torstai 21. elokuuta 2014
Ikea
Eilen käytiin Jannen kanssa Ikeassa hakemassa hääkoristeiksi sopivia jutskuja ja iso kasa muuta krääsää. Äiti kauhisteli, että ollaanpa me hirveän ajoissa näissä hankinnoissa, mutta itse olen järkeillyt, että pikkuhiljaa hankkimalla rahanmeno ei tunnu niin hirveältä eikä tule niin kauheaa stressiä parille viimeiselle kuukaudelle.
Ja siitä parin postauksen takaisesta äitibridezilla-stressistäkin on jo päästy yli ja annoin äidilleni oman tehtävän häihin liittyen; hän on nyt pitopalveluvastaava ja oli ainakin tyytyväisen kuuloinen saadessaan tehdä jotain ja päättääkin vähän jostain asioista :D Itse olin jo aiemmin laittanut pariin pitopalveluun sähköpostia, mutta valtavaksi pettymyksekseni toiselta sain vastauksen "Hei, olen juuri nyt niin kiireinen, etten ehdi antaa kattavaa vastausta, otan teihin yhteyttä seuraavalla viikolla!" Ja tästä on nyt aikaa lähes 2kk eikä mitään ole kuulunut. Hohhoijaa. Toinen sensijaan ei vastannut ikinä yhtään mitään. Jaahas.
MUTTA, takaisin siihen Ikea-aiheeseen! Ostimme pari purkkia ja sinkkikukkaruukkua herkkubuffettiin. Aluksi meille piti tulla pelkkä karkkibuffet, mutta ajateltiin että muutamat suolaisetkin jutut voisivat olla aika kivoja. Joten meille tulee nyt karkkien lisäksi ainakin popcornia ja paria laatua sipsejä! Muutamia lasipurnukoita hamstrasin jo kirppikseltä, mutta nyt ostettiin Ikea-versioita muutama kappale ja haettiin samalla reissulla ylähyllyllä näkyvä pyöreä lasipurkki, jonka ostin itselleni Elämäni päivä -blogin tuoreelta vaimolta!
Vielä muutamia purkkeja olisin vailla ja sitten meillä alkaisi olla herkkubuffetin astiasto valmis! Jipii!
Ikeasta tarttui mukaan myös hirveä kasa kaksipuoleisia jalallisia kehyksiä mihin varmaankin tulee ohjelma tai menu tai jotain.. Myös tavallisia kehyksiä otin jokusen kappaleen, kyllä niille varmasti käyttöä löytyy!
Ostin myös nipun hauskoja kuviollisia silkkipapereita mistä askartelinkin pari valtavan kokoista pompomia. Ovat mielestäni kivan näköisiä, kun on vähän jotain tekstuuria! Nyt pitää vaan malttaa ja olla askartelematta yhtään enempää, koska ne vievät hirveästi tilaa. Mutta piti päästä vähän testaamaan! Huomasin myös riemukseni, että kissani on oppinut avaamaan hääkrääsäkaapin oven ja kiinnostunein se on juuri noista pompomeista. Yksi vihreä eBay-pomi oli silputtu eilen pitkin asuntoa. Kiva..
Nyt tuli hirveän rönsyilevä ja epäselkeä postaus, anteeksi siitä! Kauhea kiire päällä, mutta silti hirveä halu tulla päivittämään ja selittämään ihan kaikesta, haha!
Ja siitä parin postauksen takaisesta äitibridezilla-stressistäkin on jo päästy yli ja annoin äidilleni oman tehtävän häihin liittyen; hän on nyt pitopalveluvastaava ja oli ainakin tyytyväisen kuuloinen saadessaan tehdä jotain ja päättääkin vähän jostain asioista :D Itse olin jo aiemmin laittanut pariin pitopalveluun sähköpostia, mutta valtavaksi pettymyksekseni toiselta sain vastauksen "Hei, olen juuri nyt niin kiireinen, etten ehdi antaa kattavaa vastausta, otan teihin yhteyttä seuraavalla viikolla!" Ja tästä on nyt aikaa lähes 2kk eikä mitään ole kuulunut. Hohhoijaa. Toinen sensijaan ei vastannut ikinä yhtään mitään. Jaahas.
MUTTA, takaisin siihen Ikea-aiheeseen! Ostimme pari purkkia ja sinkkikukkaruukkua herkkubuffettiin. Aluksi meille piti tulla pelkkä karkkibuffet, mutta ajateltiin että muutamat suolaisetkin jutut voisivat olla aika kivoja. Joten meille tulee nyt karkkien lisäksi ainakin popcornia ja paria laatua sipsejä! Muutamia lasipurnukoita hamstrasin jo kirppikseltä, mutta nyt ostettiin Ikea-versioita muutama kappale ja haettiin samalla reissulla ylähyllyllä näkyvä pyöreä lasipurkki, jonka ostin itselleni Elämäni päivä -blogin tuoreelta vaimolta!
Vielä muutamia purkkeja olisin vailla ja sitten meillä alkaisi olla herkkubuffetin astiasto valmis! Jipii!
Ikeasta tarttui mukaan myös hirveä kasa kaksipuoleisia jalallisia kehyksiä mihin varmaankin tulee ohjelma tai menu tai jotain.. Myös tavallisia kehyksiä otin jokusen kappaleen, kyllä niille varmasti käyttöä löytyy!
Ostin myös nipun hauskoja kuviollisia silkkipapereita mistä askartelinkin pari valtavan kokoista pompomia. Ovat mielestäni kivan näköisiä, kun on vähän jotain tekstuuria! Nyt pitää vaan malttaa ja olla askartelematta yhtään enempää, koska ne vievät hirveästi tilaa. Mutta piti päästä vähän testaamaan! Huomasin myös riemukseni, että kissani on oppinut avaamaan hääkrääsäkaapin oven ja kiinnostunein se on juuri noista pompomeista. Yksi vihreä eBay-pomi oli silputtu eilen pitkin asuntoa. Kiva..
Nyt tuli hirveän rönsyilevä ja epäselkeä postaus, anteeksi siitä! Kauhea kiire päällä, mutta silti hirveä halu tulla päivittämään ja selittämään ihan kaikesta, haha!
lauantai 16. elokuuta 2014
Birdcage Veil?
En osaa kuvitella itseäni hunnussa. Okei, en osaa myöskään kuvitella itseäni häämekossa, ei sen puoleen, mutta huntu tuntuu vielä absurdimmalta ajatukselta. Meikämandoliinin tukka on aina samalla tavalla. Suora ja auki. Ei pantoja, koristeita eikä kampauksia. Jos oikein villiksi heittäydyn, saatan vähän kihartaa juhlan kunniaksi ja siinä se.
Jotenkin ajatus siitä, että päässäni roikkuisi jonkinlainen liina-asia, on vain todella hassu. En ihan ymmärrä huntujen ideaa enkä koe sen olevan kauhean tarpeellinen. Ja mikä ihme niissä harsonpaloissa edes maksaa niin paljon?!
Nyt vähän internetiä (Pinterest, weheartit ja kaikki ne hääblogit..) selaillessani tutustuin minulle aivan uuteen pääasiaan. Birdcage-hiuskoristeeseen/huntuun. Eli sellaiseen verkkoasiaan mitä vähän kieputellaan naaman eteen. Ja nyt tulin siihen tulokseen, että haluaisin ehkä ainakin sovittaa sellaista omaan nuppiini, näyttää nimittäin aika kivalta! Joku kiva kukkahärpäke nuppiin ja siitä vähän kärpäsverkkoa kaveriksi! Kaikissa birdcage-kuvissa tosin mallilla on hiukset nätillä nutturalla ja nutturaa TUSKIN tullaan meidän häissä näkemään, niin vähän panee epäröimään, että näyttääköhän se rennoilla kiharoilla ihan yhtä hyvältä.. Mutta kokeilemallahan se selviää!
Olen kyllä tyytyväinen, että ymmärsin haluavani JOTAIN hiuksiini koristamaan, rennot laineet saattaisivat nimittäin muuten näyttää vähän.. no, liian rennoilta.
Kuvat: X
tiistai 12. elokuuta 2014
Kun bridezilla on joku muu kuin morsian
Tämän postauksen tarkoitus on vain purkaa turhautumistani. Olen hääfoorumeilta ja facebookista lukenut, miten monilla on mennyt anopin kanssa sukset ristiin häitä suunnitellessa ja kaikesta ollaan eri mieltä ja se perhanan anoppi tunkee kärsänsä asioihin, jotka eivät varsinaisesti hänelle kuulu.
No, luojalle kiitos minulla ei ole tätä ongelmaa!
Vaan mahdollisesti paljon, paljon pahempi. Nimittäin OMA äitini. Äitini on ilmeisesti alkanut suunnitella häitä heti sen jälkeen, kun he ovat isäni kanssa kävelleet alttarilta pois. Silloin ei ehkä vielä ollut hajuakaan, kenen häitä pääsisi suunnittelemaan, mutta jokunen kymmen vuosi myöhemmin hän vihdoin pääsee toteuttamaan itseään.
Äitini on täysin kokoussa television hääohjelmiin. Varsinkin Satuhäitä löytyy tallentavalta digiboxilta varmaan viimeisen viiden vuoden ajalta, koska mitään jaksoa ei voi poistaa. Koskaan. Kun vuosia sitten katsoimme hääohjelmia yhdssä, äidilläni oli ohjelmien aikana paljon kommentoitavaa. "Jos Taija joskus menet naimisiin, niin noin ette AINAKAAN tee!", "Teille tulee sitten ainakin tuplasti tuo vierasmäärä!", "Ei häissä mitään soppaa tarjoilla!", "JÄRKYTTÄVÄ PUKU! Uskallakin joskus tuollaiseen pukeutua!" Jne, ymmärrätte varmaan pointin?
Minusta on mukavaa, että äitini on häistä innoissaan ja halukas auttamaan mahdollisimman paljon. Mutta toivoisin, että hän ymmärtäisi KENEN häitä tässä oikeastaan on tarkoitus viettää. 6.6. tulee olemaan minun ja Jannen päivä, ei äitini päivä.
Kaikki alkoi siitä meidän hääpalaverista, mikä meni siihen, että vieraslista piti muokata kokonaan uuteen uskoon, koska 120 häävierasta ei kuulemma riitä. "Luulin että pidätte KUNNON häät!" No, luulin että reilulla sadalla juhlijalla saa kunnon häät.. (ja mitä hemmetin väliä sillä vierasmäärällä edes on?! Vaikka sinne ilmestyisi vain kymmenen läheisintä ystävää, olisivat ne minusta ihan yhtä KUNNON häät.) Äitini oli kaavaillut reilua kahtasataa juhlavierasta, mikä ehkä on ihan mukavaa, mutta kun emme Jannen kanssa edes kahdestaan tunne niin monta ihmistä.. Lopulta pääsimme jonkinlaiseen kompromissiin, ja juhliin kutsutaan nyt 150 vierasta, joka on juhlapaikan maksimivierasmäärä. Hyvä.
No nyt viime päivät äitini on hengittänyt niskaan bändiasiassa. Varasin meille pääkaupunkiseudulta nuorekkaan ja ammattitaitoisen bile- ja coverbändin. Heiltä luonnistuu valssit ja muut "hääbiisit" sekä coverit aina Robinista Rammstainiin. Juuri sitä mitä hain, ja hintakin pari satasta alempana mitä suurimmalla osalla hääbändeistä olisi. No, sehän ei kelpaa äidilleni, vaan tämä on jo omassa mielessään päättänyt bändin valmiiksi. Kymenlaaksolainen "humppabändi", joilta kuulemma onnistuu "rautalanka sekä rokki".. Okei, todella houkuttelevaa, mutta ei. Kuuntelin bändin soittoa Youtuben kautta ja tuli oikein selväksi, että he ovat nimenomaan se humppabändi. Valssit ja jenkat sujuvat aivan varmasti, mutta en ole vakuuttunut siitä bilepuolesta.
Äitini sitten kysyi, että mikä mättää ja mitä meidän valitsemamme bändi sitten tulee soittamaan. Sanoin, että ensimmäinen setti on nimenomaan häämusiikkia valsseineen päivineen (nyt melkein kaduttaa että pyysin bändiä soittamaan äitini ehdottoman lempibiisin Oikeesti siinä ensimmäisessä setissä..) ja toisessa setissä musiikki vaihtuu "bilemusiikiksi", koska meille on tulossa paljon nuorta porukkaa ja tiedämme, että kaveripiiriimme kuuluu tanssilattialla viihtyviä ihmisiä. No, mitäs se mamma tähän sanoi? "miusta alkaa kuulostaa siltä ettei siellä oikein viihdytä" MITÄ?!
Oon kohta ihan hermoraunio ja tässä olisi vielä lähes 10kk kestettävänä. Ei auta kuin toivoa että äiti vähän rauhoittuu ja ymmärtää kenen häitä ollaan pian tanssimassa. Älkää ymmärtäkö väärin, minusta on ihanaa että äiti auttaa paljon ja on aktiivisesti mukana ja innoissaan, mutta painostaminen ja varsinkin häidemme arvostelu vetää mielen vähän matalaksi..
(EDIT. Haluan vielä huomauttaa, että me olemme Jannen kanssa aikeissa maksaa varaamamme bändin, eli emme odota siihen rahallista avustusta keneltäkään.)
Kuva: X
lauantai 9. elokuuta 2014
Etikettien liotusta
Ostin kirppikseltä kaksi isoa lasipurnukkaa karkkibuffettia ajatellen. Meille on tulossa vähän maalaisteemaiset häät, joten ajattelin, että ainakin osa buffan purkeista voisi olla ihan perinteisiä, isoja säilykepurkkeja, kunhan ne vain koristelee näteiksi!
Purkit eivät juurikaan lompakkoa rasittaneet, suurempi oli euron ja pienempi viisikymmentä senttiä. Pienemmässä oli jämäkkä suolakurkun haju sisällä ja molemmissa oli sitkeästi paikallaan seisovat etiketit. Purkin edellinen omistaja oli selvästi yrittänyt repiä etikettejä irti siinä onnistumatta. Nyt olikin minun vuoroni yrittää!
Ensin heitin molemmat purnukat kylpyammeeseen, jonka täytin höyryävän kuumalla vedellä ja heitin sekaan vielä aimo annoksen Fairya sekä Ajax-yleispuhdistusainetta. Jätin purkit lillumaan veteen n. kahdeksikymmeneksi minuutiksi.
Lillumisen jälkeen huomasin ilokseni, että pienemmästä suolakurkkupurkista oli koko etiketti irronnut nätisti liimajäämiä jättämättä! Jes! Isommassa punajuuripurkissa ei sen sijaan ollut tapahtunut minkäänlaista muutosta. Otin tiskiharjan kauniiseen käteen ja kävin sen kanssa jynssäämään pehmitettyä etikettiä ja se lähtikin pikkuhiljaa pinnasta pois.
..Jättäen tosiin pintaansa kaikki etiketin liimat. Hohhoijaa. Liima ei harjalla jynssäten muuttunut miksikään ja tässä työvaiheessa piti vähän huudella sosiaalisesta mediasta apuja liimajäämien poistoon. Sainkin vinkeiksi etikkaa, ruokaöljyä, kynsilakanpoistoainetta sekä erityistä tarranpoistosprayta. Spray kuulosti ihanteelliselta juuri tähän tarkoitukseen, mutta halusin ensin kokeilla kotikonsteja ettei tarvitse kauppaan raahautua. Etikkaa ei taloudesta löytynyt, joten valitsin testattavaksi kynsilakanpoistoaineen.
Kaadoin poistoainetta reilusti liimajäämien päälle ja otin taas aseekseni tiskiharjan. Ja totta tosiaan - sillä jynssätessäni liimapinta katosi suurimmilta osin!
Vain entisen etiketin ylä- ja alareunaan jäi pienet liimajäämät, mutta siinä vaiheessa minulta loppui kärsivällisyys asian kanssa taisteluun, joten päätin jättää projektin hautumaan. Tänään voisi hommaa jatkaa ja kokeilla uutta kynsilakanpoistoaine-pesua tai miksipä ei sitä ruokaöljyäkin! Kaasoni lupasi minulle myös tarranpoistosprayta, jota hänellä on kuulemma työpaikalla pilvin pimein, ja se on varmaan viisain vaihtoehto jatkoa ajatellen, ikä ja terveyshän näissä etiketinpoistoissa muuten menee, haha!
Tässä vielä se täysin puhtaaksi saatu kurkkupurkki! Pyöritin kaulaan vähän juuttinarua ja aion askarrella siihen jonkin oikein näyttävän etiketti-asian. Katsotaan mitä näistä tulee!
Purkit eivät juurikaan lompakkoa rasittaneet, suurempi oli euron ja pienempi viisikymmentä senttiä. Pienemmässä oli jämäkkä suolakurkun haju sisällä ja molemmissa oli sitkeästi paikallaan seisovat etiketit. Purkin edellinen omistaja oli selvästi yrittänyt repiä etikettejä irti siinä onnistumatta. Nyt olikin minun vuoroni yrittää!
Ensin heitin molemmat purnukat kylpyammeeseen, jonka täytin höyryävän kuumalla vedellä ja heitin sekaan vielä aimo annoksen Fairya sekä Ajax-yleispuhdistusainetta. Jätin purkit lillumaan veteen n. kahdeksikymmeneksi minuutiksi.
Lillumisen jälkeen huomasin ilokseni, että pienemmästä suolakurkkupurkista oli koko etiketti irronnut nätisti liimajäämiä jättämättä! Jes! Isommassa punajuuripurkissa ei sen sijaan ollut tapahtunut minkäänlaista muutosta. Otin tiskiharjan kauniiseen käteen ja kävin sen kanssa jynssäämään pehmitettyä etikettiä ja se lähtikin pikkuhiljaa pinnasta pois.
..Jättäen tosiin pintaansa kaikki etiketin liimat. Hohhoijaa. Liima ei harjalla jynssäten muuttunut miksikään ja tässä työvaiheessa piti vähän huudella sosiaalisesta mediasta apuja liimajäämien poistoon. Sainkin vinkeiksi etikkaa, ruokaöljyä, kynsilakanpoistoainetta sekä erityistä tarranpoistosprayta. Spray kuulosti ihanteelliselta juuri tähän tarkoitukseen, mutta halusin ensin kokeilla kotikonsteja ettei tarvitse kauppaan raahautua. Etikkaa ei taloudesta löytynyt, joten valitsin testattavaksi kynsilakanpoistoaineen.
Kaadoin poistoainetta reilusti liimajäämien päälle ja otin taas aseekseni tiskiharjan. Ja totta tosiaan - sillä jynssätessäni liimapinta katosi suurimmilta osin!
Vain entisen etiketin ylä- ja alareunaan jäi pienet liimajäämät, mutta siinä vaiheessa minulta loppui kärsivällisyys asian kanssa taisteluun, joten päätin jättää projektin hautumaan. Tänään voisi hommaa jatkaa ja kokeilla uutta kynsilakanpoistoaine-pesua tai miksipä ei sitä ruokaöljyäkin! Kaasoni lupasi minulle myös tarranpoistosprayta, jota hänellä on kuulemma työpaikalla pilvin pimein, ja se on varmaan viisain vaihtoehto jatkoa ajatellen, ikä ja terveyshän näissä etiketinpoistoissa muuten menee, haha!
Tässä vielä se täysin puhtaaksi saatu kurkkupurkki! Pyöritin kaulaan vähän juuttinarua ja aion askarrella siihen jonkin oikein näyttävän etiketti-asian. Katsotaan mitä näistä tulee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)