torstai 7. elokuuta 2014

Pompomeja!

Päätimme Jannen kanssa hamstrata mahdollisimman paljon hääsälää eBaysta. Ja reilu viikko sitten teimmekin ensimmäisen hääaiheisen tilauksen, kokeilumielessä muutamat pompomit. Eilen tulikin postiluukusta lappu, että Postiin on Jannelle saapunut kirjattu kirje. Tänään kipitin ylläriä hakemaan, enkä ollut lainkaan varma, mitä paketti pitäisi sisällään, Janne on nimittäin tehnyt "muutaman" muunkin tilauksen eBayhyn, haha.

Mutta pompomejahan siellä oli, jipii! Tilasimme vaaleanpunaisia ja mintunvihreitä, joskin paketin avattuani huomasin mintunvihreiden olevan lähempänä omenanvihreää. No, pieniä vikoja ja uskon ettei kukaan kiinnitä tarkkoihin värisävyihin huomiota. Ehkä. Vaaleanpunaiset olivat kuitenkin täydellisiä ja juuri sitä sävyä mitä toivoinkin!


Kokeilumielessä avasin yhden pomin, ihan vain testatakseni miten aikaavievää ja hermoja raastavaa se olisi. Ja olihan se vähän. Pompom-patukkaa siis käydään avaamaan aina toinen puoli kerrallaan, erotellen ohuenohuet silkkipaperit toisistaan, jolloin ensiksi saadaan aikaiseksi puolipallo ja lopulta koko pompulapaimen pompomi. Silkkipaperi on aika arkaa materiaalia, joten sai olla aika tarkka, ettei vahingossa revi koko hökötystä sitä availlessaan. Onnistuin pitämään koko pompulan ehjänä ja sain sen n. viidessä minuutissa suosiolla auki, jipii!


Mutta oliko vaivan arvoista tilata pompomit eBaysta itse tekemisen sijaan? Ei välttämättä. Kaikista eniten aikaa ja hermoja vievä vaihe taitaa tässä askartelussa olla nimenomaan tuo avaaminen eikä suinkaan silkkipaperin vekittäminen ja leikkaaminen. Hintakin pyörii suunnilleen samoissa luokissa itse tekemällä ja eBaysta tilaamalla. Tottakai tilaamisella säästyi kaikelta pieneltä paperiroskalta ja paketissa oli myös nätit satiinisilkkinauhat mukana kiinnittämistä varten. Varmasti tilaamme vielä muutamia paketteja näitä koristeita netin kautta, mutta voisi sitä muutamia kokeilla askarrella itsekin! Ovat ihan veikeän näköisiä nimittäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti