keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Häätarjottimet

Piipahdimme sulhon kanssa lauantaina Anttilassa. Olin saanut jo vuosia sitten päähänpinttymän Ostosteeveessä mainostetusta H2O-mopista, ja nyt toinen kaasoistani oli hankkinut sellaisen ja kehui sitä maasta taivaisiin. No, tottahan minun oli sellainen saatava ja pikaisella googlettelulla hoksasin vekottimia löytyvän Anttilasta! Sinne siis! Sunnuntaina jo höyrytin härveleellä koko kämpän lattiasta kattoon ja voin kertoa, ettei Ostosteevee huijannut kyllä yhtään! Ihan mahtavaa!

No, eihän mihinkään tavarataloon voi marssia hakemaan vain yhtä asiaa, eihän? No, minä en ainakaan voi. Aina pitää vähän pällistellä ja hypistellä kaikkea muutakin. Samalla reissulla ostin myös memory foam -pohjalla varustetut lenkkarit työkengiksi. (Ihan mahtavat kapistukset nekin, ihan kun tassuttelisi pumpulissa!) ja sulho nappasi mukaan muutaman elokuvan.

No voisinko vihdoin kertoa, miten mun höyrymopit ja lenkkarit liittyy häihin? No ei yhtään mitenkään! Sen sijaan löysin Anttilasta myös ison kasan aika kivoja puisia asioita. Oli rustiikkisen näköisiä tarjottimia, koreja, laatikoita, liitutauluja.. Paljon kaikkea juuri meidän häihin sopivaa! Olisin voinut kotiuttaa näistä esineistä esimerkiksi kaiken, mutta pitäähän sitä joku roti olla. Joten valitsin vain kermat kakusta ja kiikutin kassalle (sulho kiikutti..) kaksi mintunvihreää/turkoosia puutarjotinta!

No onko HIEMAN kissankarvainen toi kuvaustuoli.. Hups.


Ei mulla ole mitään hajuakaan, mihin nämä aion sijoittaa, mutta aika tosi kivoja ovat. Kylmiä juomiahan tuo kupeen teksti lupailee, joten ehkä drinkkipöytään vaikka alustaksi pulloille tai laseille. Tai toinen juomapisteelle ja toinen vaikka herkkubuffettiin. Hmm. No sitä en ainakaan epäile, että jäisivät käyttämättä. Hintakaan ei kirpaissut (sulhon) lompakkoa, hintaa yhdellä tarjottimella oli vajaa kahdeksan euroa. Ja varmasti häiden jälkeen keksii ainakin toiselle tarjottimista kotonakin sisustuskäyttöä.


Nyt vaan jäi mietityttämään, että mitähän muuta siellä osastolla olikaan, ja olisinko sittenkin tarvinut sieltä vielä jotain muutakin näiden tarjottimien lisäksi! Vaikka kaikki jaksavat toitottaa, etteivät vieraat häissä kiinnitä huomiota pieniin yksiyiskohtiin, niin minun mielestäni juuri ne pienet yksityiskohdat tekevät sen kokonaisuuden. Enempi on parempi ja niin edes päin!

4 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, että kyllä ne pienet yksityiskohdat tekevät sitten sen kokonaisuuden "täydelliseksi". Mun täytyy nyt myös mennä äkkiä lähianttilaan tsekkaamaan tarjonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! :) Sinne vaan tsekkailemaan, oli hirveästi kaikkea kivaa!

      Poista
  2. Mäkin ihastuin näihin! :) Mies totesi ettei me niitä tarvita... Jaa ei vai? :D Ehkä mä siis tyydyn ihailemaan näitä teidän juhlissa ja puhisen sulholle että minkäs teki kun ei antanut ostaa näitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään sulho ei ehkä ihan ymmärtänyt mihin mä nyt näitä muka tarvitsen, mutta ei onneksi enempää nurissut :D kyllähän noille keksii vaikka mitä käyttöä!

      Poista