sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Mites se meikki?

Hupsista keikkaa.

Hirveästi uhosin syksyllä, että minä aion kyllä meikata oman naamani ihan itte! Onko mieli nyt muuttunut vai mikä juttu tää nyt on?

Noh. Perjantaina lähdimme taas äitini kanssa hänelle mekkoja katselemaan. Lopulta itse asiassa ostimme Eurokankaasta aivan ihanaa sähkönsinistä sifonkia josta ompelija loihtii täydellisen mekon. Tulee varmasti todella kaunis! Tätä ennen kävimme kuitenkin Kotkassa Neittamon Juhlapalvelussa. Äitini tyylisiä mekkoja siellä ei juurikaan ollut, mutta taas esimerkiksi Wanhojentansseihin valikoima oli huikea. Ja hääpukuja löytyi myös, mutta niihin päin en taaskaan uskalanut edes vilkuilla, ettei vaan löydy mitään superihanaa ja iske katumus!

Minulle esiteltiin myös miesten juhlapukuja ja sulhaselle tosiaan on vielä puku hankkimatta ja alan olla aika vakuuttunut siitä, että juuri Neittamonista saketin voisi vuokratakin! Mutta ehkä sulhasella on tähän vielä sanansa sanottavana..

No mikä tässä liittyy siihen meikkaushommaan? No se, että saman katon alta saa myös häämeikin! Siinä sulhasen pukuja katsellessani toisesta huoneesta pelmahti paikalle kosmetologi Heli ja pirtsakka ääni kysyi: "Olikos häämeikille jo tekijää?"
No eihän sille ollut. Toki olin tosiaan miettinyt, että tekisin meikin itse. Saisin tehtyä varmasti juuri ITSENI näköisen lookin eikä tarvitsisi pelätä näyttävänsä joltakulta ihan muulta hääpäivänään. Mutta se kesto.. Voiko kotikutoisesta meikistä tavan tallaaja edes saada niin kestävää, mitä ammattitaitoinen meikkitaiteilija saisi? Vähän epäilen ainakin omalla kohdallani. Ei hirveästi hotsittaisi korjailla valuneita silmämeikkejä tunnin välein. Tai vaihtoehtoisesti näyttää valokuvissa siltä, että naama on valahtanut muutaman sentin alaspäin.


Joten varasin koemeikin sekä häämeikin. Hups. Vähentää kuitenkin omaa stressiäni hääpäivän aamulta, kun ei tarvitse itse käydä sutimaan naamaa ja pelätä, että mitä jos nyt epäonnistuukin. Voi vaan istua ja antaa ammattilaisen hoitaa homma kotiin! Mielestäni meikki oli myös aika edullinen verrattuna muutamiin netistä katselemiini hintoihin. Koemeikki + hääpäivän meikki 70€. Ei rasita kukkaroa mitenkään liiaksi!

Saatoin myös varata jonkin epäilyttävän ihonpuhdistuksen loppukuuksi. Se on kuulemma hyvä tehdä jo kuukausia ennen häitä ja varsinkin ennen aurinkoisia kelejä. En ole ikinä ollut missään kasvohoidoissa tms. joten nyt vähän jännittää. Mutta kuulemma ihon pitäisi tämän jälkeen näyttää superkuulaalta ja kauniilta. Näin ylipuhuttavissa siis olen!

Olen kuitenkin tyytyväinen päätökseeni ottaa häämeikin ammattilaiselta. Kaikki mikä on pois omilta harteilta, on aina plussaa!

4 kommenttia:

  1. Olen itse tehnyt meikin itselleni wanhojen tansseihin ja ylioppilasjuhliin. :D Mun iho on todella herkkä ja mua pelottaa se että joku toinen meikkaisi mut. Häiksi ajattelin kyllä mennä ihan meikattavaksi, mutta sitten pitäisi löytää se sopiva paikka ja mielellään järkevän hintainenkin... :D

    Luulen että teit hyvän valinnan. Ei sitä hääpäivänä kannata häämeikkiä stressata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina meikannut itseni kaikkialle :D juuri wanhojen tansseihin, penkkareihin, itsenäisyyspäivän juhliin.. Jännittää! Kyllä mullakin on sellainen kutina, että päätös oli oikea :)

      Poista
  2. Hyvä, että luotat ammattilaiseen! Säästyy todellakin turhalta stressiltä hääpäivänä!

    Blogissani on sulle haaste, käy kurkkimassa! :)

    VastaaPoista