sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kuis myö tutustuttii?

Ajattelin, että voisin avata tänne vähän sitä, miten meidän tarinamme oikein alkoi ja miten olemme nyt tässä pisteessä! (Ja sori, meistä ei Jannen kanssa ole esim. yhtään yhteiskuvaa olemassa, Janne ei ole varsinaista poseeraajatyyppiä, haha.. Joten kuvituksena salayhteiskuva!)


Kaikki alkoi vuonna 2012. Olin Keskustan ehdokkaana kuntavaaleissa. Piti ravata kaikissa kissanristiäisissä ja lehtihaastatteluissa. No, yksi vaalitapahtuma oli nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli entisellä lukiollani. Jokaiselta puolueelta oli kutsuttu nuoret ehdokkaat paikalle ja meitä tentattiin ajatuksistamme ja arvoistamme. Voin kertoa, että se meni omalta osaltani niin penkin alle, että vielä tänä päivänäkin hävettää. En näemmä osaakaan puhua yleisön edessä, en sitten yhtään. Kädet tärisi niin, että kaadoin mm. vesilasin pitkin pöytää. Great. Mutta, aiheeseen! Siellä oli myös Perussuomalaisilta oma nuori ehdokkaansa, ja se oli Janne.

Emme sanoneet paneelin aikana toisillemme sanaakaan eikä Janne jäänyt mitenkään mieleeni pyörimään, hän oli vain yksi ehdokas muiden joukossa, jonka tahdoin päihittää! Ja enhän minä päihittänyt. Janne pääsi vaaleissa heittämällä läpi ja itse räpiköin viimeiselle varasijalle kahmaisten kuitenkin myös lautakuntapaikan itselleni. No, sehän kismitti. Muutamat muut nuoret ehdokkaat olivat pärjänneet minua niin paljon paremmin.

Ja senhän Janne päätti tulla työpaikalleni kertomaan. Olen pienessä lähikaupassa töissä ja palvelin asiakkaita normaalisti kassalla, kun yhtäkkiä tajusin palvelevani Jannea. Muistin hänet vaalipaneelista, mutta ihmettelin miten hän oli päätynyt MINUN kauppaani, sillä koskaan ennen hän ei siellä ollut käynyt! En sanonut Jannelle mitään moikkausta kummempaa, mutta Janne päättikin tölväistä "Sulla ei vissiin ihan äänet riittäny :) Mut varasijalle kuitenkin, hieno homma!" Ja jostain syystä otin sen hirveänä solvauksena itseäni kohtaan. Muistan miten marssin työkaverilleni keuhkoamaan, että miten se kehtaakin! Se hiton persu marssii minun kauppaani leveilemään miten HÄN on päässyt läpi ja MINÄ en! Janne on myöhemmin sanonut, että se oli ihan rehellinen tsemppaus eikä mitään irvailua.. Hups.

Törmäsin tämän jälkeen Janneen satunnaisesti baareissa, mutta emme koskaan edes moikanneet toisiamme, olin niin verisesti loukkaantunut. Kunnes. Oli kesä ja kaverini synttäribileet. Tämä kaveri on pitänyt perinteisesti kesäisin takapihan grillibileet ja perinteisesti olemme myös olleet aivan naamat näissä kekkereissä. Ja tuona vuonna mahdollisesti jopa entistä enemmän. Lähdimme tästä jatkamaan kuppilaan ja siellä näin Jannen. En edes muista kenen kanssa olin baarissa liikkellä, muistan vain sen, että siellä oli Janne ja hän oli minun pikkuserkkuni kanssa liikenteessä. Ja jostakin aivan käsittämättömästä syystä marssin Jannen luokse ja aloin huutaa. Kuin hinaaja. Haukuin Jannea persuksi ja hakkasin tätä laukullani. Tosi kiva. "Hiton persu, mee vaan nurkkaan itkemään, niin ne persut aina tekee!" En tiedä mistä tämä persuviha oikein kumpusi ja miksi se purkautui noin, mutta ainakin puolen tunnin ajan seurasin Jannea pitkin baaria haukkuen sitä ihan pystyyn ja mätkien sitä sillä laukulla.. Hohhoijaa.

Seuraavana aamuna olin onnellisesti elämäni darrassa ja kaiken unohtaneena. Kunnes avasin facebookin ja huomasin kaveripyynnön. Jannelta. Edellisyö palautui mieleeni yksityiskohtia myöten. Ja morkkis oli hirveä. Hyväksyin kaveripyynnön, mutta päätin etten koskaan katso Jannea edes silmiin, olin niin nolona. Tämän jälkeen aloin nähdä Jannea joka paikassa. Jokaisessa baarissa ja pesäpallopelissä ja kaikkialla. Jollakin baarireissulla jopa päädyin juttelemaan Jannen kanssa, itselleni tehdyistä lupauksista huolimatta. Tällä kertaa Janne oli hienoisessa humalassa, mutta itse olin vesiselvä. Päätin osoittaa, että olen ihan normaali ja tasapainoinen tyyppi pohjimmiltani kuitenkin. Koko ilta juteltiin paljon ja istuimme samassa seurueessa ja oli ihan mukavaa.

Tästä meni viikko - pari eteenpäin ja istuin TAAS samassa kuppilassa. (Okei, myönnän, kävin tuolloin baareissa jatkuvasti!) Jostain syystä olin yksin ja kaivoinkin puhelimestani Facebookin esiin selatakseni sitä tylsyyteeni. Huomasin Jannen tehneen jonkin päivityksen, mistä kävi ilmi hänen olevan toisessa baarissa kaverinsa kanssa. En vieläkään tiedä tarkalleen miksi, mutta näppäilin Jannelle viestin, että tulisi mieluumin siihen baariin jossa minä olin. Ja Jannehan tuli. Juteltiin ja naurettiin ja meillä oli (tai mulla ainakin) tosi hauskaa. Pilkun jälkeen pyysin Jannea vielä pizzalle kanssani ja laitoin hänet vielä maksamaan pizzani, haha. Syötiin kaikessa rauhassa ja juteltiin ja lopulta tajusin, että ehkä tässä on pakko kohta lähteä kotiin ja hauska ilta loppuisi siihen. Janne herrasmiehenä saattoi minut kotiin ja vielä kotiovella juteltiin enkä olisi millään malttanut avata ovea ja mennä sisään. Kun tarpeeksi kauan olimme viivytelleet ja jaaritelleet, Janne kysyi, lähitinkö hänen kanssaan joskus treffeille!

No, minähän lähdin. Ja tässä sitä nyt ollaan. En ymmärrä miksi Janne halusi lähteä kanssani yhtään mihinkään, olin kuitenkin niiiiiiiin urpo sitä kohtaan silloin kännipäissäni ja annoin itsestäni niiiiiiiiiiiiiin dorkan vaikutelman ettei tosikaan. Mutta minun onnekseni Jannella taitaa olla vähän omituinen naismaku! ;)

Kirjoitan tälle joskus vielä jatkoa, nyt en viitsi mitään omaelämänkerran pituista tekstiä raapustella, eikä sitä varmaan kukaan jaksaisi lukeakaan, haha.

2 kommenttia:

  1. Haha mieletön tarina, onneksi mies ei pahemmin järkyttynyt laukulla hutkimisesta! :D

    VastaaPoista