lauantai 28. kesäkuuta 2014

Valaistuksesta



Olen saanut pakkomielteen häiden valaistuksesta! En tosiaan tiennyt, että tälläisestä asiasta voi edes stressata, mutta aina oppii uutta.

Ensinnäkin, emme ole vielä edes varanneet juhlapaikkaa. Se on ensiviikon to do -listalla ja yksi potentiaalinen ehdokas olisi mielessä, toivotaan vain, että vielä vapaana. MUTTA. Tämä paikka on perus seuraintalo -tyyppinen ratkaisu. Aion kädet verillä vääntää pompomeja ja lippuviirejä ja herra ties mitä, mutta ison tilan koristelu voi olla haasteellista, eikä yrityksistä huolimatta saa tilasta näyttävää.

Siksi olenkin jo monta päivää pyöritellyt mielessäni valaistusasiaa. Valaistuksella on helppo muuttaa isonkin pinta-alan ilmettä hetkessä. Ensin pohdin, että itse yrittäisi räpeltää jotain jouluvaloja seinille (mulla on itseasiassa yhdet todella kauniit roikkuvat parvekevalot ja joukko sellaisia näyttäisi tosi nätiltä yhdellä seinällä..) mutta tulin pian järkiini. Sen sijaan olen nyt ihan tosissaan pohtinut, että pitäisikö tilata valaistushärdellit ihan ammattilaiselta.

HÄÄDJ hoitaa hääjuhliin valaistuksen, äänentoiston ja jopa DJ:n! Näytti heidän kauttaan olevan mahdollista moni muukin, aina videokuvauksesta ilotulitukseen ja seremoniamestariin. Huhhuh. Mutta eniten minua houkuttaisi nimenomaan tuo valaistus-äänentoisto-dj -kombo. Meille ei näillä näkymin ole tulossa bändiä, joten joku jamppa sinne olisi saatava biisejä vaihtelemaan. Ja mikä olisikaan parempaa siihen hommaan, kun ihan oikea ammattilainen hyvillä välineillä! Äänentoisto mikrofoneineen sun muineen on myös mietittänyt, ja hääDJ ratkaisisi senkin ongelman.
Ja ne valot.. Yrityksen galleriaa selaillessani jokaisen kuvan kohdalla purkautui uusi huokaus. Mä tarviiiin tollasia kivoja sydänkuviovaloja ja vaikka mitä!

Mutta. Kuviovalot sun muut tahtomani härdellit sisältävä timanttipaketti verottaisi kukkaroa 1950€ edestä. Lähes kaksi tonnia budjetista on aika iso lohko. Mutta toisaalta, miten paljon sillä saisi... En ole uskaltanut edes Jannelle vielä vihjaistakaan näistä mielihaluistani, varmaan pyörtyy kuullessaan. Pitää vielä miettiä.

Toisaalta, bilebändi maksaisi varmaan ainakin vähintään sen tonnin ja jompi kumpi on pakko ottaa, dj tai bändi. Tuhat euroa bändiin, vai tuhat euroa DJhin, muutama satanen valaistukseen ja muutama satanen vielä äänentoistoon..? Eikö ole ihan järkevästi ajateltu!

Eniten mua tässä pelottaa nyt se, että perustelen itselleni juuri kahdentuhannen euron ostoksia. Yhtä päivää varten. O-ou.

Kuva: X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti