keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Meillä on valokuvaaja!

Meinasi ihan kriisiä pukata.

Kysyin muistaakseni jo kesäkuussa yhdeltä hyvältä ystävältäni, voisiko hän ottaa meistä häiden potrettikuvat. (Pelkät potrettikuvat siksi, että halusin hänen olevan itse hääjuhlassa vieraana eikä suinkaan kameramiehenä.) Hän suostui ja olin ikionnellinen, yksi asia pois stressilistalta.

Dokumentaarisen kuvauksen hoitajaa olikin jo vähän vaikeampi löytää. Joku, joka ottaa hyviä kuvia ja omistaa pelit ja vehkeet, muttei kuitenkaan ole täysin ammattilainen eikä veloita ammattilaishintoja. Kysyin eräältä tutultani, kuka kuvaa paljon koiria (...) ja tämä ilokseni suostuikin. Kuvaukset olisivat hoidossa siis!

Tai sit ei. Tämä potrettikuvien hoitaja ilmoittikin muuttavansa Itävaltaan alkusyksystä ensi kesään asti. Hän tulisi takaisin Suomeen EHKÄ kesäkuun alussa, muttei ole vielä ihan varma. Ahaaa. No, en mä voi pitää varmana valokuvaajana sellaista, joka ei tiedä missä maassa on meidän häiden aikaan! Voi perse! Kävin myös miettimään tätä meidän dokumentaarista kuvapuolta, että onkohan se sittenkään ihan niin hallussa mitä kuvittelin sen olevan. Pyytämälläni henkilöllä ei ole minkäänlaista kokemusta tapahtumakuvauksesta, saati sitten hääkuvista. Koirien kuvaaminen pellolla ja kisoissa on kuitenkin ehkä vähän eri asia, kuin isot hääjuhlat.

Ja paniikki oli valmis! Piirun verran vajaa puoli vuotta aikaa häihin ja meiltä puuttuu niin tähdellinen asia kuin valokuvaaja.



Kunnes päätin avoimesti valittaa, kitistä, itkeä ja vinkua asiasta ihan kaikille. Ja lopulta eräs kaverini, Tiia, vastasikin mulle!

Mä meinasin heilutella käpälääni valokuvaajan pestiin, mutta potrettikuvaus ei kyllä taida olla mun heiniä :c
Tekninen toteutus kyl onnistuu, mut mun taiteellinen sieluni ei osaa kehitellä hienoja kuvaussessioita :D


Ja se oli siinä! Supertaitava ja lahjakas tyyppi, ketä en jostain ihmeen syystä tullut ajatelleeksi ollenkaan! Nyt kun miettii, niin mun olisi HETI pitänyt kysyä just tätä ihmistä meille kuvaamaan eikä edes harkita ketään muita! Lupasin että voin itse vähän miettiä erilaisia poseerausjuttuja ja katsotaan sitten yhdessä mitä saadaan aikaiseksi. Ainakin tekninen osaaminen on ihan huikeeta enkä todellakaan usko, että potrettikuvat tuottavat minkäänlaisia vaikeuksia!

Tyylinäytteitä tästä lahjakkuudesta voi uteliaimmat käydä tsekkailemassa BLOGISTA, sen jälkeen kaikki viimeistään ymmärtää, miksi olen näin onnellinen!

Tiia lupasi aloittaa kuvausrupeaman ihan aamusta, niin saadan mun valmistautumusjutskutkin kuvattua! Tälläisestä ei ollut sen koirakuvaajan kanssa mitään puhetta! Sen jälkeen Tiia seuraa meitä kirkkoon, ottaa potrettikuvat, juhlapaikan kuvat.. Ihan kaiken! Olin budjetoinut kuvaushommiin jotain 500-600€ ja toivoin hirveesti ettei sitä summaa tarvis ylittää. Eikä muuten tarvinut, alitettiin se ihan kunnialla!

Oi onnea!

3 kommenttia:

  1. Kävin kurkkimassa ja ihania tunnelmallisia kuvia linkin takaa löytyikin. Hieno homma! :)

    VastaaPoista
  2. :') oot ihana, kiitos.

    Eiköhän me saada jotain (erikoista..) aikaseks muistoks teijän häistä!

    VastaaPoista