Hääpäivä: Kirkko

Kun olin aikani panikoinut yksin kotona (harkitsin mm. tiskaamista, että olisin saanut käsilleni jotain tekemistä. Lopulta päädyin vain kastelemaan kukkia.) huomasin parvekkeelta vihdoin isäni kurvaavan pihaan. Nappasin kimpun, laukun ja selviytymismuovikassini mukaan (Kassi sisälsi kameran ja nahkatakin.) ja kipitin pihalle. Survoimme yhdessä helmani kaikki rimpsut autoon sisälle (ei ollut mikään helppo homma!) ja ajoimme hiljakseen kohti kirkkoa. Vihkiaikamme oli 13:30 ja 13:27 olimme kirkon pihassa. Tässä vaiheessa huomasin kirkon pihan olevan täynnä ihmisiä. MITÄH? Tulimme viimetippaan paikalle juuri sen takia, ettei kukaan ehtisi nähdä mua hääpuvussa ennen h-hetkeä! Suntio kipitti autollemme ja kertoi, että kirkon yläparvi on täynnä venäläisiä turisteja ja osa jäi pihalle odottamaan, että saavat otettua minusta kuvia. Siinä vaiheessa mua vaan kävi naurattamaan ihan hirveästi, ei se porukka ollutkaan meidän vieraita, vaan turisteja! Nousin autosta ja poseerasin nauraen muutamille turisteille.

Sen jälkeen suntio otti meidät haltuumme ja talutti eteisessä olevaan morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa pulssi oli jotain.. no, jotain ihan järjetöntä. Muistutin mielessäni, etten kävellessä saa nostaa morsiuskimppua liian korkealle enkä varsinkaan saa katsoa ketään päin. Täytyy katsoa vain suoraan takaseinään. Ja mekkoakin kannattaa vähän potkaista jokaisella askeleella, ettei varmastikaan kompastu. Eikä saa harppoa liian nopeasti, ei varsinkaan sitä!

Häämarssi alkoi soimaan ja me lähdimme isäni kanssa lipumaan pitkin kirkon käytävää. ONNEKSI kävelin tämän matkan isäni kanssa. Puristin käsikynkkää niin, että kättä kihelmöi vielä tunninkin päästä. Ja jos mulla ei olisi ollut ketään saattamassa, olisin harpponut koko matkan ihan järjetöntä nopeutta. Tässä vaiheessa unohdin kaiken, mitä vielä äsken olin vannottanut itseni muistamaan. Kimppu nousi jonnekin rinnuksen korkeudelle ja katselin, ketäs kaikkia sinne kirkkoon onkaan saapunut. Huomasin muutaman vieraan kyynelehtivän ja se oli sitten menoa se. Koko mun naama väpätti kuin viimeistä päivää ja joku varmaan luuli, että sain jonkun kohtauksen. Miksi, oi miksi en osaa itkeä niin, että vain pari naisellista kyyneltä vierähtäisi poskille?

En muista siitä mitään, kun isäni luovutti minut Jannelle. En muista kävelymatkaa alttarille. Sen muistan, miten meinasin kompastua kahteen allarille johtavaan portaaseen. Tosi kiva.

Ja loppu olikin pelkkää itkemistä. Puristin Jannen kättä koko toimituksen ajan enkä voinut vilkaistakaan pappia silmiin, sillä kyynelhanat aukesivat aina kahta kauheammin jos katsoin jotain muuta kun sitä valkoista seinää. Olin jemmannut nenäliinan pukuni miehustaan, mutten missään vaiheessa kehdannut käydä kaivamaan sitä. Alttarille oli kyllä jemmattu nenäliinoja, mutta seistessä sinnekin oli aivan liian pitkä matka kurotella.

Pappi ohjasi meitä todella hyvin koko toimituksen ajan. En todellakaan olisi muistanut, milloin piti polvistua ja milloin seistä. Pappi kuitenkin otti meihin aina topakan katsekontaktin ja kuiskasi käskyjä. Propsit siitä! Papin puhe oli myös todella koskettava ja meihin osuva. Koko vihkiminen kesti n. 20 minuuttia, mutta tuntui, kuin olisimme olleet alttarilla vain joitain minuutteja. Sain sormuksen sormeeni, vähän pussailtiin ja lopulta olikin jo aika marssia kirkosta ulos. Tässä vaiheessa mua alkoi jo hymyilyttää ja pahin jännitys oli jo ohi. Me olimme aviopari!

Eteisessä suntio otti meidät vastaan ja menimme taas morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa jo nauratti ihan kaikki. "Näitkö ku meinasin kaatua?", "Luulin jo ettei Timolla ees oo sitä sormusta mukana!", "Tosi hyvä jemma tää koppi, ku puolet mun mekosta paistaa ulos, ahahaha!" Odotimme siellä varmaan minuutin tai pari, jonka jälkeen meitä kehotettiin menemään ulos. Ja siellä olivat kaikki! Meillä ei kukaan puhaltanut saippuakuplia, riisinheitto oli kiellettyä eikä yhden yhtä huiskutuskeppiäkään näkynyt missään. Sen sijaan kaikki taputtivat ja siitä mun hölmöstä virneestä ei vaan tullut loppua!

Ja edelleen, kaikki kuvat ovat Tiia Nyholmin ottamia eikä niitä tarvii kopioida, kiitos!