Hääjuhla, osa 2.

Kahvin jälkeen olikin mukavasti aikaa järjestää vaivaannuttavia hääleikkejä! Ohjelmapuoleen aion kuitenkin palata myöhemmin omassa postauksessaan, joten ei siitä kuitenkaan sen enempää. Sen sijaan joku tuli tiedustelemaan, voisimmeko ottaa muutamia yhteiskuvia pihalla.

Ja mehän otettiin. Otin omien vanhempieni ja sisarusteni kanssa, otimme Jannen kanssa mun vanhempien ja sisarusten kanssa, otimme molempien perheiden kanssa, kaasojen ja bestmanien, työkavereiden, pelkkien kaasojen, kavereiden, pesäpallojoukkueen.. Pönötyskuvat voivat olla tylsiä, mutta ne ovat kyllä myös tosi helppo tapa saada niitä vieraita ikuistettua albumeihin. Mä olen ainakin tyytyväinen meidän yhteiskuviin! (joskaan kuvakulma ei tee mun kaksoisleuille oikeutta..)

Tässä välissä alkoi myös vieraiden seassa levitä villi huhu siitä, että baari on auki. Ja olihan se! Alkuperäinen suunnitelma oli avata baari vasta häävalssin jälkeen, mutta bestman olikin avannut sen jo aiemmin. Mikä oli itseasiassa vaan tosi positiivinen juttu!

Itse ehdin koko baarin pystyssäoloaikana tilata sieltä ainoastaan yhden viskibanaanicolan, mutta se ainakin maistui ihan just siltä miltä pitikin ja palvelukin pelasi! Ja ainakin seuraavana päivänä hääpaikkaa tyhjentäessä huomasi, että olivat ne drinkit muillekin maittaneet, hyvin oli tuo viinapuoli nimittäin tyhjentynyt!

Harmittaa, ettei baaritiskistä ole kunnon kuvaa! Meidän reipas bestman nimittäin askarteli sen ihan omin käsin ja se oli kyllä HIENO! Neonvaloissa vilkkuvan BAR-kyltin tilasimme eBaysta ja saimme tiskin taakse myös pätevän kylmäkaapin, myöskin bestmanin avustuksella. Ja kävikin itseasiassa niin, että pitopalvelun henkilökunta kysyi jo häissämme bestmanilta, onko baaritiski myynnissä! Olihan se ja kaupat tehtiin ja samaan baaritiskiin voi siis joku muukin joskus jossain törmätä, haha!

Bestman oli itse vinkunut baarimikoksi, mutta rehellisesti sanottuna siitä ei tullut juuri mitään. Lopulta meillä olikin tiskin takana hyvin vaihteleva henkilökunta, mutta ketään ei tuntunut haittaavan ja kaikki saivat juotavaa!

Baarin aukeamisen jälkeen olikin jo häätanssin aika. Tälle omistan ihan kokonaisen postauksen, joten palataan siihenkin myöhemmin.

Bändin ensimmäisen setin jälkeen oli iltapalan aika. Iltapalaksi meille katettiin kaikki ruokailulta yli jääneet tähteet ja näiden lisäksi illan kirkkain tähti, kokonainen sika. Ja voi että se oli nannaa ja näytti maittavan kaikille vieraillekin! Sikaa oli leikkaamassa itse sian omistaja, joten tämä ei vaatinut pitopalvelulta enää toimenpiteitä. He laittoivat tähteet esille ja pääsivät tämän jälkeen vihdoin lähtemään koteihinsa.

Kun kolossaalinen ähky oli taas saavutettu, tuli kaaso nykimään mua hihasta. Pitäisi viskata joku kimppuhommeli. AINIIIN! Olisin onnellisesti unohtanut ihan koko kimpunheiton ellei mua olisi muistutettu, heheh. Kaaso keräsi kaikki naimattomat kimulit kasaan ja valitsi itselleen pelipaikat. Heitin kimpun matalien portaiden yläpäästä, mikä oli mun heittokädelle ihan hyvä valinta, muuten olisin varmaan lähinnä kalauttanut sillä itseäni kalloon.

Luulin, että kimppua olisi nappaamassa säälistä mun sisko ja ehkä just kaasot, mutta olihan siellä ihan kiitettävästi kimpunhimoisia mimmejä taistelemassa! Lopulta se kimppu kuitenkin päätyi just sille kaasolle, haha. Ei ollu sopupeli, lupaan!

Kimpun jälkeen Janne hankkiutui mun sukkanauhasta eroon ja sen vuorostaan nappasi mun veli. Ps sukkanauha ei ihan oikeasti lennä mihinkään vaikka sitä yrittäisi lingota kuin kuminauhaa. Veljellenikin koko himskatin nauha päätyi maan kautta. Hehheh.

Kun kaikki ylimääräinen oli viskottu häävieraille, aloitti bändi toisen settinsä, joka sisälsikin toiveideni mukaisesti hyvin paljon suomirockia ja -poppia! Jeee! Ja me tanssittiin. Ja tanssittiin. Ja tampattiin. Ja reivattiin. Ja bailattiin. Mulla oli jossain vaiheessa ihan törkeä vessahätä, mutta en vaan VOINUT lähteä tanssilattialta mihinkään, kun AINA kun olin poistumassa, kävi soimaan joku ihan mun ultimaalinen lempparibiisi, haha. Mutta oli ihan mahtavaa ja en ole varmaan koskaan ollut niin hikinen. Meidän bändi oli MAHTAVA!

Bändin lopetteli joskus kello 23:00 jälkeen ja tämän jälkeen joku (kaaso?) kävi laittamassa mun loppuillaksi luoman Spotify-listan soimaan. Ja pitihän sitäkin totta kai tanssia. Puolenyön paikkeilla porukkaa alkoi lähteä, kuka nukkumaan ja kuka baarijatkoille. Me Jannen kanssa kuitenkin bailattiin ihan loppuun asti ja oli meillä toki seurana ilahduttava kasa häävieraitakin, jotka jäivät mieluumin meidän kanssa nauttimaan loppuillasta. Jossain vaiheessa äitini vilkaisi kelloa ja tajusi sen olevan yli yksi. Hups. Juhlapaikan piti tosiaan olla 01:00 TYHJÄ. Ja meitä oli vielä toistakymmentä tyyppiä kiskomassa kaljaa naamariin. Viskattiin vieraat pihalle, otettiin taksi alle ja mökille tutimaan.

Vaikka mun hääpuku tuntui koko päivän ihan tosi mukavalta ja ilmavalta, taksissa istuessa tuli ihan hirveä häämekkoahdistus. Tuntui ettei saanut kunnolla henkeä ja mahaan koski. Mökille päästyämme hyperventiloin Jannea ottamaan sen puvun pois mun päältä ja ÄKKIÄ! Puvusta kuoriuduttuani huomasinkin mahassani verestävän haavan siinä kohtaa, missä puvun strassivyö on mennyt, hehe. Hyvin tiukattu kaaso!

Ja niin se oli ohi. Meidän maailman täydellisin hääpäivä. Päivä, mitä olimme suunnitelleet jo niin pitkään. Enkä kyllä olisi voinut toivoa minkään olevan paremmin, kaikki oli vaan niin.. täydellistä! Mahtavaa! Uskomatonta! Ja se meni ohi AIVAN LIIAN NOPEASTI! Joten kiitos sinä kirottu RUK, joka veit vihkiaikamme. Teidän ansiosta saatiin nauttia päivästä se 1,5h kauemmin kuitenkin.

Hääjuhla, osa 1

Kättelyiden ja lasien kilistelyjen jälkeen pääsimme tosissaan syömään. Meikämandariini-ahnepossullehan oli ihan maailman paras juttu se, että pääsi ihan EKANA ottamaan ruokaa! Jeeee! Meidän pitopalvelumme oli Minna Karhun Palvelus Miehikkälästä, ja voin todella lämpimästi suositella heidän palvelujaan ihan kaikille häitään Kaakonkulmalla viettäville! Emännät olivat mukavia, yhteistyö sujui loistavasti, hinta oli todellakin kilpailukykyinen ja mikä tärkeintä, ruoka oli kerrassaan herkullista!

Menumme oli seuraavanlainen:

• Porsaan grillifile
• Savulohi
• Keitetyt perunat
• Kermakastike
• Täytetyt tomaatit
• Broilerpastasalaatti
• Vihersalaatti
• Kasvisgratiini

Ja voin kertoa kaikkien vieraiden kehuneen ruokaa ihan maasta taivaisiin, joten en ollut ihan puolueellinen tämän mielipiteeni kanssa, haha! Ruokaa oli varattu myös niin rutkasti, että santsaajat eivät joutuneet yhtään kainostelemaan ja useampi vieras hakikin ainakin sen kaksi lautasellista.

Ruokailulle oli myös jätetty sopivasti aikaa. Kaikki saivat syödä ihan omaan tahtiinsa ja nopeimmat saivat lähteä toljottelemaan lahjapöytää, käydä tupakoimassa tai vaikka hakea lisää juotavaa. Mietoja alkoholijuomia sekä limppareita meillä oli tarjolla ihan juhlan alusta loppuun ja mielestäni se oli oikein toimiva ratkaisu.

Tykkäsin myös siitä, että ohjelmamme oli aika väljä. Ohjelmaa oli riittävästi, mutta milloinkaan ei tarvinut tuijotella kelloa ja miettiä, ehditäänkö nyt tehdä sitä ja tätä. Vapaa seurustelu oli kuitenkin itselleni sitä kaikista hauskinta aikaa!

Ruokailua seurasikin puheiden pitäminen. Kaaso paimensi hajallaan olevan hääseurueen sisälle ja oli aika itkeä ja nauraa! Puheiden pidon aloitti Jannen toinen bestman, Antti. Miehet ovat tunteneet toisensa jo ihan naperosta lähtien ja Antti kertoikin yhteisistä vuosista ja kommelluksista.

Antin jälkeen mikrofoniin tarttui meikäläisen isukki. Isäni oli vielä autossa kirkkomatkalla kysellyt multa esim. mun entisiä osoitteita ja kuulemma oli vielä ruokailun lomassakin hionut puhettaan lopulliseen muotoonsa. Isä kertoi mun lapsuudesta, siitä miten olin pikkuskidinä ja vielä vähän teininäkin arka ja hiljainen (kuka uskoisi sitä musta enää nykyään, apua..) ja miten olin lapsena aina nukkumaan käydessä PAUKUTTANUT MUN PÄÄTÄ SÄNGYNLAITAAN?!?! :---D Tässä vaiheessa koko sali rämähti nauramaan ja meikäläinen vaan istui monttu auki paikallani. Olen tehnyt m i t ä ? Huhhuh. (Tän jälkeen sain yhdeltä sun toiseltakin kuulla kysymyksiä liittyen nykyisiin nukkumatapoihini ja tiedusteltiinpa multa myös sitä, onko yksikään lapsuusajan sängyistäni enää ehjä..) Isä vihjaili mun kehnosta koulumenestyksestä ja paljasti, kuinka järkyttyi suuresti luettuaan Facebookin kautta mun seurustelusta. Sai kyllä vuoroin itkeä ja vuoroin nauraa sen puheen aikana! Loppuun isäni luki myös äitini netistä kaivaman runon!

Isän puheen jälkeen mikrofoni oli vapaata riistaa ja vähän aikaa hääseurueen toljottaessa toisiaan, pappani nousi paikaltaan ja nappasi mikin itselleen. Pappa kertoi, että hän oli vähän etukäteen miettinyt mielessään puhetta, muttei kuitenkaan ollut varsinaisesti kirjannut ylös mitään. Saimme kuulla lisää lapsuudestani ja papankin piti nostaa esiin tämä pään hakkaaminen sängyn laitaan.. NYT IHAN OIKEESTI! Pappa ja mummo olivat myös etsineet meille lausuttavaksi runon, mutta kaikista maailman hää- ja rakkausrunoista hekin olivat päätyneet siihen samaan, minkä isäni oli ehtinyt jo lukea!

Unelmat yhdessä haaveilkaa
Toiveet yhdessä toteuttakaa
Ilot yhdessä eläkää
Surut yhdessä jakakaa
Muistot yhdessä vaalikaa
Ilot yhdessä naurakaa
surut yhdessä itkekää
kädestä toisianne pitäkää
Anteeksi toisillenne antakaa
Matkalla toisianne tukekaa
siten onnellisia päiviä saa!

Mummo kuitenkin antoi runon paperille kirjoitetettuna minulle puheiden jälkeen ja nyt se koristaa meidän jääkaappimme ovea. Melko hyvä ohje avioliittoon!

Papan jälkeen ei muita puheita kuultu ja itse asiassa se oli ihan hyvä asia, mun meikit ei varmaan olisi kestänyt enää yhtään enempää poraamista!

Puheiden jälkeen oli taas aika vähän hengähtää. Monet ovat valittaneet häidensä jälkeen sitä, etteivät ehtineet tai pystyneet juttelemaan läheskään kaikkien vieraidensa kanssa. Mä otin tämän ihan sydämen asiakseni ja hyppelinkin pöydistä toisiin ja pihalla kuljin porukasta porukkaan. Oli ihanaa päästä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kaikkien kanssa! Oli myös hauskaa huomata, miten vieraatkin verkostoituivat meidän häissämme. Välillä näkyi mitä sekalaisempaa seurakuntaa porisemassa keskenään. Milloin samassa porukassa oli Jannen perussuomalaisryhmää, meikäläisen kavereita ja mausteena vielä jokunen sukulainen molempien puolelta, ja milloin näkyi mun kaverit juttelemassa Jannen serkkujen kanssa! Juhlista löytyi myös yllättäviä kontakteja, Jannen isoisä ja mun isotädin mies nimittäin olivat jotain nuoruuden kavereita! Hassua!

Kun suurimmat ähkyt saatiin sulateltua menemään, olikin kakkukahvien aika! Kakut olivat Jannen serkun Leean käsialaa. Leea on ammatiltaan kondiittori ja se kyllä näkyi ja maistui. Olimme päätyneet kakkupolitiikassa ihan "perinteisiin" kermakakkuihin, sillä olimme Jannen kanssa molemmat sitä mieltä, että mikään ei voita kunnon kermakakkua! Ja se olikin maailman parasta kakkua mitä olen ikinä syönyt! Päällä oli kinuskia ja kerrosten välissä marjoja, kermaa ja vähän lisää kinuskia. Ihan jumalattoman herkullista, voisin syödä sitä samaa kakkua joka ikinen päivä koko loppuelämäni ajan, huhhuh.

Muut pöydän antimet olivatkin meikäläisen äidin käsialaa. Äiti oli väkertänyt pitopöytään vihreitä lime-macaroneja sekä vaaleanpunaisia suklaatäytteisiä macaroneja. Molemmat olivat todella maistuvia ja kakun lisäksi näitä kehuttiin vieraiden suusta kilpaa! Macaronsien lisäksi äiti oli myös leiponut raparperipiirakkaa sekä sydänpipareita, jotka nekin katosivat parempiin suihin alta aikayksikön. En voisi siis olla tyytyväisempi meidän ruokapuoleen tässäkään asiassa!

No mites se kakun leikkaus? Kun marssimme kakunleikkuupaikoille, meitä seurasi keittiöön iso osa juhlavieraista. Tässä vaiheessa mainostinkin kovaan ääneen, että meillä ei poljeta, täällä ei ole mitään nähtävää! Kuitenkin kun kävimme sitä kakkua vihdoin leikkaamaan, otti Janne homman haltuun ja POLKAISI MOKOMA?!? Tässä vaiheessa meikäläinen oli taas monttu auki ja juhlavieraat nauroivat katketakseen. Hehheh, hassu juttu.. Janne puolusteli myöhemmin julmaa tekoaan sillä, että oli ollut aivan varma siitä, että mä vaan huijaan ja aion polkaista, kun Janne sitä vähiten odottaa. Just joo!

Palaillaan loppuillan tapahtumiin taas lähipäivinä!

Hääpäivä: Potretit ja siirtyminen

Kirkon pihalle päästyämme haimme heti katseellamme hääautoa. Hääauton kanssa oli käynyt sellaisia vastoinkäymisiä ettei tosikaan (lisää näistä myöhemmin..) ja nyt kaiken piti olla kunnossa. Mutta miksi mitään kulkuneuvoa ei näkynyt?

Poseerattiin vähän vaivaantuneina vieraiden kameroille ja samalla pälyiltiin joka suuntaan. Tässä vaiheessa joku sanoo, ettei se kirotun auto kuulemma lähde käyntiin. Hehheh.. No, jokusen minuutin kuluttua bestman kurvaa kirkon takaa vanhalla Simca Tonnilla ja vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa! Simcan takapenkin jalkatila oli ihan olematon ja kyllä, mahduin autoon valtavan helman kanssa ilman suurempia ongelmia. (Tätä oon ihan oikeasti miettinyt tosi paljon! Olen lueskellut, kuinka monet morsiamet ovat aina haaveilleet esim. kuplaa hääautoksi, mutta rankkaavat ne pois, koska eivät kuulemma MAHDU sinne autoon helmojen kanssa. Ööööö ei se helma ole betonia? Simcan takapenkki ei todellakaan kokonsa puolesta ole kuplaa kummempi ja hyvin mä sinne mahduin!)

Kun lähdimme ajamaan kirkolta pois, huomasimme, että kirkolta kaupunkiin johtava katu oli suljettu. Kadulla seisoi sotilaspoliiseja ja kauempana näkyi, miten kadun päässä, raatihuoneella on joku sotilasmarssi käynnissä. Tämän vuoksihan me olimme alun alkaen muuttaneet meidän vihkiaikaa aikaisemmaksi ja meille oli vielä muutamaa päivää aiemmin luvattu, ettei KUKAAN aloita marssimista ennen, kuin kirkon piha on meidän seurueesta tyhjä. No, ei ollut ensimmäinen lupaus minkä RUK meiltä petti. Janne kävi tässä vaiheessa aika kuumana, mutta mä itse olin ihan yllättävän zen. Sotilaspoliisit seisottivat autoamme hetken, mutta lopulta viittilöivätkin meidät jatkamaan matkaa. Pujottelimme vanhan Simcan kanssa Raatihuoneelle ja väistelimme marssivia sotilaita. Ööö.

Lopulta pääsimme meidän kuvauspaikalle, eli Haminan ankkalammelle. Ankkalampi on varmaan sellanen paikka, missä 85% haminalaisista hääpareista käy itseään kuvauttamassa. Me liityttiin tähän mielikuvituksettomaan joukkoon, koska en vaan löytänyt mitään muutakaan! Olin hirveästi selannut Pinterestiä, hääblogeja, häälehtiä ja ihan kaikkea hakeakseni inspiraatiota poseerauskuviin. Kaikki ideat mitä löysin, olivat jotenkin todella.. ihmeliä. Tai todella amerikkalaisia. Eivät sopineet meille siis yhtään. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että poseerataan vain ja yritetään olla mahdollisimman normaaleja, ilman mitään ylimääräisiä twistejä. Kaunis maisema tehköön sen vaikutuksen!

Kuvissa ei mennyt varmaan kymmentä minuuttia pidempään. Poseeraus näin ja noin ja tuosta ja tuosta ja toisinpäin ja se oli siinä! Olimme kuitenkin kuvauksen lomasta huomanneet, miten osa häävieraista oli ajanut vasta ihan sillä minuutilla ankkalammen ohi, eli hekin olivat vasta matkalla itse juhlapaikalle. Meillä ei siis ollut mitään kiirettä! Kävimme kuvaamassa vielä vastapäisellä vanhalla rakennuksella holvien välissä ja lopulta lähdimme ajamaan maisemareittiä kohti Vehkalinnaa.

Matkalla bestman ehdotti, että ottaisimme myös jotain vesiaiheisia kuvia. Ajoimme siis uimarannan läheisyyteen ja otimme sielläkin muutaman räpsyn! Taas tuijottelimme kelloa ja lopulta päätimme, että eiköhän tässä voi jo pikkuhiljaa saapua juhliin!

Kaikki kuvat: Tiia Nyholm.

Hääpäivä: Kirkko

Kun olin aikani panikoinut yksin kotona (harkitsin mm. tiskaamista, että olisin saanut käsilleni jotain tekemistä. Lopulta päädyin vain kastelemaan kukkia.) huomasin parvekkeelta vihdoin isäni kurvaavan pihaan. Nappasin kimpun, laukun ja selviytymismuovikassini mukaan (Kassi sisälsi kameran ja nahkatakin.) ja kipitin pihalle. Survoimme yhdessä helmani kaikki rimpsut autoon sisälle (ei ollut mikään helppo homma!) ja ajoimme hiljakseen kohti kirkkoa. Vihkiaikamme oli 13:30 ja 13:27 olimme kirkon pihassa. Tässä vaiheessa huomasin kirkon pihan olevan täynnä ihmisiä. MITÄH? Tulimme viimetippaan paikalle juuri sen takia, ettei kukaan ehtisi nähdä mua hääpuvussa ennen h-hetkeä! Suntio kipitti autollemme ja kertoi, että kirkon yläparvi on täynnä venäläisiä turisteja ja osa jäi pihalle odottamaan, että saavat otettua minusta kuvia. Siinä vaiheessa mua vaan kävi naurattamaan ihan hirveästi, ei se porukka ollutkaan meidän vieraita, vaan turisteja! Nousin autosta ja poseerasin nauraen muutamille turisteille.

Sen jälkeen suntio otti meidät haltuumme ja talutti eteisessä olevaan morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa pulssi oli jotain.. no, jotain ihan järjetöntä. Muistutin mielessäni, etten kävellessä saa nostaa morsiuskimppua liian korkealle enkä varsinkaan saa katsoa ketään päin. Täytyy katsoa vain suoraan takaseinään. Ja mekkoakin kannattaa vähän potkaista jokaisella askeleella, ettei varmastikaan kompastu. Eikä saa harppoa liian nopeasti, ei varsinkaan sitä!

Häämarssi alkoi soimaan ja me lähdimme isäni kanssa lipumaan pitkin kirkon käytävää. ONNEKSI kävelin tämän matkan isäni kanssa. Puristin käsikynkkää niin, että kättä kihelmöi vielä tunninkin päästä. Ja jos mulla ei olisi ollut ketään saattamassa, olisin harpponut koko matkan ihan järjetöntä nopeutta. Tässä vaiheessa unohdin kaiken, mitä vielä äsken olin vannottanut itseni muistamaan. Kimppu nousi jonnekin rinnuksen korkeudelle ja katselin, ketäs kaikkia sinne kirkkoon onkaan saapunut. Huomasin muutaman vieraan kyynelehtivän ja se oli sitten menoa se. Koko mun naama väpätti kuin viimeistä päivää ja joku varmaan luuli, että sain jonkun kohtauksen. Miksi, oi miksi en osaa itkeä niin, että vain pari naisellista kyyneltä vierähtäisi poskille?

En muista siitä mitään, kun isäni luovutti minut Jannelle. En muista kävelymatkaa alttarille. Sen muistan, miten meinasin kompastua kahteen allarille johtavaan portaaseen. Tosi kiva.

Ja loppu olikin pelkkää itkemistä. Puristin Jannen kättä koko toimituksen ajan enkä voinut vilkaistakaan pappia silmiin, sillä kyynelhanat aukesivat aina kahta kauheammin jos katsoin jotain muuta kun sitä valkoista seinää. Olin jemmannut nenäliinan pukuni miehustaan, mutten missään vaiheessa kehdannut käydä kaivamaan sitä. Alttarille oli kyllä jemmattu nenäliinoja, mutta seistessä sinnekin oli aivan liian pitkä matka kurotella.

Pappi ohjasi meitä todella hyvin koko toimituksen ajan. En todellakaan olisi muistanut, milloin piti polvistua ja milloin seistä. Pappi kuitenkin otti meihin aina topakan katsekontaktin ja kuiskasi käskyjä. Propsit siitä! Papin puhe oli myös todella koskettava ja meihin osuva. Koko vihkiminen kesti n. 20 minuuttia, mutta tuntui, kuin olisimme olleet alttarilla vain joitain minuutteja. Sain sormuksen sormeeni, vähän pussailtiin ja lopulta olikin jo aika marssia kirkosta ulos. Tässä vaiheessa mua alkoi jo hymyilyttää ja pahin jännitys oli jo ohi. Me olimme aviopari!

Eteisessä suntio otti meidät vastaan ja menimme taas morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa jo nauratti ihan kaikki. "Näitkö ku meinasin kaatua?", "Luulin jo ettei Timolla ees oo sitä sormusta mukana!", "Tosi hyvä jemma tää koppi, ku puolet mun mekosta paistaa ulos, ahahaha!" Odotimme siellä varmaan minuutin tai pari, jonka jälkeen meitä kehotettiin menemään ulos. Ja siellä olivat kaikki! Meillä ei kukaan puhaltanut saippuakuplia, riisinheitto oli kiellettyä eikä yhden yhtä huiskutuskeppiäkään näkynyt missään. Sen sijaan kaikki taputtivat ja siitä mun hölmöstä virneestä ei vaan tullut loppua!

Ja edelleen, kaikki kuvat ovat Tiia Nyholmin ottamia eikä niitä tarvii kopioida, kiitos!

Melkoinen vuosi

Vuosi 2014 oli mahtava! Voisin kertoa siitä monta hauskaa tarinaa, mutta kuvat kertovat välillä huomattavasti enemmän, mitä pelkkä kirjoitettu teksti. Joten minun vuoteni kuvina, olkaa hyvät!

Alkuvuodesta harrastin vielä roller derbyä ja se oli hauskaa se! / Siippa on suuri SaiPa-fani ja sai minutkin innostumaan vuosien tauon jälkeen SM-liigasta / Kissa leikki muutaman viikon lautasantennia, kun päätettiin olla hirveitä omistajia ja leikkauttaa koko katti / Kaikki Marvelin leffat piti tietenkin käydä elokuvissa katsomassa.

Lumet suli superaikaisin, joten lenkkikausi lähti käyntiin / Kevät oli myös ihan mahtavan lämmin, joten jo huhtikuussa tuli loikoiltua parvekkeella kirjaa lukemassa / Vappua juhlittiin tyttöporukalla kuohuvan kera / Toukokuussa minulla alkoi kesäloma ja lämmin kevät päätti näyttää, että kyllä sitä lunta vielä riittää..

Ensimmäisen lomaviikon jälkeen helteet onneksi alkoivat ja kesälomani kuvat muodostavatkin vähän samaa kaavaa näemmä.. Kävimme katsomassa minun mielestäni NIIIIIN tylsää jalkapalloa / Kävimme lomalla Kööpenhaminassa, missä olut maksoi saman verran kuin limppari.. / Viimeisen lomaviikon pyhitin mökkielämälle ja sudokuille!

Kun normaalit ihmiset aloittivat kesälomansa vieton, minä palasin töihin vain huomatakseni, että lomani aikana autopaikastani oli muutettu INVA-PAIKKA! En ole vieläkään päässyt tästä yli / Töihinpaluuta lohdutti sentään toukokuussa ilmestynyt sormus nimettömässä! / Juhannuksena oli kylmää ja märkää, siitä huolimatta raahauduimme kokon ääreen hytisemään / Aloitimme myös uuden harrastuksen, puulaaki-pesäpallon!

Vaikka kesäkuu oli märkä ja kolea, heinäkuussa alkoi lämpö palata ja parvekkeen lukunurkkaus oli kovassa käytössä / Elokuussa kävimme Hamina Tattoon marssishowssa ja oli aivan huikea show! / Kissa jaksoi kapinoida lukemisyrityksistäni / Havahduin vähän myös siihen, että ehkä ne häät eivät järjestä itse itseään..

Syyskuussa Janne täytti 31 vuotta ja leivoin sen kunniaksi mokkapaloja / Ilmat alkoivat viilentyä, joten hankin asianmukaiset syksysportti-taimineet / Työnteko ei aina oikein napostanut, selfieiden otto näemmä kuitenkin.. / Halloweenina pysyin tyylilleni uskollisena; eli supernörttinä!

Syksyllä innostuin vuosia tauolla olleesta piirtämisestä ja maalaamisesta / Päätin yrittää saada myös töistä kaiken ilon irti, ja hain oppisopimuskoulutukseen / Itsenäisyyspäivänä pönötettiin iltapuvuissa kaupungin juhlavastaanotolla.

Joulu vietettiin rauhallisissa tunnelmissa kotona.

Ja uudenvuoden reivaamisesta vastasivat pari lempparinaistani, eli huikeat kaasoni!


Aivan ihana vuosi siis takana, ja olen vakuuttunut, että vuodesta 2015 tulee vielä rahtusen mahtavampi. Tämä vuosi tuo tullessaan suuria muutoksia, enkä malttaisi millään odottaa!

Kuis myö tutustuttii?

Ajattelin, että voisin avata tänne vähän sitä, miten meidän tarinamme oikein alkoi ja miten olemme nyt tässä pisteessä! (Ja sori, meistä ei Jannen kanssa ole esim. yhtään yhteiskuvaa olemassa, Janne ei ole varsinaista poseeraajatyyppiä, haha.. Joten kuvituksena salayhteiskuva!)

Kaikki alkoi vuonna 2012. Olin Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa. Piti ravata kaikissa kissanristiäisissä ja lehtihaastatteluissa. No, yksi vaalitapahtuma oli nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli entisellä lukiollani. Jokaiselta puolueelta oli kutsuttu nuoret ehdokkaat paikalle ja meitä tentattiin ajatuksistamme ja arvoistamme. Voin kertoa, että se meni omalta osaltani niin penkin alle, että vielä tänä päivänäkin hävettää. En näemmä osaakaan puhua yleisön edessä, en sitten yhtään. Kädet tärisi niin, että kaadoin mm. vesilasin pitkin pöytää. Great. Mutta, aiheeseen! Siellä oli myös Perussuomalaisilta oma nuori ehdokkaansa, ja se oli Janne.

Emme sanoneet paneelin aikana toisillemme sanaakaan eikä Janne jäänyt mitenkään mieleeni pyörimään, hän oli vain yksi ehdokas muiden joukossa, jonka tahdoin päihittää! Ja enhän minä päihittänyt. Janne pääsi vaaleissa heittämällä läpi ja itse räpiköin viimeiselle varasijalle kahmaisten kuitenkin myös lautakuntapaikan itselleni. No, sehän kismitti. Muutamat muut nuoret ehdokkaat olivat pärjänneet minua niin paljon paremmin.

Ja senhän Janne päätti tulla työpaikalleni kertomaan. Olen pienessä lähikaupassa töissä ja palvelin asiakkaita normaalisti kassalla, kun yhtäkkiä tajusin palvelevani Jannea. Muistin hänet vaalipaneelista, mutta ihmettelin miten hän oli päätynyt MINUN kauppaani, sillä koskaan ennen hän ei siellä ollut käynyt! En sanonut Jannelle mitään moikkausta kummempaa, mutta Janne päättikin tölväistä "Sulla ei vissiin ihan äänet riittäny :) Mut varasijalle kuitenkin, hieno homma!" Ja jostain syystä otin sen hirveänä solvauksena itseäni kohtaan. Muistan miten marssin työkaverilleni keuhkoamaan, että miten se kehtaakin! Se hiton persu marssii minun kauppaani leveilemään miten HÄN on päässyt läpi ja MINÄ en! Janne on myöhemmin sanonut, että se oli ihan rehellinen tsemppaus eikä mitään irvailua.. Hups.

Törmäsin tämän jälkeen Janneen satunnaisesti baareissa, mutta emme koskaan edes moikanneet toisiamme, olin niin verisesti loukkaantunut. Kunnes. Oli kesä ja kaverini synttäribileet. Tämä kaveri on pitänyt perinteisesti kesäisin takapihan grillibileet ja perinteisesti olemme myös olleet aivan naamat näissä kekkereissä. Ja tuona vuonna mahdollisesti jopa entistä enemmän. Lähdimme tästä jatkamaan kuppilaan ja siellä näin Jannen. En edes muista kenen kanssa olin baarissa liikkellä, muistan vain sen, että siellä oli Janne ja hän oli minun pikkuserkkuni kanssa liikenteessä. Ja jostakin aivan käsittämättömästä syystä marssin Jannen luokse ja aloin huutaa. Kuin hinaaja. Haukuin Jannea persuksi ja hakkasin tätä laukullani. Tosi kiva. "Hiton persu, mee vaan nurkkaan itkemään, niin ne persut aina tekee!" En tiedä mistä tämä persuviha oikein kumpusi ja miksi se purkautui noin, mutta ainakin puolen tunnin ajan seurasin Jannea pitkin baaria haukkuen sitä ihan pystyyn ja mätkien sitä sillä laukulla.. Hohhoijaa.

Seuraavana aamuna olin onnellisesti elämäni darrassa ja kaiken unohtaneena. Kunnes avasin facebookin ja huomasin kaveripyynnön. Jannelta. Edellisyö palautui mieleeni yksityiskohtia myöten. Ja morkkis oli hirveä. Hyväksyin kaveripyynnön, mutta päätin etten koskaan katso Jannea edes silmiin, olin niin nolona. Tämän jälkeen aloin nähdä Jannea joka paikassa. Jokaisessa baarissa ja pesäpallopelissä ja kaikkialla. Jollakin baarireissulla jopa päädyin juttelemaan Jannen kanssa, itselleni tehdyistä lupauksista huolimatta. Tällä kertaa Janne oli hienoisessa humalassa, mutta itse olin vesiselvä. Päätin osoittaa, että olen ihan normaali ja tasapainoinen tyyppi pohjimmiltani kuitenkin. Koko ilta juteltiin paljon ja istuimme samassa seurueessa ja oli ihan mukavaa.

Tästä meni viikko - pari eteenpäin ja istuin TAAS samassa kuppilassa. (Okei, myönnän, kävin tuolloin baareissa jatkuvasti!) Jostain syystä olin yksin ja kaivoinkin puhelimestani Facebookin esiin selatakseni sitä tylsyyteeni. Huomasin Jannen tehneen jonkin päivityksen, mistä kävi ilmi hänen olevan toisessa baarissa kaverinsa kanssa. En vieläkään tiedä tarkalleen miksi, mutta näppäilin Jannelle viestin, että tulisi mieluumin siihen baariin jossa minä olin. Ja Jannehan tuli. Juteltiin ja naurettiin ja meillä oli (tai mulla ainakin) tosi hauskaa. Pilkun jälkeen pyysin Jannea vielä pizzalle kanssani ja laitoin hänet vielä maksamaan pizzani, haha. Syötiin kaikessa rauhassa ja juteltiin ja lopulta tajusin, että ehkä tässä on pakko kohta lähteä kotiin ja hauska ilta loppuisi siihen. Janne herrasmiehenä saattoi minut kotiin ja vielä kotiovella juteltiin enkä olisi millään malttanut avata ovea ja mennä sisään. Kun tarpeeksi kauan olimme viivytelleet ja jaaritelleet, Janne kysyi, lähitinkö hänen kanssaan joskus treffeille!

No, minähän lähdin. Ja tässä sitä nyt ollaan. En ymmärrä miksi Janne halusi lähteä kanssani yhtään mihinkään, olin kuitenkin niiiiiiiin urpo sitä kohtaan silloin kännipäissäni ja annoin itsestäni niiiiiiiiiiiiiin dorkan vaikutelman ettei tosikaan. Mutta minun onnekseni Jannella taitaa olla vähän omituinen naismaku! ;)

Kirjoitan tälle joskus vielä jatkoa, nyt en viitsi mitään omaelämänkerran pituista tekstiä raapustella, eikä sitä varmaan kukaan jaksaisi lukeakaan, haha.