keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Vehkalinna


Nyt on käyty mahdollinen juhlapaikkakin katsastamassa!

Vehkalinna on Haminalaisen urheiluseuran, Vehkalahden Veikkojen keskuspaikka ja he sitä vuokraavat halukkaille. Tilaa on mahdollista käyttää urheilutilana, kokouspaikkana ja juurikin juhlatilana.

Haminassa ei ihan hirveästi ole valinnanvaraa juhlapaikoissa, jos mielii pitää yhtään suurempia pippaloita. Meidän häissämme vierasmäärä tulee keikkumaan jossain 100-120 välillä ainakin näillä näkymin. Halusimme myös ehdottomasti paikan, missä omat juomat ovat sallittuja, joten mikään ravintolatila ei aikeisiimme sopinut.
Vehkalinnassa on pöytäpaikat n. 150 hengelle ja max. henkilömäärä on 200. Sijainti olisi myös mainio, kirkolta matkaa Vehkalinnaan on n. 4-5km.

Janne ehdotti Vehkalinnaa jo heti alkuun, mutta en osannut tähän sanoa oikein juuta enkä jaata, sillä en ollut koskaan kyseisessä paikassa käynyt, vaikka se sijaitseekin ihan työpaikkani vieressä. Otimme siis härkää sarvista ja pyysimme saada tulla pällistelemään, miltä siellä nyt oikein näyttää, ja saimmekin luvan tulla tiistai-iltapäivänä vähän katselemaan.

Eteinen juhasalista katsottuna. Oikealla ovet vessoihin sekä "säilytyshuoneeseen". Vasemmalla pääsisäänkäynti ja naulakot.

Tila oli aika tyypillinen seuraintalo-tyyppinen ratkaisu, mutta se ei minua haittaa, koska tiedän vaihtoehtojen isoille alkoholillisille häille olevan vähissä. Juhlapaikka on nätin näköinen ulkoa. Vanha idyllinen puurakennus. Pääsisäänkäynnistä mennessämme päädyimme suureen eteissaliin jossa oli naulakot ja käynti vessoihin sekä juhlasaliin. Vessojen vieressä oli myös erillinen "ylimääräinen" huone, jota käytetään lähinnä varastotilana, mutta sieltä löytyi myös invavessa! Olen tietenkin jo etukäteen stressannut sitä, miten häämekko päällä vessassa käynti luonnistuu, varsinkin kun olen mieltynyt niihin muhkeahelmaisiin pukuihin. Ja kaljakin tälle morsiamelle maistuu, joten vessassa ravaaminen tulee varmasti kyseeseen...

Sali lavalta kuvattuna. Peräseinällä kulku eteiseen.

Juhlasali oli perinteinen juhlasali. Neliönmuotoisia pöytiä, jotka saa riviin pitkiksi pöydiksi, tai ne voi jättää yksittäin pikkupöydiksi. Pöytiä reunustivat muovituolit, mitkä eivät kieltämättä kauhean nättejä olleet. Mutta blogeja ja foorumeita luettuani olen huomannut, että tuolikriisi on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.


Olisin ollut tyytyväisempi, jos seinät olisivat olleet kokovalkoiset. Nyt ne olivat paneloitu ja olivat ruskea-valkoiset.. Verhot sensijaan olivat mintunvihreät, jotain positiivista värimaailmassakin!

Esiintymislava. Ja Jannelta taitaa tulla tunti turpaan tän kuvan julkaisemisen takia..

Juhlasalin etuosassa oli esiintymislava ja siellä voi sitten bändi tai DJ soittaa. Juhlasalin vasemmalta puolelta on käynti keittiö- ja ruokailutiloihin. Siitä pidin kovasti, että noutopöydän saa erilliseen tilaan ja sinne johti kaksi ovea. Toisesta pääsee hakemaan ruokaa ja toisesta palaamaan pöytään ja ainakin törmäilyltä vältyttäisiin! Ruokailutilasta pääsi keittiöön, joka oli hyvinvarusteltu ja varsinkin kylmätilaa oli reilusti, ja niin meidän juoma- ja ruokamäärälle täytyykin olla!

Todella huono kuva ruokailuhuoneesta. Keltainen pöytä ei sinne kuulu ja tuolit voi viedä varastoon. Myös tuon palkintokaapin voisi koristella piiloon..

Vaikka kaikkeen en 100% tyytyväinen ole, niin silti Vehkalinna vaikuttaa lupaavalta ja toimivalta paikalta. Juhlavieraat mahtuvat vaivatta eikä tila silti käy ahtaaksi. Myös tanssimiselle jää kivasti vapaita neliöitä. Pidin myös avarasta eteisaulasta, josta onneksi sai heivata huonekaluja pois tieltä. Pihalle saa myös pientä korvausta vastaan juhlatelttoja!

Emme vielä varanneet paikkaa, vaan jätimme hautumaan. Mutta kyllä minulla sellainen kutina on, että tuolla tulemme hääjuhlamme viettämään! Koristelulla ja (toivon mukaan..) valaistuksella saa ihmeitä aikaan, eikä lähtötilannekaan omasta mielestäni järin toivoton ole. Myös hinta oli mielestäni oikein kohtuullinen, ja avaimet saa jo hyvissä ajoin perjantaina ja aikaa siivota on koko sunnuntai! Pääasia mielestäni on myös, että tila on toimiva eikä tarvitse olla kuin sillit suolassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti