lauantai 9. elokuuta 2014

Etikettien liotusta

Ostin kirppikseltä kaksi isoa lasipurnukkaa karkkibuffettia ajatellen. Meille on tulossa vähän maalaisteemaiset häät, joten ajattelin, että ainakin osa buffan purkeista voisi olla ihan perinteisiä, isoja säilykepurkkeja, kunhan ne vain koristelee näteiksi!

Purkit eivät juurikaan lompakkoa rasittaneet, suurempi oli euron ja pienempi viisikymmentä senttiä. Pienemmässä oli jämäkkä suolakurkun haju sisällä ja molemmissa oli sitkeästi paikallaan seisovat etiketit. Purkin edellinen omistaja oli selvästi yrittänyt repiä etikettejä irti siinä onnistumatta. Nyt olikin minun vuoroni yrittää!


Ensin heitin molemmat purnukat kylpyammeeseen, jonka täytin höyryävän kuumalla vedellä ja heitin sekaan vielä aimo annoksen Fairya sekä Ajax-yleispuhdistusainetta. Jätin purkit lillumaan veteen n. kahdeksikymmeneksi minuutiksi.

Lillumisen jälkeen huomasin ilokseni, että pienemmästä suolakurkkupurkista oli koko etiketti irronnut nätisti liimajäämiä jättämättä! Jes! Isommassa punajuuripurkissa ei sen sijaan ollut tapahtunut minkäänlaista muutosta. Otin tiskiharjan kauniiseen käteen ja kävin sen kanssa jynssäämään pehmitettyä etikettiä ja se lähtikin pikkuhiljaa pinnasta pois.


..Jättäen tosiin pintaansa kaikki etiketin liimat. Hohhoijaa. Liima ei harjalla jynssäten muuttunut miksikään ja tässä työvaiheessa piti vähän huudella sosiaalisesta mediasta apuja liimajäämien poistoon. Sainkin vinkeiksi etikkaa, ruokaöljyä, kynsilakanpoistoainetta sekä erityistä tarranpoistosprayta. Spray kuulosti ihanteelliselta juuri tähän tarkoitukseen, mutta halusin ensin kokeilla kotikonsteja ettei tarvitse kauppaan raahautua. Etikkaa ei taloudesta löytynyt, joten valitsin testattavaksi kynsilakanpoistoaineen.

Kaadoin poistoainetta reilusti liimajäämien päälle ja otin taas aseekseni tiskiharjan. Ja totta tosiaan - sillä jynssätessäni liimapinta katosi suurimmilta osin!


Vain entisen etiketin ylä- ja alareunaan jäi pienet liimajäämät, mutta siinä vaiheessa minulta loppui kärsivällisyys asian kanssa taisteluun, joten päätin jättää projektin hautumaan. Tänään voisi hommaa jatkaa ja kokeilla uutta kynsilakanpoistoaine-pesua tai miksipä ei sitä ruokaöljyäkin! Kaasoni lupasi minulle myös tarranpoistosprayta, jota hänellä on kuulemma työpaikalla pilvin pimein, ja se on varmaan viisain vaihtoehto jatkoa ajatellen, ikä ja terveyshän näissä etiketinpoistoissa muuten menee, haha!


Tässä vielä se täysin puhtaaksi saatu kurkkupurkki! Pyöritin kaulaan vähän juuttinarua ja aion askarrella siihen jonkin oikein näyttävän etiketti-asian. Katsotaan mitä näistä tulee!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! :) Itse tänään tuskailin pilttipurkkien kanssa. :)

    http://bridetobe15.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos mun räpellyksistä oli jotain hyötyä :')

      Poista