torstai 26. maaliskuuta 2015

Kun RUK Taijan häät pilasi


Maanantaina käytiin kirkkoherranvirastossa tekemässä esteettömyystutkimukset! Toimitus kesti n. viisi minuuttia, täytimme paperiin meidän tiedot ja virasto-nainen tsekkasi koneelta, että olimme käyneet rippikoulun. Saimme myös kasan esitteitä kotiinviemisiksi, helppoa ja mukavaa!

Keskiviikkona soi puhelin. Kirkkoherranvirasto soittaa. Tässä vaiheessa olin jo aivan varma, että olemme vähintäänkin sisaruksia Jannen kanssa tai Janne on jo naimisissa tai JOTAIN, emmekä pääsekään naimisiin! No onneksi siitä ei ollutkaan kysymys.

VAAN. Reserviupseerikoulun (RUK) johtaja-ihminen oli samaisena maanantaina marssinut myös kirkkoherranvirastoon ja ilmoittanut, että heilläpä on sellainen 95v juhlapäivä 6.6. Hamina Bastionissa. Tämä Bastion sijaitsee aivan kirkon vieressä, joten jo tämän ilmoituksen kuultuani teki mieli kirkua. Tähän juhlaan on tulossa porukkaa ja PALJON. Eli odotettavissa on, että kirkon parkkipaikka tulee olemaan TÄYNNÄ Bastioniin menevää juhlaväkeä. Ja kaikki musiikki ja ties mitkä tykinlaukaukset kaikuvat kirkossamme. Kumpa tämä olisikin ollut pahin osuus ilmoitusta..

Tämän jälkeen viraston nainen hyvin anteeksipyytävällä äänellä ilmoitti, että sotilaat aikovat marssia pitkin kaupungin katuja klo 14:30 - 16:00. Ja tänä aikana kaikki kirkkoa ympäröivät kadut ovat SULJETTUINA, eikä niitä saa ylittää edes jalkaisin, saati että auton kanssa pyrkisi kirkon pihaan. Ja meidän vihkiaikahan olisi siis 15:00. Sitten minulle ilmoitettiin, ettei hätä ole tämän näköinen, meidät voidaan vihkiä klo 17:00 ! MITÄ? VIIDELTÄ? VIIDELTÄ?!?! Sehän on ihan supermyöhään? Eli olisimme KUUDELTA vasta juhlapaikalla, kävisimme syömään isolla porukalla, joten ruokailuun kuluisi aikaa 1,5h. Kello olisi puoli kahdeksan. Joisimme kahvit, johon aikaa olisi hyvä varata tunti. Kello tämän jälkeen puoli yhdeksän. Parit nopeat tanssit ja iltapalaksi kokonainen sika tarjolle. Kello onkin jo yksi ja juhlapaikan pitää olla tyhjänä. Unohdetaan saman tien kaikki ohjelma, ei niitä ehdi, kun kaikki aika menee SYÖMISEEN!

Tästä vaahdottuani ja ilmoitettuani, että meille on tulossa n. 120 vierasta ja kutsut ovat lähteneet jo matkaan ja niissä lukee kello 15:00, ehdotettiin vihkiajaksi kello 13:00. Se taas olisi minun makuun vähän liian aikaisin, mutta sitä voisi hätätapauksessa vielä yrittää siirtää puolella tunnilla eteenpäin. Periaatteessa JOS mitään muuta ratkaisua ei löydy, voisin tuohon kello 13:30 suostua, mutta siinä tapauksessa armas RUK saa kyllä pulittaa uudet kutsut. Sehän tässä juuri eniten harmittaakin, että kutsut ovat jo saapuneet perille ja niissä armottomasti lukee se 15:00.

Janne marssi jo eilen kaupungin tie-ihmisten juttusille (siis sellaisten, jotka vastaa katujen sulkemisesta yms yms..) ja selitti koko kuvion niille. Näillä tie-tyypeillä (kyllä, niillä varmaan olisi joku vähän katu-uskottavampikin ammattinimike..) ei ollut mitään hajuakaan siitä, että RUK meinaa sulkea teitä jonkun marssin ajaksi! Lupasivat ilmoitella Jannelle heti, kun tietävät asiasta jotain.

Itse yritin soittaa RUK:n ihmisille, muttei sieltä koskaan vastattu puheluihini. Ainut mitä pyytäisin, olisi se, että yksi pienenpieni tienpätkä jätettäisiin auki, jotta vieraat pääsisivät kirkolle ja sieltä pois! Tänään vähän uusia yrityksiä, toivottavasti tuottaa tulosta..
Ja kyllä, mun mielestä RUK ON siisti juttu ja kunnioitan koko systeemiä, ei siinä mitään. Mutta kyllä mulla ehkä vähän kiehahti nupissa, kun tästä kuulin. RUK siis tietää häistämme, mutta on sen mielinen, että meidän tulee muuttaa vihkiaikaamme.

8 kommenttia:

  1. Voi apua. Nämä on taas sarjassamme asioita, jotka tulee ihan puskista, eikä kukaan osaa tällaista ennustaa. Pidetään nyt peukut pystyssä, että tähän löytyy ratkaisu. Kutsutkin ovat jo lähteneet isolle porukalle, joten mikään pikkujuttu aikataulujen muokkaaminen ei ole. :/ Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Voi ei!! Tällaisia lisäsäätöjä ei kyllä kaipaisi kukaan. Toivottavasti homma järjestyy!

    VastaaPoista
  3. Ei oo todellista! :( Toivottavasti asia selviää parhain päin vielä!

    VastaaPoista
  4. Ei ole todellista! :( Ei kai nyt tuolla tavalla voi vaan ilmoittaa "meillä juhlat, tiet suljetaan, eläkää sen kanssa"... :D Ihan uskomatonta. RUK:ssa varmasti tiedetään että lauantaisin on vihkiäisiä, niin olisi luullut että aikaisin olisi tollaisesta ilmoitettu! Jos on suuret juhlat, niin kai niistä nyt on tiedetty kuukausi tolkulla... Toi on kyllä ihan hirveä tilanne. Toivottavasti selviää teidän kannalta parhaalla tavalla. :)

    VastaaPoista
  5. No huhhuh! Onpa tökeröä ja veemäistä toimintaa! :( Toivottavasti asia järjestyy! Peukut on pystyssä!

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Todella kurjaa! Toivottavasti asia ratkeaa ja vielä teidän eduksenne. En voi sietää tollasia puljuja, jotka kuvittelee, että niillä on joku ihme etuajo-oikeus. :/

    VastaaPoista
  7. Voi, kamalaa! Mä voin kuvitella kuinka paniikissa sielä ollaan. 13:30 on kyllä parempi vaihtoehto, kuin vasta klo 17. Mutta toivottavasti asia jotenkin järjestyy parhain päin!!

    VastaaPoista