perjantai 19. joulukuuta 2014

Pappihommien sietämätön vaikeus



Miten vaikeaa on saada just tietty pappi hoitamaan vihkiminen?

No ilmeisesti tosi vaikeaa. Olen ihan pikkuskidistä lähtien ravannut seurakunnan leireillä ja vanhempana kolusin aktiivisesti seurakunnan nuorten tapahtumissa ja olin aktiivinen isonen. Olin myös mukana kouluttamassa uusia isosia ja herra ties mitä kaikkea. Totta kai siinä hommassa tulee seurakunnan työntekijät tutuiksi.

Näistä tutuista papeista muutama on edelleen meidän seurakunnalla töissä ja varsinkin yksi on ylitse muiden. Tämä pappi on tullut tutuksi jo sieltä ala-asteelta lastenleireiltä ja kulkenut sen jälkeen aktiivisesti rinnalla. Konfirmaationi hoiti tämä nimenomainen pappi ja hänen kanssaan on useat leirit kahlattu onnistuneesti läpi.

Joten tottakai tahtoisin, että tämä nimenomainen henkilö hoitaisi myös sen meidän vihkimisen. Ventovieraan kanssa työskentely on aina ihan erilaista, ja varsinkin kirkkoharjoitukset sujuisivat varmasti kepeissä ja huumorintäytteisissä tunnelmissa tutun, hauskan ihmisen kanssa.

No mikä tässä nyt mättää?

Soitin äsken kirkkoherranvirastoon ja kysyin, miten saan tietyn papin. Ja vastaus oli vähän sen tyylinen kuin "et mitenkään". Eli, papithan eivät vielä tiedä tulevan kesän työvuorojaan eivätkä ilmeisesti edes kesälomiaan. Keväällä toukokuun tienoilla on tulossa joku "pappikokous", missä vuoroja sitten jaetaan. Ihan kiva, meidän häät on kuitenkin kesäkuun ensimmäinen lauantai, joten vähän kiirusta pitää.

Voi sitä turhautumisen määrää puhelun jälkeen! Uskon, että seurakuntamme kaikki papit ovat ihan loistavia, ei siinä mitään. Mutta tuttu ihminen on aina tuttu ihminen. Kirkkoherranviraston työntekijä oli kuitenkin superavulias ja urkki tietooni, ettei haluamani pappi ole ainakaan rippileirillä sillä viikolla! Eli toivoa on! Hän sanoi myös, että tietenkin voin ottaa haluamaani pappiin yhteyttä, mutta takeita siitä, onko siitä välttämättä mitään hyötyä, ei ole. Iik.

En uskaltanut soittaa papille, koska en ole yhtään varma, miten heidän työaikansa menee. Kai työasioissa pitää kuitenkin soittaa työaikana? Mutta eikö työaikana pappi ole kirkossa vetämässä jotain messua, eihän silloin voi vastata puhelimeen? Etsin jo kaikki messuaikataulut käsiini ja suunnittelin viettäväni koko joulunajan kirkonpenkillä etsien pappiani, mutta tajusin sentään itsekin sen menevän vähän liiallisuuksiin. Joten päätin olla moderni ja kypsä ihminen, ja laittaa papille hyvin sekavan ja aasinsiltojen täyteisen sähköpostin. Jes!

Nyt siis vaan sormet ja varpaat ja kaikki ulokkeet ristiin, että pappi vastaa sanoilla: "Totta kai tahdon vihkiä teidät!" En hulluimmissa kuvitelmissakaan uskonut, että tästäKIN asiasta saan revittyä tällaisen määrän stressiä. Pitihän tämäkin nähdä.

Kuva: X

1 kommentti:

  1. Tsemppiä papin metsästykseen! Kannustaisin laittamaan tosiaan sähköpostia tai soittamaan ihan normiarkipäivänä (kyllä kai pappi tekee muutenkin töitä kun on messuissa :D). Voihan pappi tosiaan sopia jo nyt kanssasi vihkimisestä ja sitten vain ilmoittaa sen, kun niitä lomia suunnitellaan. Meillähän kävi niin, että olin sopinut lähes 90-vuotiaan papin kanssa avioliittomme siunaamisesta, joka oli 35 vuotta sitten vihkinyt vanhempani. No, valitettavasti juuri häiden alla hän joutui huonontuneen kuntonsa takia perumaan. Sittenpä vauhdissa äitini hoiti siunauksemme ja oli sekin ihana. :)

    VastaaPoista