lauantai 10. tammikuuta 2015

Tissejä! Liivejä!

Hääpuku on matkalla kohti kotia, iiiik! Miksi, oi miksi nyt pitää olla viikonloppu ja kirottu posti ei kulje? Minunlaiselleni todella kärsimättömälle ihmiselle tämä on ihan tuskaa! Ostin kolttuni siis käytettynä ja se vastaa kaikkia haaveitani ihan jetsulleen. Sijainnin takia en ole sovittanut mekkoa vielä ollenkaan, mutta kysyin myyjältä tarkat mitat ja pyörin tämän jälkeen itseni kimpussa mittanauhan kanssa ja kaikki vaikuttaisi olevan aikalailla sopivan kokoista. Kaikenlisäksi puvussa on nyörit, mitkä mahdollistavat paljon säätövaraa! Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että puku on mulla jo heti maanantaina ja istuu kuin hansikas!

Ja siitä pääsinkin uuteen stressinaiheeseen. Eihän mulla ole mitään sinne puvun alle. Siis alusvaatteita. En nyt tarkoita sitä, että pyörisin ilman alusvaatteita jatkuvasti menemään, vaan mulla ei ole nimenomaan valkoisia, fiksuja rintaliivejä olkaimettoman puvun alle. Iik! Liivitkin kuitenkin vaikuttaa ilmeisesti paljonkin puvun yläosan istumiseen, joten hyvähän olisi hankkia asialliset liivit mahdollisimman pian. Ja ei kun tuumasta toimeen!


Koko blogimaailma tuntuu liputtavan Wonderbra-liivien puolesta. Pysyvät kuulemma hyvin ylhäällä, istuvat ja tuntuvat mukavilta. Minua kuitenkin kävi vähän tuo hinta pelottamaan. Tilaisinko netistä sokkona 70€ maksavat rintaliivit, jotka välttämättä eivät sopisi minulle alkuunkaan? Ylipäätään, 70€ rintaliiveistä.. Tuntuu aika suolaiselta minusta, kuka on aina ostanut liivinsä Lindexiltä ja H&Mltä maksimissaan parin kympin hintaan. Hyviä on olleet!

Tästä havahtuneena oli aika tutkia H&Mn valikoimaa. Ja sieltähän löytyi muutama aika potentiaalinen yksilö!


Pitsiset balconette-liivit, joissa irrotettavat olkaimet. 14,99€.
Näissä olisi vähän jotain "jujua" tuon pitsin ansiosta. Ihan pätevän oloiset liivit ja minulle on lähes poikkeuksetta istuneet hyvin nuo H&Mn balconette-mallit!


Kaksien olkaimettomien liivien paketti, mustat ja valkoiset. Myöskin 14,99€.
Ihan perus olkaimettomat liivit. Ja kahdet vielä! Ja noin halvalla! Voisivat vaikka toimiakin!
(Surkealaatuisista kuvista voisin syyttää vaikka H&Mää ihan itseään..)

Klikkailin siis molemmat tuotteet (eli yhteensä kolmet liivit!) ostoskoriin ja nyt toivon, että nekin saapuisivat alkuviikosta, niin pääsisin heti sovittamaan mekkoa pätevien alusvaatteiden kanssa. Olisiko taas yksi to do -homma ruksittava listasta yli? Alusvaatteet, tsek? Ehkä odotetaan ensin, istuuko koko lumput mun päälle, ennen kuin käydään mitään ruksimaan..

3 kommenttia:

  1. Itse tykkäsin (/tykkään) kovasti noista wonderbra-liiveistä. Niissä on sellainen "vika", että vaatinevat ilmeisesti useimpien pukujen kohdalla vähän muokkausta rinnan kohdalta, koska muokkaavat rinnan muotoa vähän eri tavalla kuin "normaalit" :)

    Toivottavasti tilailemasi toimivat. Ja puku! Toivottavasti se on juuri mitä toivotkin :) Jännittäviä hetkiä sinulla siellä!

    VastaaPoista
  2. Itse liputan myös Wonderbran puolesta! Woopwoop! Mulla on ollut vuosia sitten yhdet wonderbran liivit, jotka ainakin olivat joka pennin arvoiset! Valitettavasti ovat tässä vuosien varrella jääneet pieniksi, joten uudet joutuu hommaamaan! Sokkona en kuitenkaan uskalla lähteä ostelemaan, vaan ajattelin stokkalla käydä tekemässä salapoliisityötä ja mahdollisesti sitten tilata liivit netistä! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on nuo H&M:n rintsikat tulossa hääpuvun alle. Sovitettu jo ja tuntui todella hyvin istuvilta ja näytti myös hyvältä :) Ne on tuosta kahden rintsikan paketista.

    VastaaPoista