maanantai 22. kesäkuuta 2015

Minne katosi Taija?

Häät juhlittiin ja hääbloggaaja katoaa blogimaailmasta kokonaan. Näitä on käynyt ja mua on aina harmittanut, että luin jotain blogia niin pitkään, näin kuvia yksityiskohdista ja koristeiden askarteluista yms. mutta lopulta se koko juhlapäivä jää käsittelemättä. Ei nähdä koristeita oikeilla paikoillaan, ei kuvia häämekosta, kaasoista, kakuista, mistään! Näinkö tässä sitten kävi? NO EI KÄYNYT! Miksen ole kirjoittanut blogiin sanaakaan KAHTEEN VIIKKOON?



Eli mitä tapahtui häiden jälkeen?

Sunnuntaina 7.6. heräsimme kummini lahjoittamasta vuokramökistä. Väsyneinä, vähän hämmentyneinä, mutta kuitenkin superonnellisina. Ei oltu tajuttu kaikessa hässäkässä ottaa sinne mökille mukaan esim. mitään, (oli mulla vaihtovaatteet kuitenkin..) joten lopulta nälkä, jano ja suihkuntarve ajoivat meidät sängystä ylös ja suuntaamaan kotia kohti. Ajoimme ensin vanhempieni kautta, he olivat edellisenä iltana juhlapaikalta poistuessamme kahmineet häälahjamme mukaansa, joten pakkasimme nyt nämä lahjukset laukkuun.

Kotona vähän haukkasimme jotain, vaihdoimme päällemme täydelliset rönttövaatteet ja sen jälkeen suuntasimme kohti Vehkalinnaa ja siivousbileitä. Olimme etukäteen miettineet, että me emme ainakaan sinne mene siivoamaan, mutta kummasti emme yhtäkkiä osanneetkaan pysyä poissa. Molempien vanhemmat, meikäläisen veli, sisko, siskon mies sekä toinen bestmaneista olivatkin jo paikalla ja siivoamisurakka alkoi. Ja voi sitä tavaran määrää! Vehkalinnaan ei saanut roskia jättää, joten tungimme niitä autoihin. Paikalla oli kolme pakettiautoa ja kaksi henkilöautoa ja silti tuntui, ettei tavaroita saatu yhtään mihinkään. Jokunen tunti siinä tosiaan vierähtikin, mutta lopulta saimme paikan näyttämään ainakin lähestulkoon samalta, millainen se oli torstai-iltapäivänä ollut, kun sinne ensimmäisen kerran nokkamme työnnettiin. Iltapäivällä kävimme häälahjat läpi ja vain makasimme paikoillamme. Oli kyllä täydellisesti puhti poissa.



Maanantaina 8.6. pärräilin vanhemmilleni käymään. Lähes kaikki hääkrääsä oli ajautunut heille varastoihin, joten päätin, että käyn sen läpi mahdollisimman pian. Osan krääsästä heitin surutta roskiin, osan valokuvasin ja inventoin. Osan aion siis laittaa myyntiin, kunhan saisin joskus vielä aikaiseksikin. Maanantaina pesimme myös monta koneellista pyykkiä ja pakattiin! Illalla taas tein jo vähän hääbisnestä, kun yksi toinen haminalainen morsian tuli ostamaan multa vähän sälää pois nurkista pyörimästä.

Tiistaina 9.6. herätys soi joskus vähän neljän jälkeen. Hypättiin vaatteisiimme, väkersin muutaman eväsleivän ja haukotellen kannoimme matkatavaramme autoon. Matka Amsterdamiin alkoi! Siellä me viihdyimme ti-la -välisen ajan, joka oli itse asiassa aika sopivan pituinen loma kaupunkiympäristöön. Kävelimme kaupungilla, joimme kaljaa ja söimme. Kävimme eläintarhassa, Heineken Experiencellä, kissamuseossa, vahakabinetissa, kanaaliristeilyllä, maaseutumatkailulla.. Hyvä loma siis kaiken kaikkiaan ja suosittelen Amsterdamia kaikille kaupunkilomien ystäville. Minut se ainakin yllätti positiivisessa mielessä!



Lauantaina 13.6. Olimme takaisin Suomessa iltapäivällä. Tämän jälkeen ajoimme nilkka suorana takaisin Haminaan. Suihkun kautta, uudet vaatteet niskaan ja taas lähdettiin! Täällä oli Haminan Yöt -niminen tapahtuma, jossa esiintyi Robinia, Elastista ja mun lempparia, Juha Tapioa! Siellä vedettiin järkyttävät naamarit naamalle ja puoliltaöin vaapuimmekin jo kotiin.



Sunnuntaina 14.6. heräsin siihen, kun tunsin oloni hyvin paljon lihahyytelöksi. Hirveällä tutinalla pääsin jääkaapille hakemaan vähän häistä ylimääräisiksi jäänyttä limpparia ja sipsiä. Olo helpotti kummasti. Puoliltapäivin lähdin käymään Prismassa, tarvitsin seuraavaa viikkoa silmälläpitäen mukaani vähän lukemista ja sen sellaista. Prisman jälkeen tein taas vähän bisnestä, kun myin häistä turhanpantiksi jääneet heinäpaalit eräälle hevosihmiselle. Ja taas olikin aika pestä pyykkiä ja pakata.



Maanantaina 15.6. pakkasimme auton ääriään myöten täyteen ja pärräsimme Luumäelle, aivan uskomattoman upealle Kokkis-mökille! Vietimme alkuviikon Jannen kanssa ihan kahdestaan ja päätimme rentoutua ihan täydellisesti. Eli saunottiin, grillattiin, täytettiin sudokuita ja luettiin kirjoja. Oli kaiken sen juoksemisen jälkeen ihan mahtavaa, ettei yhtäkkiä ollutkaan kiire mihinkään ja sai ihan hyvällä omallatunnolla vaan maata paikallaan. Torstaina mökkeilemään kanssamme tuli järjetön kasa kavereita. Olimme kutsuneet kaverit tosiaan juhannusta viettämään ja innolla porukka ottikin kutsun vastaan. Olimme ottaneet häistä ylimääräisiksi jääneitä kaljoja ja siidereitä mukaan ja hyvin ne kitusiin näkyivät uppoavankin. Koko juhannus menikin aika pitkälti saunassa istuessa ja paljussa lilluessa. Saatoimme käydä myös lavatansseissa pyörähtämässä.



Sunnuntaina 21.6. luovutimme mökin pois ja tulimme kotiin. Tuntui niin oudolta tulla ihan oikeasti KOTIIN! Kaksi viikkoa juossut yhtäkyytiä pitkin maailmaa ja sitä edeltäväkin viikko meni häitä järjestellessä.. Nyt mulla olisi vielä viikko lomaa eikä kertakaikkiaan mitään tekemistä! Kelpaa mulle siis!

Eli SIITÄ syystä en ole ehtinyt päivittää blogia, soriii! Kuvituskuvina on vähän reissukuvia ja kaikkea. Yritän palata hääaiheisiin jo huomenna!

1 kommentti:

  1. Aikamoista haipakkaa! Onnea vielä ja toivottavasti pian päästään sukeltamaan teidän hääpäivää. :)

    VastaaPoista