lauantai 12. heinäkuuta 2014

Hääunet

Kuva: X

Mulla on pitkä odotus edessä, ainakin jos miettii yöunien laatua.

Olen nyt nähnyt KOLME hääaiheista painajaista ja aina herään selkä ja niska hiessä, hirveässä paniikissa. Ja melkein vuosi on vielä häihin aikaa.. Auta armias.

Ensimmäisessä unessa ei näkynyt kirkkoa eikä mitään muutakaan ollenkaan. Uni alkoi hääjuhlan vastaanotosta. Jostakin ihmeen syystä hääjuhla pidettiin vanhempieni maalaistalon pihassa olevassa aitassa. Olin ottamassa vieraita vastaan eikä Jannea, vanhempiani, kaasojani eikä ketään tuttuja näkynyt missään. Kaikenlisäksi minulla oli hirveä wanhojentanssi-tyyppinen violetti taftimekko päälläni. Satoi räntää ja minulle tuntemattomia ihmisiä vain lipui jonossa kättelemään, eikä kukaan heistä tiennyt että minä olin morsian! Ainoat tutut vieraat olivat enoni ja tämän vaimo ja he olivat ainoat ketkä onnittelivat minua. Itku kurkussa katsoin tuntematonta juhlaväkeä ja lopulta paikalle saapui satoja tummaihoisia miehiä armeijavaatteet päällä ja kertoivat, että he ovat Jannen inttikavereita. Kiva..

Toisessa unessa kirkko-osuus hujahti nopeasti ohi ja lähdimme siitä pikkuveljeni ja kaasoni kanssa läheiseen puistoon ottamaan hääkuvia. Valitettavasti valokuvaajaa eikä sulhasta näkynyt mailla halmeilla.. Mutta tässä unessa minulla oli sentään aivan täydellinen häämekko ylläni. Tosin tärisin siinä kylmästä, koska jostain syystä oli tammikuu ja satoi lunta..

Kolmannessa unessa olin lähdössä kirkkoon, mutta tajusin karkkibuffetista puuttuvan kokonaan karkit, koristeet olivat askartelematta ja pitopalvelukin hankkimatta. Apua!

Tulen hulluksi kohta jos nämä unet jatkuvat! Tiedän kyllä ettei unissa (toivottavasti) ole totuuden häivääkään, en aio pukeutua violettiin taftiin, muistan todellakin hankkia pitopalvelun ja ruuat ajoissa, en jätä karkkibuffettia ilman karkkeja enkä AINAKAAN anna sulhasen karata kirkosta.. Mutta on tämä nyt vähän turhauttavaa! Hermoraunio bridezilla täältä hei..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti